Sony osti Killzone-kehittäjän
Tällä hetkellä valmisteilla on uusi Killzone-peli PlayStation 3:lle sekä Killzone-maailmaan sijoittuva peli PSP-käsikonsolille.
Dance Factory PS2:lle huhtikuussa
Peruspelimuodossa keskitytään pisteiden keräämiseen ja lisäsisällön avaamiseen. Fitness-modessa voit seurata kaloreiden palamista ruudulla näkyvästä mittarista.
Ubisoft Montrealilta neljä uuden sukupolven peliä
Uuden sukupolven pelien kehityksen vaativuutta kuvastaa se, että aikaisemmin peliprojektit käynnistettiin 20-25 hengen voimin, mutta nyt alkuvaiheessa on mukana noin 65 henkilöä.
Fire Emblem: Path of Radiance
Marraskuun kuukauden kysymyksen tulokset
Marraskuun gallupissa sen sijaan ennustimme hieman tulevaa, tarkalleen ottaen Nintendon tulevan sijoitusta seuraavassa konsolisodassa. Äänijaukauma oli pitkästä aikaa melko tasainen, mutta 794 vastaajasta 39% enemmistö uskoi Revolutionin jäävän kolmen konsolin taistelussa hopeasijalle.
Harry Potter ja liekehtivä pikari
Harry Potter ja liekehtivä pikari
Pekingin olympialaisten pelit Segalta
Vuoden 2008 olympialaisten virallisen pelin luvataan sisältävän laajan valikoiman lajeja, joista mainittiin jo nykyaikainen 5-ottelu, jalkapallo, koripallo, lentopallo, käsipallo, baseball, softball, maahockey, tennis, pöytätennis, miekkailu, ammunta, jousiammunta, nyrkkeily, paini, painonnosto, pyöräily, esteratsastus, tri
PSP:n GripShift kahmi palkintoja Australiassa
Räjähtäviä lehmiä ja anaalikaavintaa
Kansalaiset, "ufoja" ei ole olemassa. Näitte vain suokaasua sekä säähavaintopallon!
Sonyn Deering ELSPA:n Hall of Fameen
Deering toimi Sony Computer Entertainment Europen johtajana 1995, kun ensimmäinen PlayStation julkaistiin Euroopassa ja oli mukana luomassa vahvaa tuotemerkkiä. Ensimmäistä PlayStationia on myyty PAL-alueilla 40 miljoonaa kappaletta ja PS2 tulee heti perässä 37 miljoonalla kappaleella.
Catan
Shigeru pihtailee
"Meillä on Revolutionin suhteen vielä yksi salaisuus", Nintendon Isä Aurinkoinen virnisteli. "Mutta enpä sanokaan siitä nyt enempää. Jätetään se myöhempään ajankohtaan."
Revolution julkistetaan lopullisesti vasta seuraavien E3-messujen yhteydessä, mutta pieniä tiedonmuruja tippunee tasaisesti ensi vuoden aikana.
WiFi-tukisivusto avattu
Vihreää valoa ja pelaajien sanoja
Noin kahdeksan ja puoliminuuttinen elokuva on saatavilla WMV-muodossa KonsoliFINin mediaserveriltä. Kokoa tiedostolla on vajaat 70 megatavua.
Microsoft sulkee Digital Anvilin
Digital Anvilin työntekijöille pyritään järjestämään uusi työpaikka Microsoft Game Studiosin sisältä.
Seuraavan sukupolven Xbox Suomeen tänään
Muut kotimaiset liikkeet aloittivat konsolin myynnin aamulla. Raporttien mukaan laitteita on riittänyt paikka paikoin muillekin kuin ennakkovaranneille, mutta osa on joutunut tyytymään karsittuun Core System -pakettiin. Microsoft pyrkii korjaamaan laitevajeen niin pian kuin mahdollista.
PSP-sissimainontaa Jenkeissä
Juomaa Final Fantasy XII:n kunniaksi
Hillary haluaa pelit tarkempaan valvontaan
Vastaavia lakeja on jo säädetty joissain osavaltioissa, mutta Clintonin esitys vie valvonnan pidemmälle vaatimalla ikärajoista päättävän Entertainment Software Ratings Boardin (ESRB) arvostelujärjestelmän vuosittaista tarkastusta.
