Demonit valtaavat palikkamaan – uusi modi teki Minecraftista modernin DOOMin
"Joinain päivinä ei vain pääse eroon demoneista."
"Joinain päivinä ei vain pääse eroon demoneista."
"Ostan kaikki vaatteeni jatkossa Converselta."
Steam rikkoi oman samanaikaisten käyttäjien ennätyksensä jälleen kerran.
Vuosi 2022 lähti käyntiin melko hiljaisella uutisviikolla, mutta mukaan mahtui kuitenkin paljon mielenkiintoista.
Tehtiin sillä viisiin tyhmästi, että tehtiin useampia hutiostoksia. Ja sitten kyllä kadutti.
Disney+:n esittämä American Horror Story lukeutuu parhaimpien kauhusarjojen top-3-listalleni.
Bend Studion Jeff Ross on avautunut Sonyn nuivasta suhtautumisesta Days Gonen sinällään kiitettäviin myyntilukuihin.
Capcom on paljastanut julkaisutrailerin ja kuvakaappauksia Monster Hunter Risen PC-versiosta.
Mitättömyys pelastaa maailman, kenties.
Hyyvätää kauhua ja kauniita kuvia.
Kielletty länsi on kovin näyttävä.
Koronan omikronvariantti pakottaa E3-messut digitaaliseen muottiin jo toista vuotta peräjälkeen.
Järjestäjä Entertainment Software Association (ESA) näkee COVID-19:n ja erityisesti villisti leviävään omikroniin liittyvät turvallisuusriskit sen verran suurina, että livetapahtumaa ei uskalleta järjestää. Luvassa on siis mitä ilmeisimmin vuoden 2021 tapaan kaikille avoin verkkotapahtuma. ESA on luvannut kertoa käytännön toteutuksesta lisätietoja myöhemmin.
E3 2022 pidetään tuttuun tyyliin kesäkuun aikana, mikäli vain suunnitelmat eivät muutu matkan varrella.
Ysärillä musiikkivideoita ahmineet teinipojat Beavis ja Butt-Head ovat tekemässä paluuta.
Music Televisionilla nähty animaatiosarja Beavis & Butt-Head viihdytti nuorisoa vuodesta 1993 vuoteen 1997 saakka. Sarjan pohjalta muodostui vielä Beavis & Butt-Head Do America -elokuva ja omaksi sarjakseen erkaantunut Daria, joten mistään aivan pienestä ilmiöstä ei ollut tuolloin kyse.
Japanista kajahtaa yksinoikeudella Switch-omistajille kenties yksi vuoden 2021 parhaista roolipeleistä.
Ubisoft tuo pelipalvelu Ubisoft+:n Xbox-konsoleille, minkä lisäksi Tom Clancy's Rainbow Six Extraction nähdään heti ilmestyessään Game Pass -valikoimissa.
PC:ltä tuttu Ubisoft+ sisältää yli satakunta ranskalaisjätin nimikettä yhdellä kuukausimaksulla. Valikoimiin mahtuu myös lisäsisältöjä ja kuukausittaista kosmeettista sälää eri peleihin. Nyt Ubisoft vahvisti palvelun laajentuvan Xbox-konsoleiden suuntaan, joskin tarkka aikataulu on vielä hämärän peitossa.
Pikapelitapahtuma Finnruns 2022 pidetään viikonloppuna Jyväskylässä ja tietysti myös suoratoistona Twitchissä.
Sucker Punch Productionsin avoimen maailman seikkailu myy yhä.
Kojima Productionsin Death Strandingin Director's Cut -pelin vahvistettiin tekevän tuloaan myös PC:lle.
Morbiuksen ensi-iltapäivää on siirretty jälleen, itseasiassa jo kuudennen kerran.
Mad Catz R.A.T. Pro X3 -hiiri ilahduttaa futuristisen hauskalla ulkoasulla, mutta onko hiiren muokattavuus ja ulkonäkö hintalappunsa väärti?
Sony on esitellyt Las Vegasin kuluttajaelektroniikkamessuilla seuraavan sukupolven VR-päähineen, jonka virallinen nimi on nyt PlayStation VR2.
Päähineen ohella virallistettiin myös kokonaisuuteen kuuluvien ohjainten nimi: PlayStation VR2 Sense. Itse ohjainten teknologiasta on kerrottu jo viime vuoden maaliskuussa PlayStation blogissa.
Pelottavan hauska Lego-setti sai trailerinsa.
Microsoft on vahvistanut tammikuun alkupuoliskon Xbox Game Pass -lisäyksensä.
Alkuvuoden ehdottomasti nimekkäin lisäys lienee kiistatta koko alkuperäisen Mass Effect -trilogian ehostava ja niputtava Mass Effect Legendary Edition. Kehuttu kokoelma saapuu EA Play -valikoimiin ja sitä myös myös Game Pass Ultimate -jäsenten ulottuville. Huomionarvoinen tuotos on myös Game Previewiin ja Game Passiin heti julkaisupäivänään ilmestyvä yhteistyöräiskintä The Anacrusis.
Valve on julkistanut Steam Awards 2021 -äänestyksen voittajat.
Pelaajat saivat äänestää omia suosikkejaan yhteensä kymmenessä kategoriassa. Mukana on luonnollisesti viime vuoden parhain peli, mutta myös vanhempiakin tapauksia huomioidaan esimerkiksi "Labor of Love" -pystin muodossa. Tarkempia tietoja suoraan Steamista, täältä.
Alla kategoriat ja voittajat suorien KonsoliFIN-arvostelulinkkien kera:
Pc-pelaajien vuosi käynnistyi rytinällä Steamissa.
Tänä vuonna päästään useamman videopelielokuvan makuun. Halusitte tai ette!
Ajopelien veteraanin seuraava peli ei olekaan ajopeli.
Battlefieldia, Ryhmä Hauta, Poirotia... sitä ihmiset lukivat.
Nintendo 64 -klassikko Goldeneye 007 saattaa tehdä tuloaan moderneille Xbox-masiinoille, vihjailee TrueAchievementsin vuoto.
Game Passiin saapunut peli viihdyttää, kunnes ei enää viihdytä.
Mario Party Superstars on ajoittain mukava paluu menneisiin vuosiin, mutta samalla ikävä muistutus siitä, miten vähän sarja on lopulta muuttunut vuosien saatossa.
Pitää olla nopea, vaikka onkin palikka.
Virkeät kädet, tällä laitteella.
Uusi dokumentti valottaa Battlefield-pelisarjan 20-vuotista historiaa.
Ilmaista seikkailua Tomb Raiderin malliin jopa kolmen pelin verran.
Games as a Service on viime vuosina pahasti metastasoitunut ilmiö, johon blogistimme tuskastui pelattuaan välillä vähemmän palvelutyyppisiä pelejä.
Fortnite on saatu takaisin linjoille vakavien palvelinongelmien jälkeen.
Josko ensi vuonna kaikki toiveemme toteutuisivat! Tai edes jokin näistä seuraavista.
Kaikkien aikojen parhaat pelit japanilaisäänestyksen perusteella.