Uutinen

Taistelu Keski-Maasta päivittyi

Xbox 360:n nimihirviö The Lord of the Rings: The Battle for Middle-Earth II sai päivityksen, jonka olisi tarkoitus vähentää huomattavasti omia aikojaan verkkotaisteluista pakenevien pelaajien määrää. Lisäksi ystävälistan käyttäytymistä, pelin kaatuilemista ja muistiin liittyviä teknisiä ongelmia korjailtiin.

Jonkin aikaa sitten myös kauppapaikalla aikaisemmin 700 Microsoft-pisteen eli noin 8,14 euron hinnallaan hirvittänyt kolmen kartan Aragorn's Journey -paketti halpeni 350 pisteeseen.

Paavo Niskala
Uutinen

EA:n Skate haastaa Tony Hawkin

Electronic Arts julkaisee ensi vuonna PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle skeittipelin, jonka nimenä on lyhyesti ja ytimekkäästi Skate.

Kehityksestä vastaa EA Black Box Kanadan Vancouverissa ja tärkeä osa peliä on kahta analogitattia käyttävä flick it -ohjaus, jota kehutaan nappien painelua luontevammaksi. Kehittyneen fysiikkamoottorin avulla on tarkoitus saada peliin realismia ja temppujen lopputulokseen vaikuttavat muun muassa nopeus ja lähestymiskulma.

Oliver
Uutinen

PaRappa räppää PSP:lle

90-luvulla ekalla Pleikkarilla ihastuttanut ja nelisen vuotta sitten hiukan innottoman PS2-jatko-osan saanut PaRappa The Rapper saapuu tulevaisuudessa PSP:lle, mikäli Sonyn avaamia kotisivuja on uskominen. Rytmikästä nappuloiden hakkaamista ja hupaisia riimejä tarjoavaa peliä laajennetaan ainakin langattomalla moninpelillä ja Game Sharing -ominaisuuksilla.
Oliver
Arvostelu

NHL 2K6

Uuden sukupolven ensimmäinen jääkiekko saapui harjoituksiin pahasti myöhässä ja missasi koko kauden.
Niko Martiskainen
Uutinen

Wii sittenkin aluekoodattu

Tiedot Wiin aluekoodirajoituksista ovat saaneet uuden käänteen Britannian Nintendon pääjohtaja David Yarntonin (kuvassa) kumottua yhtiön Amerikan haaran varajohtaja Perrin Kaplanin aikaisemmat puheet, joiden mukaan konsoli ja sen first-party-pelit olisivat aluekoodittomia.

Joystiq.com-pelisivusto on ottanut yhteyttä Nintendon Amerikan edustajiin saadakseen tilanteeseen jotakin tolkkua.

Guardian Viper
Julkaisu

Legend of Zelda: Twilight Princess

Link, a young man raised as a wrangler in a small, rural village, is ordered by the mayor to attend the Hyrule Summit. He sets off, oblivious to the dark fate that has descended upon the kingdom. When he enters the Twilight Realm that has covered Hyrule, he transforms into a wolf and is captured. A mysterious figure named Midna helps him break free. With the aid of her magic, they set off to free the land from the shadows.

Characters: Link, Zelda, Midna and many other characters, both new and old.

Jyri Jokinen
Uutinen

Peter Jackson kertoo Halo-elokuvasta

Ain't It Cool News -verkkosivusto pääsi haastattelemaan Peter Jacksonia tulevan Halo-leffan tiimoilta. Vaikka mitään valtavia paljastuksia ei saatukaan, valottuvat projektin taustat jälleen hitusen.

Jackson ja kumppanit eivät tarkoituksella hakeneet ohjaajaksi kokopitkien leffojen ensikertalaista, vaan tarkoituksena oli löytää Halo-fani, joka olisi aidosti innostunut asiasta. Hänellä oli oltava todella suuri halu tehdä juuri tämä elokuva ja myös omanlaisensa, tuore näkemys siitä.

Paavo Niskala
Uutinen

Wii jauhaa voittoa alusta lähtien

Amerikan Nintendon Reggie Fils-Aime vahvistaa, että Wii tuottaa voittoa heti alusta lähtien. Toisin kuin kilpailijat Sony ja Microsoft, Iso N ei myy konsoliaan tappiolla missään vaiheessa.

"Tämä on todellakin hyvin erilainen filosofia verrattuna kilpailijoihimme. Olemme yhtiö, joka kilpailee vain interaktiivisen viihteen saralla, joten meidän on saatava voittoa kaikesta mitä teemme", Reggie saneli.

Paavo Niskala
Uutinen

Dreamcastin Seaman jatkaa PS2:lla

Aikonaan Dreamcastilla hämmentänyt ja Euroopassa julkaisemattomaksi jäänyt Seaman kokee uuden tulemisen PS2:lla.

