Uutinen

DS Lite värjäytyy pinkiksi

Nintendo aikoo houkutella lisää asiakkaita ostamaan jo valmiiksi huikeasti menestyneen DS Liten tuomalla 20. heinäkuuta Japanissa markkinoille vaaleanpunaisen version pelikonsolista. Samoihin aikoihin sikäläisiin kauppoihin ilmestyy myös Touch Generations -sarjan kokkauspeli Shaberu! DS Oryouri Navi.

Eurooppalaiset saavat ainakin toistaiseksi tyytyä mustaan ja valkoiseen, sillä tietoa värimaailman mullistumisesta lännessä ei vielä ole.

Paavo Niskala
Uutinen

The Outfit päivittyi

Hieman ristiriitaisen vastaanoton saanut The Outfit on saanyt päivityksen, joka parantaa Live-kokemusta useilla muutoksilla. Muun muassa ajoneuvojen käyttäytymistä ja seuranhakujärjestelmää on uusittu. Tarkan listan uudistuksista voi nähdä keskustelualueelta tai lähteestä.

Peli ilmoittaa päivityksestä automaattisesti käynnistäessään, mikäli konsoli on yhteydessä Liveen.

Paavo Niskala
Uutinen

Live Arcaden hitit kauppojen hyllyille

Microsoft tuo Xbox 360:n verkkopalvelussa säväyttäneitä pelejä kauppojen hyllyille Xbox Live Arcade Unplugged -nimellä varustetuissa paketeissa. Ensimmäinen setti sisältää seuraavat hitit:
  • Bejeweled 2 Deluxe
  • Geometry Wars Evolved
  • Hardwood Backgammon
  • Outpost Kaloki X
  • Texas Hold 'Em Poker
  • Wik: Fable of Souls
Lisäksi pakkauksesta löytyy kuukausi Gold-aikaa, kun se julkaistaan lokakuussa 20 punnan arvoisena. Toivottavasti se rantautuu Suomeenkin.
Paavo Niskala
Uutinen

Emmanuelle Vaugier mukaan uuteen Need For Speediin

Electronic Arts on pestannut näyttelijätär Emmanuelle Vaugierin mukaan Need For Speed Carbon -kaahailupeliin, joka julkaistaan lähes kaikille mahdollisille pelialustoille marraskuussa. Vaugierin rooli itse pelissä on vielä hämärän peitossa.

Lähinnä televisiossa näytellyttä Vaugieria on voinut nähdä työn touhussa muun muassa sarjoissa Smallville, Tunteet pelissä (One Tree Hill), Miehen puolikkaat (Two and a Half Men) sekä elokuvassa Saw II.

Oliver
Uutinen

The Warriors -näyttelijä haastoi Take-Twon

Oikeussalien vakioasiakkaaksi viimevuosina joutunut Take-Two Interactive on saanut haasteen The Warriors -pelin tiimoilta.

Haastajana on Roger Hill, jonka roolina oli jengipomo Cyrus vuonna 1979 julkaistussa The Warriors -elokuvassa, johon pelikin siis perustuu. Hillin mukaan Take-Two käytti pelin hahmossa luvatta hänen olemustaan ja hän vaatii nyt 250 000 dollarin korvauksia.

Oliver
Uutinen

Kuuma kahvi ei ota jäähtyäkseen

Take-Twon ongelmat Grand Theft Auto: San Andreas -peliin piilotetun Hot Coffee -minipelin kanssa eivät ole vieläkään päättyneet.

Tällä kertaa New Yorkin piirisyttäjä on pyytänyt Take-Twota luovuttamaan erilaisia tietoja vuoden 2001 lokakuusta lähtien. Tarkoituksena on muun muassa selvittää, oliko yhtiön johto tietoinen piilotetun lisämateriaalin luomisesta ja ohjelmoinnista ja johdettiinko ikärajamerkinnöistä vastaavaa ESRB:a tarkoituksella harhaan.

Oliver
Uutinen

Virtua Fighter 5:n uudet kuvat

Sega on julkaissut muutaman uuden kuvan Virtua Fighter 5:stä. Mättöpelissä on mukana tuttuja hahmoja sarjan edellisistä osista sekä pari uutta taistelijaa.

Virtua Fighter 5 julkaistaan PlayStation 3:lle ensi keväänä.

