Olli Ouninkorpi
Kahden tähden roskastakin voi joskus nauttia. Mutta se on silti kahden tähden roskaa.
Kahden tähden roskastakin voi joskus nauttia. Mutta se on silti kahden tähden roskaa.
Animal Crossingin ilmaispelattavaan mobiiliversioon tuodaan tammikuussa kaksi aiemmista osista tuttua ominaisuutta.
Ensi vuonna 20 vuotta täyttävä kulttiklassikko ehostetaan PlayStation 4:lle.
Life is Strange: Before the Stormin kolmas ja viimeinen jakso sai julkaisupäivänsä.
Ensi vuodeksi kaavailtava Mega Man 11 noudattaa sarjan perinteistä tasohyppelykaavaa.
Truant Pixel julkaisee PlayStation 2:n päävalikkoa jäljittelevän Legacy Dashboard -teeman PlayStation 4:lle ensi viikolla.
Kobolds and Catacombs saapuu laajentamaan Blizzardin virtuaalista korttipeliä joulukuun alkupuolella.
Gang Beastsin PlayStation 4 -versio julkaistaan joulukuussa.
Reflections-studion kehittämä Ode jatkaa tekijöidensä taiteellista linjaa.
Viimeisin Xenoblade Chronicles 2 -traileri pureutuu tulevan rooliseikkailun tarinaan.
Microsoft paljasti Games with Gold -palvelunsa joulukuun tarjonnan.
Sega julkisti Valkyria Chronicles -sarjansa seuraavan osan.
Vuonna 2006 julkaistun toimintaroolipelin ehostettu painos sai eilen uuden laajennuksen.
Blizzardin suositun verkkoräiskinnän hahmovalikoima kasvoi tänään yhdellä.
Viime vuonna muille alustoille julkaistu Worms W.M.D. nähdään ensi viikolla myös Nintendon konsolilla.
Wolfenstein II: The New Colossus saa kolme laajennuspakettia seuraavan neljän ja puolen kuukauden kuluessa.