Dreamcastilla pelaajan ohjastettavana oli hahmo, joka oli puoliksi ihminen ja puoliksi vedenelävä, mutta Seaman 2:n hahmona on minikokonen Neanderthalin ihminen. Pelin tarinan mukaan minimiehet elivät aikoinaan Kiinassa ja nyt moskovalainen yritys on kloonannut niitä lemmikeiksi nykyihmisille. Toistaiseksi klooneja on saatu aikaiseksi kolmetuhatta ja tietysti pelaaja on yksi onnellisista omistajista.

Oliver
Uutinen

Wiin Euroopan julkaisutiedot paljastettu

Nintendo on paljastanut Lontoon Wii-lehdistötilaisuudessa uutuuskonsolin Euroopan hintasuosituksen olevan 249 euroa ja julkaisupäivämärään 8. joulukuuta. Pakettiin sisältyy valkoisen konsolin lisäksi tarvittavat kaapelit, Wiimote nunchaku-lisäosan kera sekä Wii Sports -peli.

Konsolin yhteydessä julkaistaan first-party-pelit The Legend of Zelda: Twilight Princess ja Wii Play -minipelikokoelma, jonka mukana on ylimääräinen kauko-ohjain.

Guardian Viper
Uutinen

Microsoft vastasi tuoreimpiin HD DVD -huhuihin

Microsoft on kiistänyt suunnittelevansa Xbox 360:n HD DVD -aseman sisäistämistä itse konsoliin. Asiasta kirjoitti Xbox-yhteisön johtaja Tony Hynes Gamerscore-blogiin väittäen tuoreimpia huhuja vahvasti liioitelluiksi.

Toissa päivänä DigiTimes-sivusto kertoi taiwanilaislähteiden paljastaneen, että Microsoft etsii maasta valmistajia HD DVD -konsolilleen. Huhujen mukaan uusi malli voisi ehtiä myyntiin jo ensi vuoden ensimmäisellä puoliskolla.

Hakkiz
Uutinen

Kuusi miljoonaa DS:ää vanhalla mantereella

Maaliskuussa 2005 kauppoihin saapunutta Nintendo DS:ää on myyty Euroopassa muhkeat kuusi miljoonaa kappaletta, joista 44 prosenttia on mennyt kauniimpaa sukupuolta edustaville pelaajille.

Myös pelipuolella pyyhkii hyvin, sillä yli 700 000 eurooppalaista harjoittaa aivojaan Brain Traininginilla, joka myy täällä vielä nopeammin kuin Japanissa.

Paavo Niskala
Uutinen

Capcomin zombiet vauhdissa myös Euroopassa

Capcomin Dead Rising otti lentävän lähdön myös Euroopassa, sillä Iso-Britanniassa peli pomppasi suoraan kaikkien formaattien myyntilistan ykköseksi. Samalla zombiemätöstä tuli myös sateisen saarivaltion nopeimmin myynyt Xbox 360 -peli. Menestystä tukemassa oli onnistunut mainoskampanja.

9. syyskuuta Euroopassa julkaistun Dead Risinin taakse jäivät Microsoftin konsolin uutukaisista muun muassa vastikään julkaistut Saints Row ja Test Drive Unlimited.

Paavo Niskala
Uutinen

Elohopeaa PSP:ltä PS2:lle

Luminesin ja Karakurin jalanjäljissä myös Mercury valuu PSP:ltä PS2:lle.

PS2:n Mercury Meltdown Remix sisältää yli kaksisataa tasoa, joita kallistelemalla yritetään kuljettaa elohopeapalleroa paikasta toiseen. Palleron neljä eri "olotilaa"; normaali, kiinteä, nopea ja hidas; antavat mahdollisuuden laajempiin ja monimutkaisempiin tasoihin ja suurempiin haasteisiin. PS2-versio sisältää lisäksi piilotettuja tasoja ja muuta bonusta.

PSP:n Mercury Meltdownin pitäsi ilmestyä vielä tämän kuun aikana ja PS2:n Remixin talvemmalla.

Oliver
Uutinen

Kaplan: Aluekoodit ja DVD-ominaisuudet poistettu Wiistä

Nintendo of American varajohtaja Perrin Kaplanin mukaan Wii tulee olemaan DS-käsikonsolin tavoin aluekooditon. Uutinen on varmasti tervetullut useille import-pelaajille, jotka ovat tottuneet tilaamaan pelinsä Yhdysvalloista tai suoraan Japanista.

