Uutinen

Medal of Honorin moninpeliin ilmaista lisuketta

Electronic Arts ilmoittaa Medal of Honorin myyneen julkaisuviikollaan maailmalla mukavat 1,5 miljoonaa kappaletta ja 2. päivä marraskuuta peli saan ilmaista lisäpelattavaa Clean Sweep -pelimuodon mukana.

Pelimuoto on käytössä uusilla Bagram Hangar - ja Khyber Caves -kartoilla, kuin myös päivitetyillä Diwagal Camp - ja Kabul City Ruins -kentillä.
Oliver
Uutinen

GT5:n isä pyytää jo anteeksi ruudunpäivitystä

Gran Turismo 5:n julkaisun ilmoitettiin viime viikolla siirtyvän marraskuun alusta myöhemmin tälle vuodelle ja uusimmassa PSM3-lehdessä Kazunori Yamauchi pyytelee jo etukäteen anteeksi, että pelin ruudupäivitys voi tietyissä tilanteissa pudota alle 60 kuvaan sekunnissa.
Oliver
Uutinen

THQ:lle uusi studio Montrealiin

THQ avaa ensi vuonna uuden studion Montrealiin. Kanadalaiskaupungissa yhtiön palveluksessa työskentelee muun muassa Patrice Desilets, joka lähti Ubisoftilta kesällä.

THQ:n toimitusjohtaja Danny Bilsonin mukaan yhtiön houkuttelivat Montrealiin alueen sankka digitaalisen viihteen osaajien keskittymä sekä tarjotut verohelpotukset.
Paavo Niskala
Uutinen

UFC-lisenssi THQ:lle vuoteen 2018

THQ on sopinut Ultimate Fighting Championship -vapaaottelusarjaa pyörittävän Zuffa-yhtiön kanssa UFC-pelien kehittämisestä aina vuoteen 2018 asti.

THQ:n kaksi ensimmäistä UFC Undisputed -peliä menestyivät konsoleilla mainiosti ja uuden sopimuksen myötä UFC-brändiä laajennetaan sosiaalisen median sekä mobiilisovellusten puolelle.
Oliver
Uutinen

Vahvistettu: Trine 2 myös Xbox 360:lle

Atlus vahvistaa Trine 2:n saapuvan Xbox 360:n, Playstation 3:n ja PC:n latauspalveluihin ensi keväänä. Suomalaisittain voitaneen puhua alkukesästä, pelin kehittäjä Frozenbyte tarkentaa.

Pelin tuoreen trailerin voi katsoa täältä. Lisäksi uutisen ohessa on pari uutta ruutukaappausta sekä konseptitaidetta.
Paavo Niskala
Uutinen

Kinectille 18 pelin julkaisuvalikoima

Microsoft kertoo Kinectin saapuvan kauppoihin 18 pelin saattelemana. Kaksitoista näistä ilmestyy julkaisuviikolla 10. marraskuuta ja loput myöhemmin saman kuun aikana.

Ohjelmistojätin kerrotaan panostavan lisälaitteen mainontaan 500 miljoonaa dollaria tänä vuonna. Kinect-markkinointi valloittaa muun muassa Youtuben etusivun.

Kinectin julkaisupelit 10. marraskuuta:
  • Kinect Adventures
  • Kinect Sports
  • Kinectimals
  • Your Shape: Fitness Evolved (11.11.)
Paavo Niskala
Uutinen

Xbox 360 saa yksinoikeussisältöä Fallout: New Vegasiin

Fallout: New Vegasin ensimmäinen lisäsisältösatsi julkaistaan jouluksi yksinoikeudella Xbox 360:lle. VG247:n mukaan Bethesda ja Microsoft ilmoittivat yhteistyöstä tänään.

Tarkempia yksityiskohtia tulevasta lisäsisällöstä ei vielä paljastettu, mutta lehdistötiedotteen sanavalinnat viittaavat siihen, että laajennuksia saadaan myös muille alustoille. Lisätietoja aiheesta kerrotaan lähiviikkoina.
Paavo Niskala
Uutinen

Medal of Honor brittilistan kärkeen

EA:n uusi Medal of Honor meni suoraan Chart-Trackin kokoaman brittilistan kärkeen ja oli samalla sarjan menestynein peli julkaisuviikollaan. Myynneistä 52 % meni Xbox 360:lle, 43 % PS3:lle ja 5 % PC:lle.

Wiin Just Dance 2 ylsi komanneksi perässään mainoskampanjasta potkua saanut Wii Party. Naruto Shippuden: Ultimate Ninja Storm 2 otti ensimmäisellä viikollaan yhdeksännen sijan.
Oliver
Uutinen

Medal Of Honor brittilistan kärkeen

EA:n uusi Medal of Honor meni suoraan Chart-Trackin kokoaman brittilistan kärkeen ja oli samalla sarjan menestynein peli jukaisuviikollaan. Myynneistä 52 % meni Xbox 360:lle, 43 % PS3:lle ja 5 % PC:lle.

