Horizon Forbidden Westin äänikatras esitteillä uudella videolla – mukana myös The Matrix -filmeistä tuttu Carrie-Anne Moss
Carrie-Anne Moss ja kumppanit esitteillä.
Carrie-Anne Moss ja kumppanit esitteillä.
Ryo Hazukin seikkailut jatkuvat helmikuun 5. päivä starttaavassa animaatiosarjassa.
Elokuvat ja televisiosarjat peleistä ovat nykyään pop.
Pelimaailman viime päivien kohutuin puheenaihe on ollut Microsoftin tekemä peliliike, jossa se osti Activision Blizzardin nimiinsä. Tulopuolella Sony on reilusti edellä, ero kuitenkin kaventuu huomattavasti tulevan sopimuksen toteutuessa.
Twitteriin julkaistiin analyytikko Daniel Ahmadin toimesta taulukko, josta ilmenee loppuvuoden 2020 Sonyn PlayStation-osaston ja Microsoftin Xbox-osaston tulopuolet.
Tom Clancy's Rainbow Six Extraction on mainiota viihdettä taktisen toiminnan ystäville.
Uudenkarhea traileri esittelee Horizon Forbidden Westin tarinapuolta ja hahmokaartia.
Niin pelikuvasta kuin videopätkistäkin kasatulla trailerilla käydään läpi jo toistamiseen protagonistina toimivan Aloyn motiiveja matkata lännessä sijaitsevalle kielletylle alueelle. Kartoittamaton miljöö kätkee sisäänsä vaaroja, salaisuuksia ja tietysti läjäpäin entistäkin näyttävämpiä robottiotuksia. Trailerin voi katsastaa uutisen yläosasta.
Guerrilla Gamesin Horizon Forbidden West julkaistaan PlayStation 4:lle ja PlayStation 5:lle helmikuun 18. päivä.
Karhun ja linnun kombo tekee paluun Nintendon laitteille.
Jack Bayliss ei nimenä ole välttämättä kellekään tuttu, mutta miehen teoilla on maailmanlaajuisia vaikutuksia. Bayliss nimittäin pyörittää trokareille tarkoitettua tilauspalvelua, joka ilmoittaa kun uusia PlayStation 5 -konsoleita on tulossa myyntiin.
Amazonin The Lord of the Rings -projekti tunnetaan virallisesti nimellä The Lord of the Rings: The Rings of Power.
Sony-konsernin markkina-arvosta pyyhkiytyi noin kaksikymmentä miljardia dollaria yhdessä päivässä.
Tässä uutisessa on useampi aihe, joita ei kuvitellut koskaan mainittavan samassa yhteydessä.
OlliOlli World lupaa entistäkin inklusiivisempaa ja hauskaa skeittailua kaikille. Riemastuttava jatko-osa on yksi vuoden odotetuimpia pelejä.
Näyttävä rock-seikkailu The Artful Escape suuntaa pikaisella aikataululla kohti uusia alustoja.
Helpompaa katsoa kuin pelata?
Microsoft paljasti pitkän tauon jälkeen tuoreimpia Xbox Game Pass -tilaajamääriään.
Microsoft on ostanut Activision Blizzardin. Kauppa yhdistää kaksi pelialan jättiläistä saman katon alle.
Call of Duty ja World of Warcraft -pelien kodin hinnaksi ilmoitetaan massiiviset 68,7 miljardia dollaria.
"Ennen kauppojen vahvistumista Activision Blizzard ja Microsoft Gaming jatkavat itsenäisesti", Phil Spencer ilmoittaa. "Yhdistymisen päätteeksi he siirtyvät minun vastuulleni".
Oscar Isaac saapuu Marvelin universumiin ryminällä.
Joskus tuntuu siltä, ettei tieto koodaripulasta ole saavuttanut vielä pelialaa.
Harva olisi uskonut, että se ihan alkuperäinen Tomb Raider saadaan rullaamaan myös Game Boy Advancella – mutta näin vain on.
"No onko sulla nälkä vai ei?"
John Carpenter ja Elon Musk ovat innostuneet kehumaan Twitterissä Halo-sarjan uusinta tulokasta.