Kaplan kuitenkin huomauttaa, että third-party-julkaisijat voivat itse päättää aluekoodauksen sisällyttämisestä peleihinsä, mutta Nintendon omiin first-party-peleihin moisia ei tule. Vielä ei ole varmaa, toimivatko GameCube-pelit Wiissä rajoituksitta.

Guardian Viper
Uutinen

Infoa Virtual Console -pelien hinnoittelusta

Nintendo on paljastanut yksityiskohtia Wiin Virtual Console -palvelusta. Kaupankäynti palvelun kautta on kokonaan elektronista, joten fyysisten elementtien puutteen vuoksi pelit ovat aina saatavilla ja niiden hinnat pysyvät alhaisina.

Pelien hinnat vaihtelevat Yhdysvalloissa viidestä kymmeneen dollariin riippuen pelin alkuperäisestä alustasta. NES-klassikot ovat joukon halvimmat ilmestykset ja Nintendo 64 -pelit vastaavasti kalleimmat.

Guardian Viper
Uutinen

Wiin Resident Evil paljastettu

Nintendo esitteli Japanissa lukuisten muiden pelien seassa Capcomin suositun Resident Evil -sarjan kauan huhuiltua Wii-debyyttiä. Resident Evil: Umbrella Chroniclesin tuottajana toimii Masachika Kawata, jonka aikaisempiin projekteihin lukeutuu Resident Evil 4 -pelin PlayStation 2 -käännös.

Umbrella Chroniclesin tarinasta ja hahmoista ei voi toistaiseksi kuin spekuloida, samaa voi sanoa myös pelin muista yksityiskohdista.

Guardian Viper
Uutinen

NBA 2K7:n demo saatavilla Xbox 360:lle

2K Sports on julkaissut yli gigatavun kokoisen kokeiluversion NBA 2K7 -koripallopelistään. Demoparketilla kamppailevat Miami Heats ja Dallas Mavericks neljän minuutin ajan. Mukaan mahtuu 1–4 pelaajaa, mutta vain yhden koneen puitteissa.

NBA 2K7:n demo on ladattavissa veloituksetta Xbox Liven yhdysvaltalaiselta, kanadalaiselta ja meksikolaiselta kauppapaikalta.

Päivitys 22.9.2006:

Demo on nyt saatavilla myös eurooppalaiselta kauppapaikalta.

Hakkiz
Uutinen

Nintendon vastine jääkaapin ovelle

Nintendon uudessa konsolissa ei siinäkään ole kyse pelkästään pelaamisesta, sillä se tarjoaa käyttäjilleen mielenkiintoisia palveluita eli kanavia Wii Channel Menu -valikon välityksellä.

Disc Channelin kautta päästään pelaamaan luonnollisesti levyasemasta löytyviä Wiin tai GameCuben pelejä. Mii Channel antaa pelaajien luoda hahmoja, joita voi sitten käyttää Wiin peleissä. Oma luomus tallentuu näppärästi ohjaimen muistiin, jolloin se kulkee kätevästi myös mukana kaverilla kyläiltäessä.

Paavo Niskala
Uutinen

Futismanagerointia kauppapaikalla

Codemastersin LMA Manager 2007 -futismanageroinnista on julkaistu pelattava demo kauppapaikalla. 599,45 megatavuinen kokeiluversio päästää pelaajat Liverpoolin ohjaksiin joukkueen kohdatessa Inter Milanin Wembley Stadiumilla, joka on oikeasti vielä rakenteilla.

LMA Manager 2007 julkaistaan 22. syyskuuta, ja Codemasters lupailee kauppapaikalta ladattavaa ilmaista tilastopäivitystä julkaisupäivälle. Xbox 360 -versio ei vaadi kiintolevyä.

Paavo Niskala
Uutinen

PS3:n Tony Hawk ei pääse verkkoon

IGN:n ottaessa ennakkomaistiaisia Tony Hawk's Project 8:sta paljastui, ettei PS3-versio tue näillä näkymin lainkaan verkkopeliä, kun Xbox 360:lla verkkoon pääsee kahdeksan pelaajaa.

Neversoftin mukaan he eivät ole vieläkään saaneet kaikkia tarvittavia ohjelmistoja, eikä heillä ole mitään tietoa PS3:n verkko-ominaisuuksien toiminnasta. PS3-version uskotaan kuitenkin valmistuvan konsolin julkaisuun mennessä, mutta verkkopeliä on siis turha odottaa.

Oliver
Uutinen

Infoa Wiin Pohjois-Amerikan valloituksesta

Nintendo kertoi vihdoinkin, että Wii rantautuu ensimmäisenä rapakon taakse 19. marraskuuta. 250 dollarin (noin 196 euroa) myyntipakkaus sisältää itse konsolin lisäksi yhden Wii-moten ja sen nunchaku-lisäosan sekä viisi erilaista urheilulajia (baseball, golf, keilaus, nyrkkeily ja tennis) tarjoavan Wii Sportsin.

