Uutinen

Mortal Kombat uudistuu seuraavalle sukupolvelle

Mortal Kombat -tiimin luova johtaja Ed Boon on kertonut taistelupelisarjan aloittavan puhtaalta pöydältä uudella sukupolvella. Syksyn aikana PS2:lle ja Xboxille julkaistava Mortal Kombat: Armageddon päättää kappaleen sarjan tarinassa ja jotkut tutuista hahmoista tulevat kohtaamaan viimeisen vastustajansa.

Seuraavaan peliin Boon lupaa joukon uusia hahmoja, kokonaan uudistetun taistelusysteemin sekä uusien konsolien teknologioita hyödyntävät kontrollit. Luonnollisesti myös pelin ulkoasuun tulee muutoksia.

Oliver
Uutinen

Xbox 360 syö HD-DVD-aseman ensi vuoden alussa?

Spekulaatiot Xbox 360:n sisäisestä HD-DVD-asemasta nousivat jälleen pinnalle, sillä DigiTimes-sivusto kertoo taiwanilaisten lähteiden paljastaneen, että Microsoft etsii parhaillaan maasta valmistajia laitteelle.

Huhujen mukaan uuden sukupolven levyjä suoraan paketista pyörittävää konsolia voidaan nähdä kauppojen hyllyillä jo ensi vuoden ensimmäisellä puoliskolla, jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan. Parhaimmillaan se ehtisi siis kilpailemaan PlayStation 3:n eurojulkaisun kanssa maaliskuussa. Pelejä uusilla levyillä olisi edelleenkään tarkoitus toimittaa.

Paavo Niskala
Uutinen

Scramble laskeutui Live Arcadeen

Konamin klassinen avaruusräiskintä Scramble on julkaistu Xbox Live Arcadessa. Peli sisältää kuusi sivuttain liikkuvaa tasoa, jotka vaativat pelaajalta paitsi vihollisten kukistamista myös riittävän polttoainetason säilyttämistä. Kokonaisuuteen sisältyy moninpeli sekä samalla koneella että verkossa.

Scramblen lataaminen Live Arcadesta maksaa 400 Microsoft-pistettä (4,65 euroa), mutta saatavilla on luonnollisesti myös ilmainen kokeiluversio. Peli vaatii 23,50 megatavua vapaata tilaa.

Hakkiz
Uutinen

LocoRocolle ja Ghost Reconille kahdeksan BAFTA-ehdokkuutta

British Academy of Film and Television Arts (BAFTA) palkitsee lokakuun 5. päivä Lontoossa järjestettävässä tilaisuudessa kuluneen vuoden parhaat videopelit.

LocoRoco ja Tom Clancy's Ghost Recon Advanced Warfighter ovat ehdolla peräti kahdeksassa sarjassa. We Love Katamari kahmaisi kuusi ehdokkuutta ja Guitar Hero sekä The Elder Scrolls IV: Oblivion viisi. Useammassa sarjassa mukana ovat myös Hitman: Blood Money, Tomb Raider: Legend, Shadow of the Colossus ja Dr. Kawashima's Brain Training.

Oliver
Uutinen

Kunnia kutsuu Activisionin Xbox 360 -räiskintää

Call of Duty 2 on rikkonut ensimmäisenä Xbox 360 -pelinä miljoonan myydyn kopion rajan Pohjois-Amerikassa. Asiasta kertoi pelin kustantaja Activision.

Toista maailmansotaa toimintapainotteisesti kuvaava Call of Duty 2 ilmestyi Microsoftin uutuuskonsolin julkaisussa viime vuoden lopulla.

Hakkiz
Uutinen

Test Drive Unlimitediin uusia autoja

Test Drive Unlimited on saanut ensimmäisen ladattavan sisältöpakettinsa vain päiviä pelin julkaisun jälkeen. Se pitää sisällään kaksi uutta autoa: Audi RS4 Quattro Saloonin ja Nissan Skyline GTR R34:n.

Paketin lataaminen Xbox Liven kauppapaikalta ei maksa mitään. Autot on kuitenkin ostettava pelissä sen omalla valuutalla. Audi-kauppiaat pyytävät uutukaisesta 80 000. Skyline lähtee mukaan lähimmästä Nissan-liikkeestä 50 000:lla.

Hakkiz
Uutinen

EA ennustaa tasaisempaa konsolisotaa

Analyytikko Colin Sebastian kertoo Electronic Artsin odottavan kaikkien kolmen konsolivalmistajan kilpailevan tasaisesti markkinaosuuksista uudella sukupolvella, toisin kuin Sonyn jyräämillä kahdella edellisellä kierroksella.