Wiin Just Dance 2 ylsi komanneksi perässään mainoskampanjasta potkua saanut Wii Party. Naruto Shippuden: Ultimate Ninja Storm 2 otti ensimmäisellä viikollaan yhdeksännen sijan.

Pelilista kaikki versiot yhteenlaskettuna viikko 41:

Oliver
Uutinen

MUBI-elokuvapalvelu auki PS3:lle jo tällä viikolla?

MUBI-elokuvapalvelun julkistusbileet järjestetään Lontoossa tulevana torstaina, mikä enteilee keväällä Cannesin filmifestivaaleilla julkistetun elokuvapalvelun avautumista. Palvelu tulee mahdollisesti saataville samaan aikaan.

MUBI on PS3:n XMB-käyttöliittymään integroituva palvelu, jonka kautta käyttäjillä on mahdollista vuokrata filmejä yksittäin tai tilata kuukausimaksullinen palvelu, jolloin kaikki tarjolla olevat elokuvat ovat katseltavissa ilman erillistä korvausta. Tarjolla on myös ilmaista sisältöä.
hartzu
Uutinen

Kinectillä voi pelata myös istualtaan

Kinect osaa nykyään tunnistaa myös istuaaltaan pelaavat pelaajat, Eurogamer kertoo. Laitteen tunnistuskykyä parannettiin päivittämällä ohjelmistoa.

Aikaisemmin Kinectin algoritmit rakensivat pelaajan luurangon selkärangan pohjalle asetetun peruspisteen ympärille. Päivityksen jälkeen tuo piste on siirretty niskan seutumille.
Paavo Niskala
Uutinen

Outrun vedettiin varikolle Playstation Storesta

Sega on vetänyt Outrun Online Arcaden pois Playstation Storesta, Eurogamer uutisoi. Sivuston saaman lausunnon mukaan syynä on Ferrarin kanssa solmitun sopimuksen raukeaminen.

Sumo Digitalin kehittämä kaahailu julkaistiin konsolien verkkopalveluissa viime viime vuoden huhtikuussa. Live Arcadessa se pysyy vielä ensi vuoden joulukuuhun saakka.
Paavo Niskala
Uutinen

Gran Turismo 5:n myöhästymisen syynä piratismi?

Huhujen mukaan Gran Turismo 5:n julkaisun lykkääntymisen varsinainen syy ei olisikaan peliin tehtävät viime hetken viilaukset ja parannukset, vaan Sonyn piratismin ja hakkeroinnin vastainen taistelu.
hartzu
Uutinen

Xbox 360 ja Halo: Reach jyräsivät Jenkeissä

Xbox 360 ja Halo: Reach olivat syyskuun kuumimpia nimiä Yhdysvalloissa, NPD Groupin keräämät myyntitilastot paljastavat.

Microsoftin konsolia myytiin 483 989 kappaletta, 34 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Muilla konsoleilla luvut laskivat vuoden takaisesta. Poikkeuksellisesti myös Playstation 3 onnistui ohittamaan Wiin.
Paavo Niskala
Uutinen

Kilpailu: Super Mario täyttää 25 vuotta

KonsoliFIN ja Amo juhlistavat Super Marion 25-vuotista taivalta jakamalla sivuston yhdelle onnekkaalle käyttäjälle Wii-paketin, joka pitää sisällään punaisen konsolin ohjaimineen sekä muutamia pelejä.

Kilpailukysymykset voi käydä lukemassa viralliselta kisasivulta. Samassa osoitteessa tarjotaan myös osallistumisohjeet sekä tarkempi kuvaus palkintopaketista.
Paavo Niskala
Uutinen

Krome Studios suljetaan maanantaina

Australialainen Krome Studios sulkee ovensa maanantaina, verkkosivusto Tsumea uutisoi. Viimeisimpien tietojen mukaan studion kaikki työntekijät irtisanotaan. Pienelle osalle on luvassa urakkapalkkaa projektien viimeistelemisestä.

Krome Studiosin tuotantoon kuuluvat muun muassa latauspalveluissa julkaistu Blade Kitten sekä Xbox Liven Game Room -sovellus.
Paavo Niskala
Uutinen

KonsoliFIN kutsuu kaikkia MAG-taistelijoita riviin la 16.10!

