Olli Ouninkorpi
Kahden tähden roskastakin voi joskus nauttia. Mutta se on silti kahden tähden roskaa.
Kahden tähden roskastakin voi joskus nauttia. Mutta se on silti kahden tähden roskaa.
Tapaus on noussut viime päivinä selvästi puhutuimmaksi aiheeksi sekä NHL-pelisarjan Reddit-sivulla että EA:n omalla NHL-keskustelualueella.
Nyt pelaajat pohtivat, kumpi trailereista tarjoaa todenmukaisemman kuvan pelistä.
Kaksi suurta peliyhtiötä kertoi perjantaina lisäävänsä peliensä inklusiivisuutta.
Pablokin voi yltää vaikka mihin, jos kehittäjät lunastavat lupauksensa. Sitä odotellessa Sandrock ei ole vielä ostokunnossa.
EA:n mukaan The Sims 4:n kehitystiimillä oli alkuperäistä päätöstä tehdessään väärä käsitys siitä, mitä Venäjällä voi julkaista.
Pelaajien hahmojen jakautuminen Alliancen ja Horden joukkoihin on ollut ikoninen osa World of Warcraftia yli 17 vuoden ajan.
Pienen tanskalaisstudion esikoispeli päihittää välillä isot kilpailijansa. Välillä taas ei.
Xbox-pelaajat saavat Cyberpunkista rahansa ehdoitta takaisin enää vajaan kahden viikon ajan.
Pettymysboksista tuli onnellisuusovi.
CD Projektin perustaja Marcin Iwinski kertoo, että yhtiö uskoi loppuun saakka saavansa pelin kuntoon ennen julkaisua.
Yli seitsemän vuotta vanha Grand Theft Auto V -kohtaus on noussut viime viikkoina suosituksi meemiksi.
DOOM Eternalin johtava tuottaja Marty Stratton kertoi yhteistyön päättymisestä Redditissä.
Blizzardin virtuaalisen korttipelin johtava korttisuunnitelija Dean Ayala paljasti keskeisimpiä tilastoja standard-pelimuodosta poistettavista seteistä.
Pelaajat voivat luoda tulevassa Animal Crossing: New Horizons -pelissä vain yhden kylän yhtä Switch-konsolia kohti.
Sword ja Shield hätyyttelevät viime vuoden myynneillään pääsarjan Pokémon-pelien kaikkien aikojen myyntilistan neljättä sijaa.