Uutinen

Naughty Bear ja Wet saavat jatkoa

Kanadalaisen Artificial Mind & Movementin kehittämät Naughty Bear ja Wet eivät välttämättä jääneet pelimaailman mieleen kovinkaan laadukkaina elämyksinä, mutta siitä huolimatta molemmille tuotoksille on luvassa jatkoa jollain aikataululla.

Sen verran Artificial Mind & Movement aikaansaannoksiaan kuitenkin häpesi, että vaihtoi nimekseen Behaviour. Studion kerrotaan työllistävän nykyisin lähes 400 henkeä.
Oliver
Uutinen

Fallout: New Vegasiin kattava korjauspaketti pian

Bethesda Softworks kehuu toimittaneensa maailmalle jo viisi miljoonaa Fallout: New Vegas -peliä.

Menestyksestä ja kehuista huolimatta pelistä on löytynyt myös monia bugeja ja muita ongelmia, joten Bethesda lupaakin kattavaa korjauspakettia kaikille alustoille lähitulevaisuudessa. Xbox 360:n tallennusongelman lisäksi myös monta muuta asiaa on korjattu ja jo meneillään olevan testauksen jälkeen paketti on valmis julkaistavaksi.
Oliver
Uutinen

PS3:lle pian uusi virallinen bluetooth-headset

Pari vuotta sitten Sony julkaisi PlayStation 3:lle virallisen bluetooth-kuulokemikrofonin ja pian siitä on luvassa uusi versio.

Trendikkäästi uudelleen muotoiltu laite on myös 30 prosenttia edeltäjäänsä pienempi ja kaikkien aikaisempien ominaisuuksien lisäksi se osaa entistä tarkemmin suodattaa taustamelun. Headsetissä on myös aikaisempaa parempi tuki kännyköiden ominaisuuksille. Puheaikaa luvataan lähes kuudeksi tunniksi ja lataus onnistuu vanhaan tapaan USB-portista.

Yhdysvaltoihin laitetta luvataan tämän kuun aikana 49,99 dollarin (35,50€) hintaan.
Oliver
Uutinen

Pleikkarit jarruttavat Gran Turismojen kehitystä

PlayStationin Gran Turismo -sarjasta vastaava Kazunori Yamauchi sanoo jokaisen konsolin osaltaa rajoittaneen sarjan kehitystä.

– Ohjelmisto on kehitettävä laitteiston rajoitusten mukaisesti. Jokaisen uuden PlayStation myötä laitteisto on kasvanut, mutta se ei vieläkään riitä. Teimme Gran Turismo 5:n niin puhtaaksi ja kauniiksi kuin annetuissa rajoissa kykenimme, mutta tietysti olisimme halunneet vielä paljon enemmän, Yamauchi kertoi.
Oliver
Uutinen

Bad Company 2:een neljä uutta karttaa

Battlefield: Bad Company 2:n seitsemäs karttapaketti pitää sisällään neljä uutta taistelukenttää moninpeliin. Kaksi näistä on poimittu alkuperäisestä Bad Companysta ja kaksi jatko-osan kampanjasta.

Julkaisuaikataulua karttapaketille ei vielä annettu.
Paavo Niskala
Uutinen

Gran Turismo Award vuoden 1969 Camarolle

Las Vegasissa pidetyn SEMA-autonäyttelyn yhteydessä jaettiin jo kahdeksatta kertaa Gran Turismo Awards -palkinnot ja tänä vuonna tuomaristo valitsi Kazunori Yamauchin johdolla näyttelyn parhaaksi autoksi Mark Stielow'n Chevrolet Camaron vuodelta 1969.
Oliver
Uutinen

Monster Hunter -klooni Japanin pelilistan kärkeen

Capcomin Monster Hunter -sarja nauttii varsinkin PSP:llä suursuosiosta Japanissa, joten muutkin pelifirmat hamuavat siivua menestyksestä tarjoilemalla hirviöiden lahtausta neljän pelaajan kesken suoraan konsolien välillä tai PS3:n välityksellä verkossa.
Oliver
Uutinen