Mario Kart DS
Xbox 360 määrittelee uudelleen loppuunpalamisen
Luonnollisesti kasvaneen konetehon myötä peli pursuaa uusia yksityiskohtia ja entistä muhkeampia kolareita, mutta tiedossa on varsinaisia uudistuksia 10 uuden kolarointiristeyksen lisäksi myös Liven puolelle. Pelaajat voivat tallentaa tyylikkäimmät törttöilynsä ja jakaa ne Live-yhteisön kanssa. Lisäksi koukkuna moninpelaajille peli muistaa kuka kenetkin on edellisissä sessioissa teilannut, joten kostaminen on entistä helpompaa ja hauskempaa.
Alien Hominid
100 miljoonaa PlayStation 2:ta
Alueittain toimitukset jakautuvat seuraavasti:
Marc Eckon uusi traileri
- Marc Ecko's Getting Up -traileri, WMV-tiedosto (45 Mt)
(Tallenna hiiren oikealla näppäimellä)
Sonyn kilpajuoksu PSP-hakkereita vastaan jatkuu
Toistaiseksi päivitystä tarjotaan vain japanilaisille PSP-konsoleille, mutta se tulee lähiaikoina saataville myös muille alueille. Sony ei suosittele väärän alueen päivityksen käyttämistä.
Kiitokset vinkistä Paololle
2K Games houkuttelee toiminnannälkäisiä saaliille
Preytä työstävät 3D Realms ja Human Head Studios.
Hämis Activisionilla vielä 12 vuotta
Activision on jo julkaissut kahteen edelliseen Spider-Man -elokuvaan perustuvat hittipelit ja uuden sopimuksen myötä uutta peliä on taas luvassa, kun leffasarjan kolmas osa saapuu teattereihin vuoden 2007 toukokuussa.
Vuoden kymmenen väkivaltaisinta peliä
Tarkan seulomisen jälkeen listalle nousivat ilman sen kummempaa järjestystä Resident Evil 4 (PS2, Cube), Grand Theft Auto: San Andreas (PS2, Xbox, PC), God of War (PS2), Killer 7 (PS2, Cube), The Warriors (PS2, Xbox), Crime Life: Gang Wars (PS2, Xbox, PC), Condemned: Criminal Origins (X360, PC), True Crime: New York City (PS2, Xbox, Cube, PC), Na
Monster House -leffan virallinen peli THQ:lta
Monster House -peli on tarkoitus julkaista kotikonsoleille ja valikoiduille kannettaville laitteille elokuvan ensi-illan aikoihin ensi kesänä.
The Chronicles of Narnia
Vallankumous julkistetaan E3-messuilla
Nintendo on aiemmin vihjannut, että heillä on uudenlaisen ohjaustavan lisäksi muitakin ässiä hihassa Revolutionin suhteen.
Capcom-kolmikko alkuvuodesta PSP:lle
Breath of Fire III on suunnitelmissa julkaista 10. helmikuuta. Vanhalta Pleikkarilta PSP:lle päivitetty roolipeli sisältää varsinaisen seikkailun lisäksi myös pienen kalastuspelin, joka on mahdollisuus lähettää kavereille Game Sharing -toiminnon avulla.
Miljoonia virtuaalihauvoja liikenteessä
Burnout: Revenge X360:lle, ensimmäiset kuvat julki
Xbox 360 -versio ilmestynee kauppoihin maaliskuussa 2006. Ensimmäiset kuvat käännöksestä ovat alla.
24-pelin uudet kuvat
Nokia luopuu osittain pelibisneksestään
"Opimme, että ihmiset haluavat pelata pelejä kaikilla laitteilla. Siksi haluamme sisällyttää pelaamisen 60-sarjan puhelimiin", Vasara toteaa. Vasaran mukaan Nokia ei ole lopullisesti luopumassa pelituotannostaan, sillä teknologian kehitys mahdollistaa parempien laitteiden luomisen.
300 000 Xbox 360 -konsolia Eurooppaan
Xbox 360 lanseerattiin Pohjois-Amerikassa 22. päivä kuluvaa kuuta. Kysyntä ylitti tarjonnan välittömästi, ja konsoli myytiin monin paikoin loppuun jo julkaisuyönä. Lewisin mukaan loppuunmyynnit ovat mahdollisia myös Euroopassa, jossa laite tulee saataville perjantaina 2.12.
Pelivalistusta brittivanhemmille
Uutissivusto MCV:n pelikauppiaille tekemän kyselyn mukaan vanhempien tietämättömyys on ongelma Briteissäkin.