Uutinen

TimeSplitters tekee paluuta

Jaakko Herranen
Monien lämmöllä muistelema PlayStation 2 -aikakauden räiskintä TimeSplitters on tekemässä paluuta kaksi konsolisukupolvea myöhemmin, nyt PlayStation 4:lle.

TimeSplitter Rewindin parissa pakertavan 35:en osa-aikaisen työntekijän tiimiä johtaa Michael Hubicka. Mielenkiintoisen tilanteesta tekee se, että kyseinen tiimi kehittää peliä täydellä tohinalla CryEngine 3:lle vaikka sopimusneuvottelut kyseisen pelimoottorin käyttämiseksi ovat edelleen vaiheessa. Tästä huolimatta luottavainen tiimi on väsännyt uutta TimeSplittersiä jo aikansa ja Hubicka kertookin pelin olevan tällä hetkellä noin 20-prosenttisesti valmis.

TimeSplitters Rewind jatkaa hyvin vahvasti edellisten pelien linjalla, sillä mukana on karttoja, aseita sekä hahmoja kaikista kolmesta PS2-pelistä. Kyseessä olisi täysin moninpelin voimaan luottava tuotos.

TimeSplitters Rewind kehittyy pelattavan alpha-version asteelle näillä näkymin ensi vuoden aikana. Pelin kehitystä voi seurata tekijätiimin kotisivuilla.
Jaakko Herranen

Jaakko "JaakkimO" Herranen liittyi KonsoliFINin riveihin vuoden 2013 alkupuolella tarkoituksenaan vahvistaa miehistövajeessa rypevää uutistoimitusta. Tasaisen uutisvirran myötä mies kohosi nopeasti KonsoliFINin uutistoimituksen johtoportaaseen saakka. Vierailuja on tehty myös Podcast-jäsenistöön ja arvostelupuolelle. KonsoliFIN-ajan kohokohtana mainittakoon reissu Saksan Gamescom-messuille vuonna 2014. Peliaiheisia kirjoituksia voi kaivella KonsoliFINin ohella muun muassa Tiltin sivuilta ja Pelaajan verkko- ja printtimediasta. 

HD collection voisi tulla. En ole pelannut pelejä ja voisi, ehkä kiinnostaa kyseinen sarja.

Nyt on niin kova projekti, että odotuksia on vaikea lunastaa. Deus Ex siinä onnistui, onnistuuko tämä?!?

Taitaa olla yksi parhaimmista räiskinnöistä koskaan. Aika isot saappaat pitää täyttää.