Bonnie ja Clyde retostelevat pian myös GBA:lla
Tekeleelle ei ole vielä asetettu julkaisuaikaa, mutta ensimmäiset kuvat voit löytää täältä.
Tekeleelle ei ole vielä asetettu julkaisuaikaa, mutta ensimmäiset kuvat voit löytää täältä.
Helmikuussa Sega ilmoitti suunnitelmistaan yhdistyä Sammyn kanssa, mutta Namcon samankaltaisen ehdotuksen myötä yhtiö haluaa vielä pohtia kumpi vaihtoehto olisi parempi Segan markkina-asemaa ajatellen. Täten voidaan sulkea pois mahdollisuus, että kaikki kolme yhtiötä yhdistettäisiin.
Kuten nimikin kertoo, tämän mainion online-pelin uusin osa tulee sisältämään erityisiä kortteja. Pelin uusi taistelusysteemi tulee pohjautumaan näihin lappusiin, mikä tuo mittelöihin strategisia elementtejä. Pelaajat astuvat jälleen urhean metsästäjäryhmän rooliin, jotka suorittavat tehtäviä Ragol-planeetan pinnalla.
Uutta edelliseen peliin verrattuna ovat mm. uudet kentät, hahmot ja temppukokonaisuudet. Tuotoksen visuaalista yleisilmettä hiotaan entistä näyttävämmäksi. Audiopuolella tarjolla on lisensisöityä räimettä mm.
Lisää pian.
Tiedon paikkansapitävyys paljastuu muutaman viikon kuluttua, kun pelitalot avaavat sanaisen arkkunsa.
PlayStation 2:n hinta on huhujen mukaan tippumassa pyöreästi 150 dollariin (suurin piirtein saman verran euroissa) Xboxin tavoin. GameCubea saisi jatkossa sadalla dollarilla.
Yksinpelimoodin lisäksi Rise of Sin Tzussa on co-op-tila. Hahmovaihtoehtoja on tutun sankarin lisäksi Lepakkotyttö, Ihmepoika Robin ja Yösiipi. Batmanin trikoista irtoaa 35 taisteluliikettä 12 levelin selvittämiseksi.
SSX 3:sta luvataan entistä vapaamuotoisempaa laskettelua. Aidattujen ratojen sijaan reittinsä saa valita itse. Lisäksi pelissä on 100 koitoksen haastemoodi.
Loppuvuoden julkaisuihin kuuluva Harry Potter: Quidditch World Cup keskittyy nimensä mukaisesti pallopelin MM-kamppailuihin eri maajoukkueineen.
Nelinpeli on mahdollista linkkikaapelin avustuksella. Mukana on myös kattava tarinamoodi, jossa pelaaja voi mäiskiä vastustajia tekoälykumppanin kera.
Ensimmäiset kuvat löydät täältä.
Boktai-video (Real Media)
Osa VI | Etusivu | Osa VIII >>
Osa VII: Väkivallan pyörre
Lehdistöhuoneessa penkeistään kiinni pitelevät maksetut toimittajat katselevat edelleen haltioissaan, vaikka tämän tarinan jännittävät juonenkäänteet alkavat olla jo liikaa heidän hyvin öljytyille robottisydämilleen.
Kuninkaan Paluu saapuu eurooppalaisiin kauppoihin loppuvuoden aikana.
Lisää Cuben Mario Kartista voit lukaista täältä.
Lisää piakkoin.
15.5. asti kestävään kisaan voit osallistua klikkaamalla tästä.
1. Final Fantasy XI: Vision of Ziraat (PlayStation 2)
2. Dragon Warrior Monsters 3: Caravan Heart (Game Boy Advance)
Tuotos ilmestyy kauppoihin loppuvuodesta. Ruutukaappaukset voit katsastaa esimerkiksi täältä.
Pelistä tehdään haastajaa PlayStation 2:n tennistitteleille, kuten Smash Court Tennis ja Virtua Tennis.
GameSpy puolestaan kertoo Capcomin varanneen otsikon Bakeneko. Pelin lajityyppiä on vaikeampi arvata kuin roolipeleihin keskittyvän Square Enixin tapauksessa.
RS III paljastetaan virallisesti tulevilla E3-messuilla.
Peli on kolmannen persoonan perspektiivista kuvattu toimintaseikkailu, joka on kirjoitettu eräänlaiseksi jatkoksi esikuvana toimivalle tv-sarjalle. Televisio-ohjelmasta tutun saagan hahmot ovat edelleen mukana niin visuaalisia kuin äänellisiä yksityiskohtiakin myöten.
Tällä kertaa luvassa on kolmannen persoonan seikkailu, jossa ohjastetaan leffoista ja kirjoista tuttuja hahmoja. Näihin kuuluvat mm. Gandalf, Aragorn, Legolas, Gimli, Sami ja Frodo.
Euroopassa tälläistä toimenpidettä ei EA:n vastaavien mukaan ole ainakaan toistaiseksi suunnitteilla, vaan peli saapuu Cube-julkaisuun normaalin päätöksen mukaisesti 13. päivä kesäkuuta. Seuraamme kuitenkin tilanteen kehittymistä.
Saksan maajoukkueenkin veräjänvartijana kunnostautuneen Kahnin hahmoa luvattomasti käyttänyt 2002 FIFA World Cup -peli määrättiin Hampurin alioikeuden toimesta poistettavaksi markkinoilta. Uhkasakon suuruus on 250 000 euroa.
Kolmannen persoonan seikkailu on kirjoitettu jatkoksi tv-sarjaan, mutta toteutettu pelimuotoon.
Silent Hill 3:n taustoja käsiteltiin perusteellisemmin kahden kuukauden takaisessa uutisessa. Konamin kauhupelin ensi-ilta on 23. päivä toukokuuta. Esimakua pelistä saa sille omistetuilta nettisivuilta.