Oliver
Uutinen

Liven ja Xbox.comin huoltokatkos

Xbox Liveä ja Xbox.comia huolletaan huomenna eli 27. kesäkuuta kello 12.00 (GMT +2) lähtien, minkä seurauksena Live ja Xbox.comin My Xbox poissa käytöstä, eikä sivuston foorumeille kirjoittaminen onnistu neljään tuntiin eli kello 16.00 asti. Kyseessä on puhdas huoltokatkos, eikä luvassa ole mitään uusia mullistavia ominaisuuksia.
Paavo Niskala
Uutinen

Maailman kuuluisin siili täytti vuosia

Segan rakastettu maskotti Sonic the Hedgehog täytti 23. kesäkuuta kunnioitettavat viisitoista vuotta. Tämän kenties maailman kuuluisimman siilin tähdittämiä pelejä on myyty jo yli 44 miljoonaa kappaletta. Yli 30 videopelin lisäksi Sonic on vilahdellut sarjakuvissa, TV-animaatioissa ja elokuvassa. Onpa Segan maskotilla ollut oma huvipuistonsakin.

Sininen vauhtihirmu tekee uuden sukupolven debyyttinsä Sonic The Hedgehogissa Playstation 3:lla ja Xbox 360:lla vuoden lopulla. 3D-seikkailun parissa tavataan niin tuttuja kuin uusiakin hahmoja.

Paavo Niskala
Uutinen

Ei hinnanalennusta luvassa

Microsoftin yhdysvaltalainen PR-pomo John Porcaro teilaa blogissaan huhut Xbox 360:n hinnanalennuksesta, jonka väitetään tapahtuvan loppuvuodesta. Samalla hän mainostaa, ettei ole mitään syytä lykätä konsolin hankkimista, sillä laite on jo valmiiksi reilusti Playstation 3:a halvempi ja hyviä pelejä on jo saatavilla ja lisää on tulossa paljon.

Aikaisemmin Euroopan Xbox-pomo Chris Lewis oli samoilla linjoilla todetessaan, että kilpailijan ilmoitus hinnoittelusta poisti Microsoftilta paineet koskien mahdollista alennusta.

Paavo Niskala
Uutinen

Maksullista lisäsisältöä myös Wiille

Amerikan Nintendon johtaja Reggie Fils-Aime on vahvistanut Game Informerille, että Wiin peleille voidaan julkaista maksullista lisäsisältöä ladattavaksi WiiConnect24-palvelusta. Päätös hinnoittelusta kuitenkin lepää täysin julkaisijan harteilla.

Tämä ei sinänsä tule yllätyksenä, sillä Xbox 360:lla muun muassa Oblivioniin on saatavilla hyvä määrä uutta materiaalia Liven kauppapaikalta. Myös Sonyn Playstation 3:lla nähdään vastaavanlaista kaupankäyntiä konsolin ilmestyessä loppuvuodesta.

Paavo Niskala
Uutinen

Edge of Realityn oma peli

Texasin Austinissa majaansa pitävä Edge of Reality on julkistanut työstävänsä toimintapakkausta nimeltään Cipher Complex, jonka olisi tarkoitus potkia paikallaan junnaavaa genreä eteenpäin uudenlaisen kerronnan ja pelattavuuden avustuksella.

Pelin juoni käynnistyy, kun yhdysvaltalainen satelliitti ammutaan alas taivaalta, eikä asiaa kyetä selvittämään rauhanomaisesti diplomatian keinoin. Ässänä hihasta hallitus lähettää pelin päähenkilön John Cipherin vihollislinjojen taakse hankkimaan tarvittavat tiedot tapahtumasta.

Paavo Niskala
Uutinen

Thornton vs Ovechkin

2K Gamesin ja EA Sportsin uusimpien kiekkopelien kansikuvapojat on julkistettu. NHL 2k7:n kannessa miehistelee arvokkaimmaksi pelaajaksi valittu San Jose Sharksin Joe Thornton, kun taas kauden tulokas Alexander Ovechkin Washington Capitalsin riveistä toimii NHL 07:n maskottina.

NHL 2k7 ilmestyy näillä näkymin vuoden lopulla Xbox 360:lle, Xboxille, PS2:lle ja PS3:lle. Kilpakumppani puolestaan kiekkoilee myös PSP:llä ja PC:llä. Suomalaisten kauppojen hyllyillä Thornton ja Ovechkin eivät kuitenkaan välttämättä kurkistele.

Paavo Niskala
Uutinen

Ensimmäiset kuvat uudesta Haukasta

Activision on julkaissut kymmenisen kuvaa Tony Hawk's Project 8:sta, jonka PS3- ja Xbox 360-versioita kehittää Neversoft, kun taas Shaba Games vastaa vastaa Xbox- ja PS2-versioista. Lisäksi Haukka lautailee PSP:llä Page 44 Studiosin tuotoksessa.

