Jutut
Heitä äijä voltti!
Suomalainen pelitalo RedLynx on tunnettu lähinnä kännykkäpeleistään, viime syksynä PSP:lle ja Nintendo DS:lle ilmestyneestä Warhammer 40000: Squad Command -taktiikkasotailusta sekä N-Gagen ensimmäisen tulemisen ainoasta hittipelistä Pathway to Glory.
Nyt punainen ilves on kuitenkin iskenyt silmänsä PC-markkinoihin mainion Trials 2 Second Editionin voimalla. Moottoriurheilun luvatusta maasta puskee nyt siis myös Elastomanian henkinen perillinen.
Zombieverilöylyn kehittäjä haastattelussa
An interview with Ben Krotin, the producer of Zombie Massacre (1988 Games)
KonsoliFIN on Suomen paras
KonsoliFIN voitti Digitodayn järjestämässä Blogit kunniaan 2008 -yleisöäänestyksessä harrastusblogien sarjan. Oli mahtava tunne noutaa palkinto arvovaltaiselta raadilta, eikä vähiten siksi, että KonsoliFIN oli myös koko äänestyksen ylivoimainen ääniharava.
Loppukilpailuun oli päässyt vain 45 blogia 640 ehdokkaan joukosta ja KonsoliFIN kahmi yli kolmanneksen äänistä, tarkemmin sanottuna 698 ääntä 2053:stä.
Konsolisota vaatii uhrinsa
Xbox 360:n hajoamisprosentti oli kuuma peruna konsolin alkuaikoina. Pahan PlayStationin kannattajat käyttivät ja käyttävät toisinaan edelleenkin ilmiötä lyömäaseena konsolisodassa. Microsoftin jalon valorinkulan ritarit puolestaan yrittävät vähätellä asian todellista merkitystä. Nyt konsolin heikko kestävyys on hyväksytty osaksi arkea, eikä siitä enää valtavasti puhuta. Suuren kuolleisuuden syynä pidetään vissiin kiirettä. Microsoft halusi konsolinsa ensimmäisenä markkinoille saadakseen selvän etumatkan. Sen se myös sai, mutta seuraukset olivat aika pahat.
KFC: Kaikki uudesta Pleikkarista. Suomeksi.
Uhkailin tuossa jo aiemmin, että saatan vielä intoutua kirjoittamaan KonsoliFINin historiahetkistä. Myöhäisen yön temmellyksessä juttu lähtee usein käsistä, ja nyt vuorossa oli keskivahva nostalgiatrippi sivuston alkuaikoihin.
Kesälaitumen eepistelyä
Hiljaiselosta huolimatta blogi ei ole kesälomalla. Tosin, mikäli ennusmerkkeihin on uskomista niin kesän eeppisyysaste lähentelee viimeistä kesää ikinä.
Legendaarista
Aamuyön seikkailunnälkäistä vuodatusta
Tulipa huomattua, että Harrison Ford -papan paluu valkokankaalle hatun ja safaripaidan kera tapahtuu kutakuinkin kuukauden päästä. Siinä samalla tuli huomattua myös, että eipä ole kuulunut LucasArtsin jo vuoden 2006 puolella hehkutetusta next-gen-konsoleiden Indiana Jones -pelistä halaistua sanaakaan sitten alkuhuuman. Yleensä pelifirmat tuppaavat takomaan kun rauta on kuuma, ja voisi kuvitella ensimmäisen Indy-leffan lähes 20 vuoteen olevan kuuminta hottia myös pelisaralla.
Onko TiQalista viidakon kuninkaaksi?
Romu on metallia, metalli on ikuista
Ennen FlatOut Ultimate Carnagea pidin suomalaiselle romurallisarjalle osoitettua kiitosta lähinnä suomalaisten toverihenkenä – kyllähän sitä nyt suomalaista peliä pitää kehua. Kun kuitenkin uskaltauduin Hakson hehkutusten ansiosta Ultimate Carnageen tutustumaan ja pelin lopulta hankkimaan, olin todellakin positiivisesti yllättynyt pelin tasosta.
Linnunradan käsikirja komentajille
Ninjataidon alkeita N+:n parissa
Time to say goodbye
Kerran elämässä viiden minuutin hommaan tarvittavaksi laitteeksi kolmos-pleikkariin soveltuva muistikorttiadapteri on kyllä röyhkeän hintainen. Paikallisen pelikaupan ryöstöhinnoittelulla kakskytviis euroa tarvikeadapterista, joka ei edes suostunut leikkimään PSone-tarvikekortin kanssa (kopioin tallennukset PS2-kortin kautta, vink vink) tuntuu vähän jyrkältä.