Viikon 44 Xbox Live -tarjontaa

Live Arcadessa julkaistiin kuluvalla viikolla kaksi uutta peliä: King of Fighters 2002 Unlimited Match ja Yu-Gi-Oh! 5D's Decade Duels. Molemmat pelit maksavat 800 Microsoft-pistettä. Lisäksi viime viikon päivityksestä pois jäänyt 3D Ultra Minigolf 2 oli livahtanut varkain latauspalveluun.
Paavo Niskala
GTA Online: The Kortz Center Heist pelattavissa nyt!
Uutinen

Sniper Ghost Warrior päivitettynä myös PS3:lle

Viime kesänä PC:lle ja Xbox 360:lle julkaistu Sniper Ghost Warrior -snipuräiskintä ilmestyy ensi vuoden alussa myös PlayStation 3:lle.

PS3-versio sisältää aikaisempiin painoksiin julkaistut päivitykset sekä parannellun grafiikan. Luvassa on myös lisää karttoja, moninpelimuotoja sekä uusia kivääreitä.

(Kuvat X360-versiosta)
Oliver
Uutinen

Bodycount viivästyy studiopomon lähdön vuoksi

Codemastersin Guildfordin studion johtaja ja entinen Criterionin kehitysjohtaja Adrian Bolton on päättänyt vaihtaa maisemaa, mikä on siirtänyt tekeillä olevan Bodycount-räiskinnän julkaisua keväältä aikaiseen kesään.
Oliver
Uutinen

PlayStation Homeen uusia ominaisuuksia ensi viikolla

PlayStation Homen asiakasohjelmisto ("suomeksi" client) päivittyy ensi viikon torstaina versioon 1.4.

Uusi versio helpottaa vaatekaapin ylläpitoa antamalla mahdollisuuden merkitä tiettyjä esineitä suosikeikseen, helpottamalla äskettäin hankittujen tavaroiden löytymistä ja muutenkin monipuolistamalla sisällön lajittelumahdollisuuksia. Lisäksi harvoin käytetyt tavarat voi siirtää nyt varastoon, mikä nopeuttaa käytössä olevan kaapin latautumista. Tavaroita voi kuitenkin siirtää varastosta käyttökaappiin aina halutessaan.
Oliver
Uutinen

Jouluhitit taas pelattavana DigiExpossa

Tänään yleisölle Helsingin Messukeskuksessa avautuva DigiExpo tarjoaa taas kattavan katsauksen digiviihteen nykytilaan, jossa videopelaaminen on tietysti suuressa roolissa.

Nintendon vanavedessä myös PlayStation ja Xbox 360 esittelevät uusia liikkeentunnistuspelejään osastoilllaan. Pelilavalla järjestetään tuttuun tapaan esittelyjä pitkin päivää. 3D on esillä Pleikkarin lisäksi myös tv-valmistajien osastoilla ja esillä ovat myös viimeisimmät kotiteattterit, älypuhelimet, kamerat yms.
Oliver
Lukijan arvostelu

Medal of Honor

Yksinpeli on lyhyt niin kuin muissakin vastaavissa (mm. MW2), mutta Tier1 -moodi tuo siihenkin lisähaastetta ja monta pelituntia lisää. Yksinpelin ympäristöt ovat hienosti oikeiden maisemien näköisiä ja kentät mukavan avaria. Tämä tuo peliin aitouden tunnetta kun ei taistella jossain ahtaissa sisätiloissa tai kaduilla.

Joonaazz
Uutinen

ZeniMax laajenee Ruotsiin

ZeniMax Media on ostanut ruotasalaisen Machinegamesin, mikäli anonyymiin Twitter-lähteeseen ja ruotsalaisiin rekisteritietoihin on luottaminen.

Machinegamesin perustivat The Chronicles of Riddick: Escape from Butcher Bayn kehittäneen Starbreeze Studiosin entiset työntekijät, mukaan lukien perustaja Magnus Hogdahl. Studion projekteista ei ole vielä tarkempia tietoja.
Paavo Niskala
Uutinen

Xbox 360 -päivitys kiusaa piraatteja

Xbox 360:n uusin päivitys tuottaa päänvaivaa piraattipelien kuluttajille. Uusittu kopiosuojausjärjestelmä sulkee konsolin pois Xbox Livestä ja estää peliä latautumasta laittoman kopion havaitessaan.

