Vihreät Xboxit valtaavat maan
Kuten jotkut osasivat odottaa, on Microsoft viimeinkin ilmoittanut tuovansa Eurooppaan Xbox Limited Editionin. 2.
Kuten jotkut osasivat odottaa, on Microsoft viimeinkin ilmoittanut tuovansa Eurooppaan Xbox Limited Editionin. 2.Japanista kuuluu taas ikäviä uutisia Capcomin osalta. Shinji Mikami, mm. Resident Evilien isä, siirtyi Capcomin Production Studio 4:n johtajan pallilta tuottajan asemaan. Mikamin "alennus" kuitenkin antaa hänelle vapaammat kädet omien peliensä kehitykseen. On huhuttu, että pelien kuten P.N. 03 (GC) huono myynti, olisi vaikuttanut tähän jollain tapaa.
Mikki Hiiren uusimmat seikkailut ilmestyvät sekä Japanissa että Euroopassa heinäkuussa. Ruutukaappaukset voit katsastaa täältä.
Peli julkaistaan joskus saman vuoden aikana. Ensimmäiset ruudut voit löytää täältä.
Peliin suunnitellaan myös kattavaa moninpeliä. Tekijöiden mukaan tarjolla on nelinpelattavaa co-op-moodia ja deatmatch-muotoa.
X-Men: Legends julkaistaan joskus ensi vuoden aikana.
Muita yksityiskohtia ei vielä tiedetä. Lisää siis piakkoin.
Peli on tällä hetkellä noin 70% valmis ja se seuraa Smash Brosin osoittamaa tietä yksinkertaistettujen kontrollien linjoilla. Analogisen tikun lisäksi käytössä on vain A-nappula, kiihdytys on automaattista.
Suosituimmiksi tuotemerkeiksi nousivat Sony ykkösenä, kakkospallille yltänyt Walt Disney, pronssia napannut Fuji-televisioyhtiö, neljännen tilan animaatiopaja Studio Ghibli ja top-5:n täydentänyt autonvalmistaja Toyota. Kaikkiaan kilpailevia brändejä esiintyi kokonaiset tuhat kappaletta.
Alkuperäinen SSX ja sen jatko-osa SSX Tricky keräsivät molemmat PS2FINiltä kiitettävän arvosanan.
Splinter Cell -uutuus ei kanna numeroa 2 nimessään, joten täysin uudesta seikkailusta ei välttämättä ole kyse. Sitäkään ei tiedetä, mille alustoille pelit ohjelmoidaan. Uutinen kertoo kuitenkin, että kyseiset sarjat ovat tärkeässä asemassa Ubi Softin tuotannossa.
Pelimaailma on jaettu kahteen puoliskoon. Pinnan yläpuolella on median ja suuryhtiöiden ohjaama metropoli tottelevine kansalaisineen.
Viime viikolla PS2FIN kertoi Capcomin keskeyttävän 18 pelinsä kehityksen. Syynä heikko myynti, yhtiö teki tappiota 19,5 miljardia jeniä, eli 150 miljoonaa euroa. Toistaiseksi Capcom ei ole nimennyt ainuttakaan hyllyttämäänsä peliä. Japanilainen pelilehti Game Labo kertoi huhu -osiossaan, että tähän 18 pelin joukkoon kuuluisi - myynnillisesti Capcomin yllättänyt - Steel Battalionin Live -laajennus.
60 dollarin hintainen paketti debytoi E3-messuilla ja tulee myyntiin pian sen jälkeen. Kuvan laitteesta löydät täältä.
CubeFIN raportoinee Suomesta käsin edellisvuoden tyyliin.
Uutta tietoa on sen sijaan Grand Theft Auto -tiimin jakautuminen kahteen kehitysyksikköön, joista toinen työstäisi peliä PlayStation 3:lle, eli ihan vähään aikaan tuotoksesta ei virallista infoa ole luvassa.
Osa V | Etusivu | Osa VII >>
Osa VI: Raha ei haise
"Missä hemmetissä me nyt olemme?", kysyy Luckyman epätietoisena vieressään istuvalta Johnny Cagelta kaksikon herättyä pimeässä huoneessa.
- Traileri (320x280) (10.1MB)
- Traileri (160x128) (4.8MB)
Tuotos mahdollistaa nähtävästi GBA:lle Japanissa ilmestyneiden Pokémon Ruby / Sapphire -pelien pelaamisen TV-ruudun kautta ilman Game Boy Player -lisäosaa. Näin kyseessä on hieman samanlainen järjestelmä kuin N64:lle ilmestyneissä Pokémon Stadium -peleissä.
Lisää pian.
Lisäksi lehdessä arvosteltiin Game Boy Advance -pelit Azumanga Daioh - 5, 5, 5, 6 (21 / 40), Bokujou Monogatari - 8, 8, 8, 8 (32 / 40), Mahou no Pumpkin - 6, 5, 7, 7 (25 / 40), Plastar World: Starter Set - 7, 7, 6, 6 (26 / 40).
Kyseessä on ensimmäinen Nintendon demopeli ikinä. Nähtäväksi jää, aikooko yhtiö jatkaa vastaavilla linjoilla myös tulevaisuudessa.
Edellisen kerran konsolimääriä laskettiin tasamiljoonissa viime marraskuussa, jolloin omistajia löytyi 3 000 000. Ei ole ihme, ettei Sony kiirehdi alentamaan PlayStation 2:n hintaa, kun kauppa käy uudempienkin konsolien rinnalla. Mainittakoon, että PS one -vempeleitä löytyy 7 miljoonalta britiltä.
Tuotos mahdollistaa nähtävästi GBA:lle Japanissa ilmestyneiden Pokémon Ruby / Sapphire -pelien pelaamisen TV-ruudun kautta ilman Game Boy Player -lisäosaa. Näin kyseessä on hieman samanlainen järjestelmä kuin N64:lle ilmestyneissä Pokémon Stadium -peleissä.
Lisää pian.
Lisäksi lehdessä arvosteltiin Game Boy Advance -pelit Azumanga Daioh - 5, 5, 5, 6 (21 / 40), Bokujou Monogatari - 8, 8, 8, 8 (32 / 40), Mahou no Pumpkin - 6, 5, 7, 7 (25 / 40), Plastar World: Starter Set - 7, 7, 6, 6 (26 / 40).
Samainen firma on myös tuomassa Road Rash: Jailbreak -peliä Game Boy Advancelle.
Peruutetuista tuotoksista ei ilmaantunut sen kummempia yksityiskohtia, mutta tietojen mukaan noin kymmenen näistä oli kehitteillä Game Boy Advancelle.
Lisää pian.
Tässä vielä täysi lista mukana olevista ääninäyttelijöistä:
Christopher Walken, Gary Oldman, Michael Madsen, Russell Wong, Michelle Rodriguez, Ron Perlman, CCH Pounder, James Hong, Mako ja Keone Young.
Näiden ohella sivusto paljasti, että THQ on työstämässä Scooby Doo 3:a GameCubelle.