Condemnedin demo ladattavissa Marketplacelta
Condemned julkaistiin Xbox 360:n lanseerauksen yhteydessä 2. joulukuuta.
Nissan URGE vie PGR3:n kaduille
Castlevania: Curse of Darkness
Torino 2006: XX Olympic Winter Games
Kingdom Hearts II Japanin jouluhitti
Suuresta luvusta huolimatta KHII ei kuitenkaan pärjää Square Enixin jättihittisarjoille, Final Fantasy ja Dragon Quest, jotka myyvät helposti kaksinkertaisia määriä muutamassa päivässä.
Thompson osti Take-Twon osakkeita
Kyse ei kuitenkaan ole finanssisijoituksesta, vaan Thompsonin tavoitteena on päästä mukaan yhtiön osakkeenomistajille järjestettäviin kokouksiin. Hän onkin jo vaatinut käyttöönsä langatonta mikrofonia, joten ohjelmaa on varmasti luvassa.
Karpela ei kaipaa pelien ennakkotarkastuksia
Väkivaltaa ja seksiä sisältävien pelien joutuminen lasten käsiin on Karpelan mukaan kuitenkin ongelma ja asiaa selvitetään hänen asettamassaan työryhmässä.
Taistelukenttä laajenee maksutta
Taistelukenttien sankareille paketti tuo kolme uutta karttaa sekä kourallisen uusia ajoneuvoja. Uudet taistelutantereet sijoittuvat Battlefield 1942:sta tutulle Tyynenmeren Wake Island -saarelle sekä Lähi-Idän ja Kiinan maisemiin. Kiinan lumiseen ympäristöön soveltuvat loistavasti uusi rynnäkkömoottorikelkka ja arktinen maastopuku.
Unreal Tournament 2007 PlayStation 3:n julkaisuun
Viime toukokuun E3-messuilla PlayStation 3:n tehoja esiteltiin kehitysyksiköllä pyörineellä Epic Gamesin tekemällä demolla, joka vahvasti näytti Unreal Tournamentilta, mutta vielä tuolloin ei pelin saapumista PS3:lle vahvistettu.
Electronic Artsilta tulosvaroitus
Twilight Princess tukee Revolution-ohjainta
Koska Revolution on täysin taaksepäin yhteensopiva GameCuben kanssa, tulee seuraavan sukupolven konsolilla Twilight Princessiä käyttäessä mahdollisuus valita perinteisen GC-ohjaimen ja Revolutionin kaukosäätimen väliltä.
Ubi tuo Taitoa Eurooppaan
Kolmikosta ensimmäisenä paljastettiin PSP-peli Exit, jossa pelaajan hahmona on tukalien tilanteiden erikoismies, Mr. ESC. Tehtävänä on pelastaa tulipalojen, maanjäristysten ja muiden mullistusten uhreiksi joutuneita kansalaisia rakennuksista, maanalaisista ja muista loukoista.
Konamilta Street Supremacy PSP:lle
Yksinpelissäkin kilpaillaan tiimissä viisi viittä vastaan pudotuskilpailuissa ja langattomassa kaksipelissä pelaajat valitsevat autonsa ja yrittävät ehtiä kaupunkiradoilla maaliin ensimmäisenä.
Xbox 360 -kilpailun voittajat selvillä
Pääpalkinnon vei nimimerkki Rocky_Balboa, joka onnistui vakuuttamaan raadin omaperäisellä ja kuvaavalla perustelullaan. Suorituksestaan hän saa langallisen Xbox 360 -ohjaimen, Xbox 360:n vaihdettavan etupaneelin ja kolmen kuukauden Xbox Live Gold -tilauksen.
Square Enixiltä lisää pelejä PS2:lle
Seiken Densetsu (Secret/Legend/Sword of Mana) -sarja on ilmestynyt aikaisemmin joillakin alustoilla Euroopassakin, mutta sarjan neljäs osa nähdään PlayStation 2:lla.
Englanti virtuaalifutiksen maailmanmestariksi
Bullard vastaanotti tittelinsä eilen Zürichissä järjestetyssä gaalassa, jossa jalkapalloilun kattojärjestö FIFA palkitsi vuoden parhaan mies- ja naisjalkapalloilijan FIFA World Player -palkinnolla.
Uusia japanilaispelejä Xbox 360:lle
Cry On on tyyliltään toimintapainotteinen roolipeli, jonka tuottajana on Blue Dragonia ja Lost Odysseytä Xbox 360:lle työstävä Hironobu Sakaguchi. Pelin hahmotaiteesta vastaa Kimihiko Fujisaka ja musiikista Nobuo Uematsu.
EyeToy: Play 3
Syphon Filter PSP:lle
Käytössä on jälleen liuta erilaisia aseita sekä vempaimia ja pelistä löytyy paljon avattavaan bonusmateriaalia, kuten leffa- ja musiikkipätkiä.
PSP:n Katamariin 2D-bonuspeli
Me & My Katamarin varsinainen peli on tietenkin tehty 3D-grafiikalla ja kahden analogitatin puuttuminen on korvattu siirtämällä ohjaus PSP:n suunta- ja symbolinapelille. Kameraa ohjataan olkanappuloista. Mukana on myös langaton moninpeli neljälle.
Electronic Arts on ilmoittanut julkaisevansa Me & My Katamarin Euroopassa joskus ensi vuonna.
Xbox 360 – konsolipelaamisen uusi aikakausi?
Tecmon Trapt Take Twolta
Peli sijoittuu tyyliteltyyn keskiajan Eurooppaan ja päähahmona on riivatuksi joutunut prinsessa Allura, joka ansojen lisäksi voi käyttää myös lumovoimaansa vihollisia vastaan.
Xbox 360 – konsolipelaamisen uusi aikakausi?
Codename: Kids Next Door
Zathura
Grand Theft Auto: Liberty City Stories
Ice Age 2:n pelit Vivendiltä
James Bond tähtää uusille konsoleille *PÄIVITETTY*
Luonnollisesti pelin pitäisi valmistua ennen elokuvan marraskuista ensi-iltaa.
Xbox 360:n myynti kangertelee Pohjois-Amerikassa
Xbox 360:n myyntiä rajoittaa maailmanlaajuisesta julkaisusta ja valmistusongelmista johtuva laitepula, joka on ilmeisesti iskenyt Pohjois-Amerikkaan kaikkein rankimmin.