Myös Wiin ominaisuuksista paljastettiin mielenkiintoisia tietoja. Konsolin päävalikosta löytyy useita kanavia, joiden kautta päästään esimerkiksi tarkastamaan säätilannetta, katsomaan ja lähettämään kuvia sekä valitsemaan pelattava peli.

Paavo Niskala
Uutinen

Wii Japaniin joulukuussa

Nintendo Wii saapuu japanilaisten kauppojen hyllyille 2. päivä joulukuuta varustettuna 25 000 jenin (n. 167€) hintalapulla.

Pelejä julkaisuun saadaan kuusitoista, mukaan lukien muun muassa The Legend of Zelda: Twilight Princess, Wario Ware: Smooth Moves, Wii Sports, Trauma Center: Second Opinion, Elebits, Super Monkey Ball ja Red Steel. Konsolille avattiin myös kotisivut osoitteeseen www.wii.com.

Oliver
Uutinen

Kameoon uutta voimaa

Xbox 360:n julkaisupeleihin kuulunut, Raren kehittämä Kameo on saanut jälleen uuden päivityspaketin. Kameo Power Pack laajentaa pelin co-op -ominaisuuksia ja tarjoaa entistä vaikeampia haasteita. Mukana on kolme uutta pelitilaa: Expert Mode, Rune Battle Mode ja Time Attack Mode. Kokoa paketilla on 46,43 megatavua ja se maksaa 400 MS-pistettä.

Niko Martiskainen
Uutinen

PS3:n ohjaimen nimeksi Sixaxis?

1UP-pelisivuston aina valppaat toimittajat ovat vihjeiden perusteella löytäneet Yhdysvaltain patentti- ja rekisterihallituksen sivuilta Sonyn hakemuksen numero 76665530 Sixaxis-tuotemerkille.

Sony on usein maininnut PlayStation 3:n ohjaimen tunnistavan liikkeet kuudella akselilla (six axis), joten vaikuttaisi luonnolliselta, että hakemuksen tuo

Oliver
Uutinen

PS3-pelien hinnaksi 60 dollaria?

Merrill Lynch -finanssiyhtiön järjestämässä tilaisuudessa puhunut Activisionin pomo Robert Kotick on kertonut ainakin oman firmansa PS3-pelien hinnan asettuvan 60 dollariin.

Kotickin mukaan korkeampi hinta ei pelota kuluttajia, mistä osoituksena on muun muassa samanhintaisena julkaistun ja yli miljoona kappaletta pelkästään Yhdysvalloissa myyneen Call of Duty 2:n menestys Xbox 360:lla.

Oliver
Julkaisu

Grand Theft Auto: Vice City Stories

Ikäraja: 18+

Rockstar Games, the universally-renowned publishing label of Take-Two Interactive Software, Inc., is proud to announce Grand Theft Auto: Vice City Stories. Developed by Rockstar Leeds in conjunction with series creators Rockstar North, Grand Theft Auto: Vice City Stories will be available exclusively on the PSP system in North America on October 17th, 2006 and Europe on October 20th, 2006.

Jyri Jokinen
Julkaisu

Agent Hugo 2: Robo Rumble

Edellisen kerran kun tapasimme Hugon, oli hän muuttunut salaiseksi agentiksi. Nyt Hugo kohtaa jälleen pahantekijät odotetussa jatko-osassa Agent Hugo: Robo Rumble.

Uusi pahis on ilmaantunut, ehkä kaikkein vaarallisin ja hulluin jonka olemme nähneet: Geekdorph, robottien lordi. Tämä kaistapää haluaa luoda uuden aikakauden jossa robotit hallitsevat muiden elämänmuotojen toimiessa orjina. Saavuttaakseen päämääränsä, Geekdorph on rakentanut salaisissa tehtaissaan massiivisen robottiarmeijan jonka ensimmäinen kohde on Aquapolis.

Jyri Jokinen
Uutinen

Ei helpotusta Dead Risingin teksteistä kärsiville

Monet pelaajat ovat valittaneet, että Dead Risingissa muun muassa dialogissa ja tehtävänannoissa käytettävä teksti on fontiltaan liian pientä luettavaksi tavallisella SDTV-laitteistolla. Peli on optimoitu HD-resoluutiolle, joten sillä vastaavaa ongelmaa ei ole havaittavissa.

Capcom on kuitenkin kertonut 1UP.com-sivustolle, ettei se aio tehdä asiaa helpottavaa päivitystä. Pelin kerrotaan sisältävän niin paljon tekstiä, ettei päivitys ole yksinkertaisesti mahdollinen.

Paavo Niskala