PS3:n on-line sotapeli MAG (Massive Action Game) tarjoaa nimensä mukaisesti suurimmat on-line taistelut mitä konsoleilla on tähän mennessä nähty. Pelimuodot vaihtelevat intiimistä 32v32 pelaajan Sabotaasi-muodosta aina 128v128 pelaajan massiiviseen Hallinta-koitokseen asti. Kuria ja järjestystä rintamalla antavat pelimekaniikkaan olennaisesti kuuluvat komentoketjut, joilla joukkojen komentaja ja upseerit hallitsevat joukkojaan ja tarvittaessa pyytävät ilma- ja tykistötukea, sekä kullekin ryhmälle asetetut puolustus- ja hyökkäystavoitteet.
hartzu
Uutinen

LucasArts-veteraaneilta uusi studio

LucasArtsilta aikaisemmin tänä vuonna lähteneet Haden Blackman ja Cedrick Collomb ovat perustaneet uuden studion. Fearless Studios tavoitteena on luoda "vaikuttavia tarinavetoisia pelejä".
Paavo Niskala
Uutinen

Red Deadin laajennuksista myös levyversio

Rockstar Games tuo Red Dead Redemptionin ladattavan lisäsisällön myös levyversiona kauppoihin. Undead Nightmareksi nimetyn paketin hinnaksi kerrotaan 30 euroa, mutta tarkkaa julkaisupäivää sille ei vielä annettu.
Paavo Niskala
Uutinen

Pirates of the Caribbean -roolipeli peruttiin

Disney on lomauttanut merkittävän osan Propaganda Gamesin työntekijöistä. Samalla studion työstämä Pirates of the Caribbean: Armada of the Damned -roolipeli peruttiin, Kotaku kertoo.

Huhujen mukaan peräti 100 työntekijää olisi lomautettu, mutta Disney ei suostunut vahvistamaan lukumäärää. Studion kaikki jäljelle jääneet työntekijät keskittyvät nyt Tron: Evolutionin viimeistelyyn.
Paavo Niskala
GTA Online: The Kortz Center Heist pelattavissa nyt!
Uutinen

Halo: Reachiin lisää karttoja 30. marraskuuta

Microsoft julkaisee Halo: Reachiin lisää moninpelikarttoja 30. marraskuuta. Kolmen kentän paketti kustantaa 800 Microsoft-pistettä ja tarjoaa myös uusia saavutuksia.

Tempest tarjoilee 8-16 pelaajan koitoksia Forerunner-maisemissa. Kahden symmetrisen tukikohdan hallitseman kartan pitäisi soveltua erinomaisesti myös Forge-työkalulla muokattavaksi.
Paavo Niskala
Uutinen

THQ:lta hengellisiä pelejä

THQ on sopinut Deepak Chopran opetuksiin perustuvien pelien kehittämisestä konsoleille, verkkopalveluihin ja langattomille laitteille. 63-vuotias Chopra on kirjoittanut ja puhunut laajalti vaihtoehtoisesta lääketieteestä ja New Age -liikkeestä.

Tarkempia tietoja peleistä tai niiden aikataulusta ei vielä tarjottu, mutta THQ aikoo kääntää Chopran opetukset "todella uniikeiksi ja palkitseviksi kokemuksiksi".
Paavo Niskala
Uutinen

Sonic pyyhälsi Live Arcadeen

Live Arcadeen saatiin jälleen viihdettä kahden pelin edestä, kun sekä Sonic The Hedgehog 4:n ensimmäinen episodi että Dead Space: Ignition ilmestyivät verkkopalveluun.

Segan tavoitteena on palauttaa vauhtisankarin kunnia kaksiulotteisella tasoloikalla. Sonic 4:n ensimmäinen osa maksaa 1200 Microsoft-pistettä. Julkaistavien episodien määrästä ei ole vielä varmuutta.
Paavo Niskala
Uutinen

Gran Turismo 5 myöhästyy - taas

Hartaasti ja pitkään odotettu autopelien aatelia edustava Gran Turismo 5 myöhästyy jälleen. Marraskuun alkuun luvattu Polyphony Digitalin pitkään työstämän pelin julkaisu siirtyy, mutta sen luvataan kuitenkin tulevan myyntiin ennen joulua.

Myöhästymisen syynä on jälleen kerran tekijöiden halu hioa peliä vielä hieman lisää taatakseen pelaajille täydellisen kilvanajokokemuksen.

PÄIVITYS: Playstation.blog EU:n mukaan uusi julkaisupäivä kerrotaan kuluvan kuun lopussa.
hartzu
Uutinen

Tähtien Sotaa ja Killzone 3 beta PSN Storessa

Viikon PSN Store päivitys toi muassaan mm. demoja, ladattavia pelejä sekä uusia houkutuksia maksulliseen PSN+ -palveluun.