Piraatit painivat vielä AP 2.5:ksi ristityn kopiosuojauksen yksityiskohtien kanssa. Ilmeisesti muun muassa Fable III:n pelilevyn turvasektorille on ujutettu tarkistuksia, jotka tutkivat konsolin DVD-aseman firmwarea. Mikäli laite ja peli eivät pääse yhteisymmärrykseen, lätkäistään konsolille porttikielto Xbox Liveen.
Paavo Niskala
Uutinen

Demot palasivat WiiWareen

Wiin latauspalvelu WiiWare sai tänään uuden ominaisuuden – demojen latauksen. Tosin viime vuoden puolella demojen lataus oli mahdollista lyhyen ajan, mutta nyt Nintendo lupailee ominaisuudesta pysyvää. Saatavilla olevat ilmaiset kokeiluversiot peleistä vaihtuvat kuitenkin väliajoin.

Tämän perjantain ladattavat demot ovat peleistä Furry Legends, Jett Rocket, ThruSpace ja Zombie Panic in Wonderland.
Esa Linna
Uutinen

Activision Blizzardilla odotettua parempi tulos

Activision Blizzardin tilivuoden kolmannen neljänneksen tulos nousi odotettua paremmaksi. Yhtiö raportoi 745 miljoonan dollarin liikevaihdosta, kun se oli odottanut 600 miljoonaa dollaria.

Voittoa pelijätti takoi 51 miljoonaa dollaria, noin 36 miljoonaa enemmän kuin viime vuonna.

Activision Blizzardin toimitusjohtaja Robert "Bobby" Kotick antoi kiitoksen hyvästä tuloksesta verkkoviihteelle ja -sisällölle.
Paavo Niskala
Uutinen

Suomen pelimarkkinat kasvussa

Suomen peliohjelmisto- ja multimediayhdistys FIGMA ry:n jäseniltään keräämien tietojen mukaan pelien markkina-arvo kuluttajahinnoin oli vuoden 2010 ensimmäisen yhdeksän kuukauden aikana noin 41,6 miljoonaa euroa (2009: 41,0 milj. €). FIGMAn jäsenistössä tapahtuneiden muutosten johdosta kasvu on käytännössä vieläkin suurempi. Syyskuun loppuun mennessä pelimarkkinat kasvoivat noin 3,4 prosenttia.
Oliver
Uutinen

Microsoft odottaa Kinectille 5 miljoonan joulua

Microsoft odottaa myyvänsä loppuvuoden aikana viisi miljoonaa Kinect-lisälaitetta Xbox 360:lle, Bloomberg raportoi. Aikaisemmin yhtiön odotukset olivat kolmessa miljoonassa.

Ohjelmistojätti arvioi tavoitetta uudelleen kuluttajien kiinnostuksen, ennakkomyynnin ja jälleenmyyjien tilausten pohjalta. Kinect tulee myyntiin Yhdysvalloissa tänään ja Euroopassa ensi viikon keskiviikkona.

Liikkeentunnistuslaitetta myydään pelin kera arviolta 150 euron hintaan. Konsolipakettien hinnat vaihtelevat 300 eurosta 380 euroon.
Paavo Niskala
Uutinen

GoldenEye 007:n tunnari Pussycat Dolls -käsittelyyn

N64:ltä Wiille melkoisen täydellisesti uudelleen rakennettu GoldenEye 007:n saa myös päivitetyn tunnusmusiikin, jonka vokaaleista vastaa Pussycat Dolls -ryhmästä ja formulakuski Lewis Hamiltonin on/off-tyttöystävänä tunnettu Nicole Scherzinger (kuvassa).

Videon studiosessioista ja yllätysvieraasta löydät KonsoliFIN Media -osastolta.
Oliver
Uutinen

Castle Crashers, Move-golfia, Rock Band 3 ja muuta PS3:n Storeen

Xbox Livessä jo 1,8 miljoonaa myynyt Castle Crashers -toimintaropellus saatiin vihdoin myös PlayStation 3:lle ja ilmaisen kokeilun jälkeen koko pelin voi lunastaa 13,95 eurolla. Vastaava diili pätee myös Blacklight: Tango Down -verkkomoninpeliräiskintään, jonka kokoversiosta pyydetään 12,95 euroa.
Oliver