Sebastianin mukaan EA:n johto ei vaikuttanut kovinkaan yllättyneeltä, kun PlayStation 3:n julkaisun ilmoitettiin viivästyvän Euroopassa. Julkaisupeleihin on luultavasti tulossa EA:n osalta muutoksia, mutta viivästyksen ei uskota vaikuttavan yhtiön tilivuoden tulokseen merkittävästi.

Oliver
Uutinen

Prince of Persia palaa PSP:lle jouluksi

Prince of Persian toinen PSP-seikkailu, Rival Swords, julkaistaan Euroopassa vielä ennen joulua. Rival Swords pohjautuu pitkälti viime jouluksi kotikonsoleille julkaistuun Prince of Persia: The Two Thrones -peliin, mutta lisämausteeksi saadaan muun muassa uusia tasoja sekä moninpeli.
Oliver
Uutinen

Lisämiljoonia epäkuolleiden hyväksi

Capcom aikoo tuplata Dead Rising -selviytymiskauhupelinsä mainoskampanjan yhdysvaltalaisessa televisiossa. Japanilaisjätti on juuri saanut päätökseen alkuperäisen kolmen miljoonan dollarin kampanjansa, joka on pyörinyt useiden merkittävien kaapelikanavien verkossa.

Television ohella Dead Risingia mainostetaan lehdissä, Internetissä ja radiossa. Kuolleiden nousu on selkeästi esillä myös peliliikkeissä.

Hakkiz
Uutinen

Sony turvautuu lentorahtiin PS3-toimituksissa

Pohjois-Amerikan julkaisuun luvatun 400 000:n PS3-konsolin lisäksi Sony aikoo loppuvuoden aikana toimittaa sikäläisille markkinoille 800 000 laitetta lentorahtina. Normaalisti Pleikkarit matkaavat maailmalle laivojen kyydissä. Jenkkikauppoihin saapuvista konsoleista noin 80 prosenttia on 60 gigatavun kiintolevyllä varustettua mallia ja lopuista löytyy 20 gigainen levy.

Japanin julkaisuun luvatut 100 000 konsolia tuskin riittävät pitkälle ja Sony sanoikin toimittavansa 1,2 miljoonaa konetta lisää pian julkaisun jälkeen.

Oliver
Uutinen

Kingdom Hearts II ilman surureunoja

Square Enix jatkaa peliensä PAL-versioihin panostamista ja lupaa, että Kingdom Hearts II nähdään täkäläisissä televisioissa ilman ylä- ja alareunan leveitä "surureunoja". Myös pelin nopeus on säädetty vastaamaan NTSC-versiota, vaikka sen virkistystaajuus onkin 50Hz.

Vastaavan käsittelyn sai viimeksi Dragon Quest: The Journey of the Cursed King ja samaa luvataan myös marraskuussa julkaistavalle Dirge of Cerberus: Final Fantasy VII:lle.

Oliver
Julkaisu

Kingdom Hearts II

KINGDOM HEARTS II follows Sora, Donald, and Goofy on their continuing quest. Sora is looking for his lost friend Riku, while Donald and Goofy are searching for their missing king. The story begins in Twilight Town, a quiet burg nestled between night and day. Sora and friends are joined by a vibrant new cast of characters, including the king himself! Together, they will encounter countless dangers in worlds both familiar and brand-new.

Jyri Jokinen
Uutinen

TGS06: Capcomin, Square Enixin ja Koein suunnitelmat

22.-24.9. järjestettävän Tokyo Game Shown lähestyessä firmat julkaisevat jälleen listoja peleistä, joita on tarkoitus esitellä tapahtumassa.

Ohessa Capcomin, Square Enixin ja Koein listat, joissa alleviivaus tarkoittaa pelin olevan messuvieraiden pelattavana, loppujen ollessa näytillä todennäköisesti vain videomuodossa:

Capcom:

Oliver
Uutinen

Sateenkaarikuusikko Vegasiin myös PSP:llä

Ubisoft on ilmoittanut julkaisevansa PS3:lle ja X360:lle suunnitellusta Tom Clancy’s Rainbow Six Vegas -toimintapelistä version myös PSP:lle.

PSP-version rinnakkaisessa tarinassa ohjataan kahta erikoismiestä ja sarjan tapaan toimintaa edeltää yleensä taktinen suunnittelu, jossa apuna ovat huipputekniset vakoiluvälineet. Kuusi pelaajaa vetävä moninpeli toimii joko suoraan konsolien kesken tai netin välityksellä ja pelimuodoiksi löytyy Survival ja Team Survival kuudella klassisella Rainbow Six -kartalla.

