Olli Ouninkorpi
Kahden tähden roskastakin voi joskus nauttia. Mutta se on silti kahden tähden roskaa.
Kahden tähden roskastakin voi joskus nauttia. Mutta se on silti kahden tähden roskaa.
Kehittäjien mukaan pelaajat reagoivat fyysiseen kontaktiin jälleen kerran aiempaa realistisemmin.
Pelaajat pääsevät suorittamaan kolme haastetehtävää, joista palkitaan kokemuspisteillä ja kosmeettisilla esineillä.
Vuodenajat puhaltavat piristystä The Sims 4:n pysähtyneisyydestä kärsivään maailmaan, vaikka pelillinen sisältö jättääkin toivomisen varaa.
Grand Theft Auto Onlinen pelaajat pääsevät pian mukaan yökerhobisnekseen.
Pelin ostaneet asiakkaat saavat rahansa takaisin.
Epävirallisen filmin taustalla on joukko elokuva-alan ammattilaisia.
Monster Hunter: Worldin Behemoth-päivitys sai julkaisupäivänsä.
Blizzardin virtuaalisen korttipelin 13. laajennus on nimeltään The Boomsday Project.
Jessica Pricen mukaan hänen irtisanomisensa taustalla oli töykeän pelaajayhteisön tahtoon taipuva työnantaja.
Menestystä niittänyt toimintaroolipeli julkaistaan PC:lle ensi kuussa.
Käännöksestä vastaa muun muassa Wolfenstein II: The New Colossuksen Switch-painoksesta tunnettu Panic Button.
ArenaNet on irtisanonut kaksi työntekijäänsä asiattoman käytöksen vuoksi.
Steam-pelaajat ja Xboxin Gold-jäsenet pääsevät autopalloilemaan ilmaiseksi tänä viikonloppuna.
Tarjous koskee eurooppalaisia PlayStation 4 -pelaajia.
Blizzard kertoi puuttuvansa virtuaalisen korttipelinsä heimoluokitusten epäjohdonmukaisuuksiin.