Project 8:n lupaillaan hyödyntävän uuden konsolisukupolven tarjoamia mahdollisuuksia uskottavan skedekokemuksen luomiseksi. Luonnollisesti ulkoasu on kokenut kasvojenkohotuksen, mutta fysiikanmallinnustakaan ei ole unohdettu, sillä kaatumiset ovat aikaisempaa hauskempaa tai kivuliaampaa katsottavaa räsynukke-efektin ansiosta.

Paavo Niskala
Uutinen

Uusi Need for Speed marraskuussa

EA on ilmoittanut julkaisevansa legendaarisen kaahailusarjan uusimman osan marraskuussa käytännössä katsoen kaikille mahdollisille alustoille mukaan lukien kaikki uuden ja vanhan sukupolven konsolit.

EA Black Boxin kehittämän Need for Speed Carbonin alussa kaahaillaan kaupunkimaisemissa, mutta lopulta hengenvaarallista kisaa päästään käymään kanjoneissa. Menopelinsä tuunaaminen on edelleen olennainen osa kokemusta, sillä kaarojen kaunistelua helpottaa uusi Autosculp-teknologia.

Paavo Niskala
Uutinen

Pyhimyksen kahinoiden makuun elokuussa

Väkivaltaisten jengien keskelle Stilwateriin sijoitetusta Saint’s Row’sta saadaan yksinpelidemo kauppapaikalle elokuun 1. päivänä. Livettömät käyttäjät pääsevät demoon käsiksi Official Xbox Magazinen elokuun numeron DVD:llä.

GTA-tyylinen gangsteriteema säestää kampanjan lisäksi lopullisessa versiossa kahdentoista pelaajan Live-tukea.

Volitionin kehittämä Saint's Row julkaistaan Xbox 360:lle 1.9.

Cubase
Uutinen

Kaksikymmentä Marioa joka minuutti

Nintendo DS:n uusi ja uljas New Super Mario Bros. menee kuin kuumille kiville. Ylistäviä arvosanoja napannut tasohyppely on ylittänyt Yhdysvalloissa jo puolen miljoonan myydyn pelin rajan oltuaan markkinoilla 35 päivää.

Kuten itse Nintendo asian ilmaisi, peliä on julkaisun jälkeen myyty 20 kappaletta jokaisen minuutin aikana. Marion menestys on vauhdittanut myös DS Liten jo entuudestaan vakuuttavia myyntilukuja.

New Super Mario Bros. rantautuu Euroopan markkinoille ensi viikon perjantaina.

Guardian Viper
Uutinen

Final Fantasy III:n DS-versioon Wi-Fi-tuki

IGN DS -sivuston mukaan DS:lle ilmestyvä Final Fantasy III tulee sisältämään verkko-ominaisuuksia. Tiedustellessa mahdollisista online-mahdollisuuksista, peliä kehittävän Square Enixin edustaja vahvisti Wi-Fi-tuen, tosin paljastamatta tarkempia yksityiskohtia.

DS:n versio viisitoista vuotta vanhasta Final Fantasy III:sta on kehitetty kokonaan uusiksi 3D-kuorrutuksella höystettynä, mutta ulkonäön lisäksi Square Enix on ollut varsin salamyhkäinen uudistusten suhteen.

Guardian Viper
Uutinen

Haamupartion toinen kappale julkaistu

Ubisoftin Ghost Recon Advanced Warfighteriin on nyt ladattavissa Xbox 360:n kauppapaikalta Chapter 2-lisäpaketti, joka sisältää seuraavat uutuudet:
  • Neljä yhteistyötehtävää moninpelikampanjaan
  • Kahdeksan uudelleen valaistua ja hiottua karttaa verkkomättöihin
  • Kaksi tuoretta pelityyppiä ja yksi uusi pelimuoto
  • Kaksi tuoretta maastokuviota sekä neljä uutta kasvoa sotilaille
  • Viisi asetta
Kokoa paketilla on hurjat 725 megatavua ja hintaakin sen muka
Paavo Niskala
Uutinen

Kuusi Wii-julkaisupeliä vahvistettu

Nintendon virallinen uutistorvi, Nintendo Power -lehti, on listannut kuusi Wii-peliä, jotka tullaan näkemään kauppojen hyllyillä samanaikasesti itse konsolin julkaisupäivänä.