Oliver
Uutinen

Nippon Ichin uusin on Soul Cradle

Omanlaisista roolipeleistään tunnettu Nippon Ichi on paljastanut uusimman projetinsa olevan Soul Cradle: Sekai wo Kurau Mono PlayStation 2:lle. Pelin kotisivuilta osoitteesta soul-cradle.jp löytyy jo taustatarina, jonka englanninkielisen käännöksen löydät lähdelinkin takaa.

Soul Cradle julkaistaan joskus ensi vuonna.

Oliver
Uutinen

Chromehounds päivittyi

Xbox 360:n Chromehounds sai viikolla automaattipäivityksen, joka korjasi useita verkkopeliin ja käytettävyyteen liittyviä ongelmia. Muun muassa pelaajan ja serverin välistä yhteyttä on optimoitu usealla osa-alueella, eikä sotilaiden pitäisi enää putoilla maagisesti maan uumeniin. Täydellisen listan muutoksista voi tarkistaa lähdelinkin kautta.

Päivitys on luonnollisesti ilmainen, ja se latautuu automaattisesti pelin saadessa yhteyden Liveen.

Paavo Niskala
Uutinen

HD-DVD-asema ja pari leffaa 200 punnalla?

Gamesindustry.biz kertoo saaneensa tietää Iso-Britannian jälleenmyyjiltä, että Xbox 360:n ulkoinen HD-DVD-asema saisi hinnakseen 199 puntaa eli noin 293 euroa. Kylkiäisinä tulisi kaksi uuden sukupolven formaatin elokuvaa.

Lähteet kertovat myös, ulkoinen lisälaite lykättäisiin Premium-konsolin kaveriksi, jolloin hinta olisi alle 400 puntaa (n. 589 euroa), mahdollisesti jopa 375 puntaa (n. 552 euroa.) Lisäksi tarjolle pitäisi olla tulossa marraskuussa kolmannen osapuolen kehittämän pelin höystämä, täysin varusteltu virallinen Xbox 360 -bundle.

Paavo Niskala
Uutinen

Gears of Warin erikoisversio tarjoaa herkkuja

Microsoft on julkaissut Gears of War: Limited Collector's Editionista kuvia ja tietoja. Tyylikkäästi kohokuvioituun metallilaatikkoon pakattu setti sisältää itse pelin lisäksi kovakantisen taidekirjasen sekä bonuslevyn, jolta löytyy pelin kehityksestä kertovaa materiaalia ja nykyään suorastaan pakollinen Race to E3 -pätkä.

Pohjois-Amerikassa erikoisversio on normaalia kymmenisen dollaria hintavampi.

Paavo Niskala
Uutinen

Samppa hiippailee Wiin julkaisuun

IGN-sivusto kertoo, että Ubisoft on laajentamassa Sam Fisherin hiippailureviiriä Wiille. Yhtiön Montrealin studion työstämän Splinter Cell: Double Agentin on tarkoitus ilmestyä konsolin julkaisuikkunassa eli todennäköisesti loppuvuodesta.

Sekä Wii-motea että nunchaku-lisäosaa hyödyntävä peli pohjautuu GameCube- ja PS2-versioihin. Kontrolleja hiotaan vielä, joten kovin tarkkoja tietoja ei vielä paljastettu, mutta ilmeisesti pelaajat pääsevät ainakin tiirikoimaan lukkoja ohjainta iloisesti ravistamalla.

Paavo Niskala
Uutinen

Miltä PS3-pelien kannet näyttävät?

IGN kertoo saaneensa käsiinsä Sony Online Entertainmentin kehittämän Untold Legends: Dark Kingdom -pelin kansikuvan ja kuten ohesta näkyy, istuu kuva kohtuullisen hyvin aikaisemmin nähtyyn BD-leffoista tuttuun koteloon.

Kannattaa kuitenkin suhtautua asiaan vielä pienellä varauksella.

Oliver
Uutinen

Project Gotham Racing 4 ehkä jo ensi vuodeksi

Project Gotham Racing -sarja on saamassa neljännen osansa loppuvuonna 2007 tai sitä seuraavana keväänä. Julkaisuikkuna paljastui autovalmistaja Peugeotin tuoreesta kilpailusta, joka houkuttelee luovia ja lahjakkaita suunnittelemaan uuden sukupolven auton.