Sega julkaisi episodeina myytävästä Sonic the Hedgehog 4 -pelistä ensimmäisen osan ja EA puolestaan toi tarjolle Dead Space Ignitionin, josta tarjolla on demo ja mahdollisuus lunastaa koko versio.
hartzu
Uutinen

Rune Factoryn uusin osa tulossa PS3:lle ja Wiille

Rune Factory -sarjan julkaisija Marvellous Entertainment ilmoitti uudessa Famitsu-lehdessä uuden osan RPG-sarjaan olevan tekeillä PS3:lle ja Wiille. Sarjan uusin osa kantaa nimeä Rune Factory Oceans ja Japanissa peli julkaistaan 2011 helmikuussa.

Kehittäjänä toimii edelleen Neverland Company, joka on työskennellyt myös aiempien osien parissa. Oceans tulee tukemaan PS3:n Move-ohjausta.

Rune Factory yhdistelee Harvest Moonista tuttua pelimekaniikkaa perinteisempään RPG-mekaniikkaan.
hartzu
Uutinen

Limbo-kehittäjät uuden pelin kimpussa

Live Arcaden Limbosta vastannut Playdead on jo täysin uuden pelin kimpussa, Joystiq kertoo. Studion toimitusjohtaja Dino Patti kertoi sivustolle, ettei kyseessä ole jatko-osa menestyksekkäälle tasoloikan ja pulmapelin yhdistelmälle.

– En voi kertoa paljoa, mutta voin kertoa, että jos pidit Limbosta, se on ehdottomasti sinua varten, Patti kiusoitteli.
Paavo Niskala
Uutinen

Ylöjärvellä lanitetaan myös konsoleilla tammikuussa

Ylöjärvellä "lanitetaan" myös konsoleilla ensi vuoden alussa, kun järjestyksessään kymmenes Lantrek-tapahtuma avaa ovensa 14.-16. tammikuuta.

Tapahtumaan rakennetaan yhteensä 70 konsolipaikkaa ja 370 tietokonepaikkaa. Lantrek järjestetään noin 13 kilometrin päässä Tampereen keskustasta, hyvien bussiyhteyksien ulottuvilla.
Paavo Niskala
Uutinen

EA:n ja Spielbergin Project LMNO peruttu

Electronic Artsin ja Steven Spielbergin yhteistyöprojekti Project LMNO on peruttu, Joystiq uutisoi. Sivusto kertoo saaneensa tiedolle vahvistuksen pelijulkaisijalta.

Kunnianhimoiseksi kuvatusta Project LMNO:sta kuultiin ensimmäisen kerran jo vuonna 2007, mutta konkreettiset yksityiskohdat jäivät vähiin. Aihe nousi esille jälleen, kun EA:n entinen työntekijä Jake Kazdal avautui siitä 8-4 Play Podcastissa.
Paavo Niskala
Uutinen

Kuvia Batman: Arkham Citystä

Warner Bros. päästi irti kourallisen kuvia ja annoksen konseptitaidetta Batman: Arkham Citystä. Lepakkosankarin odotettu paluu Xbox 360:lle, Playstation 3:lle ja PC:lle tapahtuu ensi syksynä.

Arkham Cityssä Gothamin pormestariksi noussut Quincy Sharp on ostanut palan kaupungin slummeista ja takonut niistä oman kaupunginosan vangeille. Alueelle paiskatuille rikollisille annetaan vain yksi sääntö: paeta ei saa.
Paavo Niskala
Uutinen

Säveltäjä vahvisti Castlevanian jatko-osan

Castlevania: Lords of the Shadow'n musiikkiraidan säveltänyt Oscar Araujo vahvisti pelin jatko-osan kehitystyön, Eurogamer uutisoi. Sivuston mukaan mies kertoi asiasta espanjalaisessa radiossa.

– Jos piditte ensimmäisestä, toivokaa toisesta vieläkin vaikuttavampaa, Araujo mehusteli.

Konami ei suostunut kommentoimaan tilannetta.

Lord of the Shadow saapui kauppoihin viime viikolla. Mercury Steamin on aikaisemminkin arveltu olevan jo jatko-osan kimpussa.

Paavo Niskala
Uutinen

Säveltäjä vahvisti Castlevanian jatko-osan

Castlevania: Lords of Shadow'n musiikkiraidan säveltänyt Oscar Araujo vahvisti pelin jatko-osan kehitystyön, Eurogamer uutisoi. Sivuston mukaan mies kertoi asiasta espanjalaisessa radiossa.

– Jos piditte ensimmäisestä, toivokaa toisesta vieläkin vaikuttavampaa, Araujo mehusteli.

Konami ei suostunut kommentoimaan tilannetta.

Lords of Shadow saapui kauppoihin viime viikolla. Mercury Steamin on aikaisemminkin arveltu olevan jo jatko-osan kimpussa.
Paavo Niskala