Kuuden koplaan mahtuvat The Legend of Zelda: Twilight Princess, Metroid Prime 3: Corruption, Dragon Quest Swords: The Masked Queen and the Tower of Mirrors, Super Monkey Ball: Banana Blitz, Red Steel sekä Rayman Raving Rabbits.

Guardian Viper
Uutinen

Juhannus toi DS Liten tullessaan

DS Lite julkaistiin tänään virallisesti Suomessa Juhannuksen ansiosta, sillä muu Eurooppa saa odottaa vielä huomiseen asti. Mikä olisikaan parempi tapa viettää Jussia mökillä kuin pelata kosketellen tätä sangen tyylikästä vehjettä. Konsolia on saatavilla 159,99 euron suositushinnalla varustettuna sekä mustana että valkoisena.

Lisäksi ensi viikon perjantaina täällä vanhalla mantereellakin päästään nauttimaan viiksekkään putkimiehen uusimmista seikkailuista New Super Mario Bros.:n parissa.

Paavo Niskala
Uutinen

X06 pidetään Barcelonassa

Microsoftin vuotuinen Xbox-tapahtuma pidetään tällä kertaa Barcelonassa 27. ja 28. syyskuuta. Yhtiö lupailee uusia julkistuksia ja paljon nähtävää, kun pelimedian edustajat kokoontuvat espanjalaiseen suurkaupunkiin X06:n merkeissä. Ensimmäistä kertaa mukana on osanottajia myös Etelä-Afrikasta, Puolasta, Slovakiasta, Tshekistä ja Unkarista.
Paavo Niskala
Uutinen

Namcolta Chopinin uni Xbox 360:lle

Bandai Namco tuo Xbox 360:lle tri-Cresendon kehittämän ropeilun, joka kulkee nimellä Trusty Bell: Chopin's Dream. Tales-sarjaa muistuttavan seikkailun pääosassa ovat kuuluisa säveltäjä Frederic Chopin, tyttönen nimeltä Polka sekä 16-vuotias Allegretto, jotka seikkailevat yhdessä ihmeellisessä unimaailmassa.

Cel-shading -grafiikoilla höystetyn pelin keskeinen teema on musiikki, minkä huomaa esimerkiksi henkilöiden ja paikkojen nimistä. Kerronnasta vastaa maineikas näyttelijä Leo Morimoto ja sävellyksistä Motoi Sakuraba.

Paavo Niskala
Arvostelu

Rumble Roses XX

Saadaanko vapaapaini ja vähäpukeiset naiset yhdistämällä aikaan hyvä peli?
gilgamesh1
Uutinen

DS:n Operalle julkaisupäivä

Japanilaiset DS:n omistajat pääsevät surffaamaan netissä 24. heinäkuuta, kun Operaa aletaan myydä verkossa yhdessä muistilaajennuksen kanssa 3800 jenin eli noin 26 euron hintaan.

Länsimaita koskevia suunnitelmia ei ole vielä paljastettu, mutta lisätietoja itse selaimesta lupaillaan tulevan tarjolle Japanin julkaisupäivinä.

Paavo Niskala
Uutinen

Lisää Tales-sarjaa PS2:lle ja PSP:lle

Bandai Namco Games on Japanissa pitämässään tilaisuudessa paljastanut neljä uutta Tales-roolipelisarjan julkaisua PS2:lle ja PSP:lle.

PSP:n Tales of Phantasia: Full Voice Edition on nimensä mukaisesti täydellä ääninäyttelyllä varustettu käännös vuonna 1995 julkaisusta SNES-klassikosta. Mukana on myös kaikki myöhemmissä PlayStation- ja GBA-versioista löytyneet bonukset.

Oliver
Uutinen

Brittioikeus: PS2 ei ole tietokone

Britannian hovioikeus on päättänyt, että PlayStation 2 ei ole tietokone, vaan television yhteydessä käytettävä videopelikonsoli. Paikallinen käräjäoikeus oli jo aikaisemmin päätynyt vastaavaan tulokseen, sillä laite ei ole vapaasti ohjelmoitava.

Sonyn tavoitteena oli oikeudenkäynnin kautta saada korvauksia eurooppalaisesta maahantuontiverosta. Videopelikonsolien vero oli vuonna 2001 1,7 %, vuonna 2002 1,1 %, vuonna 2003 0,6 % ja vuonna 2004 vero putosi nollille. Sony haki jopa 50 miljoonan euron korvauksia.