Kilpailun voittajatyöstä tehdään oikean kokoinen malli vuoden kuluttua pidettävään Frankfurt Motor Show'hun. Ajettavaksi kulkupeliksi konsepti muunnetaan Xbox 360:lla Microsoftin kustantamassa PGR4:ssä.

Hakkiz
Julkaisu

Just Cause

Virallinen tiedote

In Just Cause, you take on the role of the flamboyant Rico Rodriguez - an undercover CIA operative specialising in regime change - as he tries to overthrow the corrupt government of San Esperito. This rogue South American island is suspected of stockpiling WMDs and it's your job to negate the threat to world peace. It could be to your advantage that this tropical paradise is about to implode as various factions vie for power - it just needs a gentle nudge in the right direction.

Jyri Jokinen
Julkaisu

Tekken: Dark Resurrection

Ten years after its arrival on PlayStation, Tekken, the daddy of all fighting games, arrives on PlayStation Portable (PSP) later this year - giving you the ability to do battle wherever and whenever you are.

Tekken Dark Resurrection brings to PSP more than 30 customisable characters including new arrivals Dragunov and Lili, favourites from the arcade version and the long awaited return of Armor King.

Jyri Jokinen
Julkaisu

Jaws Unleashed

Tappajahai rikkoi ilmestyessään kaikki ennätykset ollen yksi kaikkien aikojen tuottoisimmista elokuvista. JAWS unleashed peli luo elokuvasta tutut kohtaukset ja hahmot aivan uudesta näkökulmasta pelaajan ottaessa tappajahain roolin.

Amity Island on kasvamassa, luoden tärkeitä suhteita yrityksiin, kuten Environplus, parantaakseen saaren taloutta. Ikävä kyllä uuden teollisuuden tuomat ihmismäärät ovat myös houkutelleet saarelle valkohain eli SINUT, yhden maailman pelätyimmistä eläimistä..

Jyri Jokinen
Uutinen

Kutaragin usko Sonyyn horjuu

Kun Dell ja Apple ovat joutuneet vetämään takaisin miljoonia Sonyn valmistamia kannettavien tietokoneiden akkuja ja PlayStation 3:n Euroopan julkaisu siirtyi ensi vuodelle, jopa Sony Computer Entertainmentin johtaja ja PlayStationin isänä pidetty Ken Kutaragi on alkanut uskoa Sonyn menettäneen parhaimman teränsä laitevalmistajana.

"Jos minulta nyt kysyttäisiin, onko Sonyn vahvuus laitevalmistajana laskussa, niin tällä hetkellä minun olisi vastattava ehkä myöntävästi", kertoi Kutaragi hiukan PS3:n uuden julkaisuaikataulun paljastuksen jälkeen.

Oliver
Uutinen

Pinkki PSP aistikkaissa por.. promokuvissa

SCEE on päättänyt pistää vasta pari viikkoa sitten julkistamansa pinkin PSP:n jo tositoimiin ja paljastanut laitteesta joukon kuvia, joissa se nähdään edestä ja takaa erilaisilla alustoilla, kuten nurmikolla, karvamatolla ja wok-pannussa. Loikoiluun on vielä aikaa, mutta tulosta Sony alkaa varmasti vaatia lokakuun lopulla, kun pinkki pienokainen laitetaan julkiseen jakeluun.
Oliver
Uutinen

PS3:n Enchanted Arms varmistui

Japanilainen From Software on avannut kotisivut Enchanted Arms -roolipelin PlayStation 3 -versiolle. Japanissa nimellä Enchant Arm tunnettu peli julkaistiin juuri Euroopassa "yksinoikeudella" Xbox 360:lle.
Oliver
Uutinen

Länsirintamalta jotain uutta

Activision julkaisi nipun tuoreita kuvia Treyarchin kehittämän Call of Duty 3 -sotapelin Xbox 360 -versiosta. Ranskalaisia päästään vapauttamaan saksalaisten kynsistä Joel Goldsmithin säveltämän musiikin siivittämänä loppuvuodesta eeppisyyden hipoessa äärirajoja. Mukana on yksinpelin ohella 24 pelaajan verkkopeli ajoneuvoilla varustettuna.
Paavo Niskala
Uutinen

Toinen päivä, toinen NHL-demo

2K Sports on vastannut EA:n eiliseen NHL 07:n demoon julkaisemalla oman jääkiekkopelinsä NHL 2K7:n kokeiluversion. Yli gigatavun kokoiseen demoon mahtuu neljä pelattavaa joukkuetta, viiden minuutin erä ja moninpeli samalla koneella.

NHL 2K7:n maistiainen on toistaiseksi saatavilla Xbox 360:lle vain yhdysvaltalaiselta, kanadalaiselta ja meksikolaiselta Live-kauppapaikalta.