Oliver
Uutinen

Immersion haluaa PS3:lle tärinätuen

Tärinäteknologiota kehittävän Immersionin pomo Vic Viegas kaipaa tärinätukea PlayStation 3:n ohjaimeen. Viegas olettaa, että jos Sony luopuu tärinöiden käytöstä seuraavalla sukupolvella, ei tärinöitä nähdä myöskään PS3:n tarvikeohjaimilla ja tällä saattaisi olla vaikutusta Immersionin tulokseen.

Immersion on edelleen valmis tarjoamaan Sonylle tukea ominaisuuden kehittämisessä, mutta tämä riippuu Sonyn halukkuudesta sopia aikaisempi patenttikiista.

Oliver
Uutinen

Seuraava Soul Calibur jo tekeillä

Namco Bandain päätuottaja Daisuke Uchiyama on lipsauttanut GameDailyn haastattelussa, että Soul Calibur -sarjan neljäs peli on jo tekeillä.

Dragon Ball Z -pelisarjaan keskittyvässä haastattelussa häneltä kysyttiin, olisiko mahdollista, että Tekken- tai Soul Calibur -tiimi työskentelisi myös tulevien DBZ-pelien parissa.

Oliver
Uutinen

GUN PSP:lle moninpelin kera

PSP-versio GUN-länkkäriräiskinnästä, GUN Showdown, saa lisäsisällökseen langattoman moninpelin, pikapelejä sekä viisi uutta yksinpeliä laajentavaa tehtävää.

Moninpelin muotoja ovat Deathmatch, Golden Cross (lipunryöstö) sekä Last Man Standing ja näitä voi pelata myös tiimeinä. Tuettujen pelaajien määrää ei tosin mainittu. Pikapeleissä muun muassa räiskitään haulikolla, suoritetaan haastetehtäviä tai otetaaan rauhallisemmin pokeripöydän ääressä.

GUN Showdown ilmestyy ensi syksynä.

Oliver
Uutinen

Ruotsi voitti - taas

Ruotsalaiset veivät jääkiekon olympiakullan suomalaisten nenän edestä ja MM-kisoissakin he juhlivat mestaruutta. Salibandyssa Suomi kaatui finaalissa jatkoajalla. Myös Saksan potkupallokentillä sinikeltaiset värit ovat vahvasti edustettuna, kun taas Kuqi ja pojat jäivät rannalle ruikuttamaan.

Nyt rakkailla naapureillamme on uusi ylpeilynaihe, sillä 15-vuotias TTR Mclaren F1 toi voiton kotiin Microsoftin, Bizarre Creationsin ja Lamborghinin yhdessä järjestämästä Project Gotham Racing 3 -turnauksesta.

Paavo Niskala
Uutinen

NHL-pelejä jatkossakin EA:lta ja 2K Sportsilta

NHL ja NHL:n pelaajien liitto (NHLPA) ovat solmineet monivuotisen lisenssisopimuksen Electronic Artsin ja 2K Sportsin kanssa. Sopimus oikeuttaa molemmat pelifirmat kehittämään ja julkaisemaan kaikilla NHL-herkuilla varustettuja lätkäpelejä vanhan ja uuden sukupolven konsoleille, joihin sisältyvät ainakin PS2, PS3, PSP, X360, Xbox sekä Wii.

Jo ensi jouluksi ovat luvassa NHL 07 (EA) sekä NHL 2K7 (2KS) useimmille alustoille.

Oliver
Julkaisu

Dynasty Warriors 5 Empires

Kuningaskunnan armeijat ovat komennuksessasi!
Lopullinen tavoite on hallita muinaisen Kiinan 25 aluetta ja rakentaa maailmanvalta käyttämällä ovelaa diplomatiaa ja rankkoja voimakeinoja. Laajennettu diplomatia, hallitusten johtaminen, vihollisten käännyttäminen, uusia pelimuotoja esim. kahden pelaajan yhteistyö. Taktiikat vaihtelevat luonnollisesti alueittain ... haastavia tehtäviä kaikille nojatuolikenraaleille.
Jyri Jokinen
Julkaisu

Evolution GT

Evolution GT, Black Bean’s highly anticipated racing simulation video game, is set to hit the streets this spring. The game features an expansive single player career mode and breaks new ground in racing simulation with unique features. With some of the best AI seen in a racing game players can expect intense rivalries to develop between teams and individual AI controlled drivers. The opponents you face want to win just as much as you do! Feel the pressure as they try to force you into making mistakes and use the teachings of Gabriele Tarquini (BTCC and ETCC Champion) to gain the edge!
Jyri Jokinen