Hakkiz
Uutinen

Capcom metsästämään lisenssejä

Tosipelaajien puheissa alimpaan rakoon haukutut lisenssipelit ovat alkaneet kiinnostaa mainioista Resident Evil- ja Devil May Cry -sarjoistaan tunnettua Capcomia.

Lisenssiasioita hoitamaan yhtiö on palkannut Germaine Gioian, joka hoiti vastaavaa tehtävää THQ:lla peräti kolmetoista vuotta. THQ:n (mm. WWE, Autot, SpongeBob) kaltaiseksi lisenssipelitehtaaksi Capcom ei ole pyrkimässä, vaan tavoitteena on hakea firman peleille laajempaa yleisöä länsimaista.

Oliver
Uutinen

Casamassina: Super Paper Mario sittenkin Wiille

IGN Wii -sivuston kirjepalstan tuoreimmassa kysymysryöpyssä on tiedusteltu sivuston päätoimittaja Matt Casamassinalta GameCuben Super Paper Marion julkaisutiedoista. Pelille kun ei ole vielä ilmoitettu tarkempaa ilmestymispäivämäärää, ja monet tahot ovatkin jo veikkailleet pelin siirtyneen GameCubelta Wiille. Casamassinan mukaan asian laita on todellakin näin.

"Hmm, miten tämän kertoisi? On oltava hieman epämääräinen, tiedättehän? Sanon vain kyllä, Paper Mario on tulossa Wiille, ei GameCubelle.

Guardian Viper
Uutinen

Tokioon uusi Heavenly Sword -demo

Sonyn monessa mukana oleva pelituottaja Kyle Shubel kertoili Game Informerin Genji: Days Of The Blade -toimintaseikkailua ja jättiläisrapuja käsittelevän haastattelun lopuksi hiukan myös muiden projektien kuulumisia.

Jo aikaisemmin innostusta herättäneestä Heavenly Swordista nähdään Tokyo Game Showssa uusi pelattava demo ja Shubel lupaa paljon uutta kerrottavaa pelistä.

Oliver
Uutinen

Tutustu EA:n tuoreimpaan NHL-kiekkoon Xbox 360:lla

EA Sportsin NHL 07:stä on julkaistu pelattava demo Xbox 360:lle. Noin 540 megatavun kokoinen kokeiluversio päästää pelaajan ampumaan rangaistuslaukauksia. Paketin voi imuroida konsolilleen veloituksetta Liven kauppapaikalta.

NHL 07 sisältää edeltäjiinsä nähden muun muassa parannellun fysiikkamoottorin ja kokonaan uudistetun analogisen ohjausmallin. Peli tulee myyntiin 21. syyskuuta.

Hakkiz
Uutinen

Pelifirmojen osakkeet laskivat PS3:n myöhästyessä

Sonyn omien osakkeiden lisäksi uutinen PlayStation 3:n julkaisun siirtymisestä Euroopassa vaikutti myös pelijulkaisijoiden pörssikursseihin NASDAQissa. Electronic Artsin osake laski 1,19 dollaria 50,69 dollariin ja THQ:n 35 centtiä 25,79 dollariin. Activisionin ja Take-Twon osakkeet laskivat 20 ja 14 centtiä.

EA ei kuitenkaan antanut pörssikurssien masentaa, vaan ilmoitti tukevansa PS3:n maaliskuista julkaisua Euroopassa vahvalla pelikokoelmalla.

Oliver
Uutinen

Ilmaista verkkopelaamista Xbox Livessä

Microsoft on ilmoittanut järjestävänsä ilmaisen Xbox Live -viikon 20.–29. syyskuuta. Tuona aikana Live-karkeloihin pääsevät osallistumaan maksavien Gold-pelaajien lisäksi ilmaista Silver-tiliä käyttävät. Tarjous koskee Eurooppaa ja on Windows Live Spacesin sponsoroima.
Hakkiz
Uutinen

Devil May Cry PSP:lle

Capcomin japanilainen julkaisulista paljastaa PS2:lla jo kolmeen kertaan vakuuttaneen Devil May Cry -pelisarjan saapuvan myös PSP:lle. Julkaisuaikaa tai muita tietoja Danten taskuseikkailusta ei vielä ole paljastettu.

PS2:n Devil May Cry 3: Dante's Awakening Special Editionin pitäisi ilmestyä Suomessakin tämän kuun aikana. Mukana on uusia hahmoja, pelimuotoja ja vaikeustasoja.

Oliver