Pieni uhmaaja jää AAA-luokan kilpailijoidensa jalkoihin.
Tällä viikolla jahdattiin Pokemoneja, pelattiin yhtä kaikkien aikojen parasta PS4-peliä pc:llä ja ostettiin Zynga.
Criminal on omasta mielestäni yksi Netflixin paremmista rikossarjoista.
Käytössä Assassin's Creed Unityyn luodut osaset.
Agentti 47 palaa vielä monasti.
Kirbyn kolmiulotteiset seikkailut siirtävät horisontissa.
S.T.A.L.K.E.R. 2: Heart of Chernobylin julkaisua on päätetty siirtää huhtikuulta aina vuoden loppuun saakka.
God of War on huikea kasvukertomus isän ja pojan välisestä suhteesta, joka koskettaa ja ihastuttaa kerta toisensa jälkeen. PC-pelaajat saavat nauttia upeasta käännöksestä, josta kelpaa olla ylpeä.
Sony on julkistanut tilastoja PS Storen viime vuoden ladatuimmista nimikkeistä.
TOP-listojen kärkipaikat lankesivat tällä kertaa Euroopassa Electronic Artsin FIFA-sarjalle, vieläpä kahden pelin voimin sekä vanhalla että uudella PlayStation-raudalla. Myös ikisuosikit Grand Theft Auto V ja Minecraft pitivät pintansa edelleen suvereeniin tapaansa. Uutisen lopun listauksissa (huomioi myös arvostelulinkit!) lisäksi vielä ladatuimmat PSVR-nimikkeet ja ilmaispelit.
Puolalaisstudio Far From Home on julkistanut Forever Skies -selviytymispelinsä.
PlayerUnknown's Battlegrounds on tätä nykyä kaikkien innokkaiden ilmaispelattavissa.
Matkan varrella nimensäkin PUBG: Battlegroundsiksi muuttanut räiskintä oli suuressa roolissa battle royale -huuman alkaessa jokunen vuosi sitten. Nyt maksullisuus on kuitenkin päätetty heittää romukoppaan pelin ollessa ilmainen kaikilla alustoillaan. Tarjolla on toki myös maksullinen Battlegrounds Plus -jäsenyys, jolla käyttöön saa vielä monenlaista ekstrasälää. Maksuttomuutta juhlistavan trailerin voi katsastaa uutisen lopusta.
Kehumamme seikkailu saa kohta jatkoa.
Kolmen pelin verran Ezio-saagaa niputtava Assassin's Creed -kokoelma saapuu myös Nintendo Switchin valikoimiin.
Kaksi Los Angelesissa partioivaa poliisia on saanut potkut Pokémon GO -pelaamisen vuoksi.
Huhtikuulle 2017 ajoittunut tapahtuma sai alkunsa Louis Lozanon ja Eric Mitchellin tutkaillessa partiointinsa lomassa alueensa taskuhirviötilannetta, olihan Snorlaxia kuuleman mukaan bongailtu lähitienoilta. Kaksikko sai pian kutsun hoitamaan ryöstötilannetta, mutta näistä kahdesta houkuttimesta Snorlaxin nappaaminen vei lopulta pidemmän korren.
Phil Spencer vahvistaa Microsoftin Xbox Series X- ja S-konsolien olevan suosituimmat Xbox-konsolit ikinä.
Serious Sam suuntaa seuraavassa seikkailussaan kohti Siperiaa, paljasti Devolver Digital.
Serious Sam: Siberian Mayhemiä voisi kuvailla vuonna 2020 ilmestyneen Serious Sam 4:n itsenäiseksi laajennukseksi, jossa vakava protagonistimme suuntaa nimensä mukaisesti Siperian maisemiin. Tarjolla on viisi eri kenttää, joista jokainen on kyllästetty uusilla vihollistyypeillä ja tietysti eeppisillä pomotaisteluilla. Hurmeisen trailerin voi katsastaa uutisen lopusta.
Serious Sam: Siberian Mayhem julkaistaan PC:lle tammikuun 25. päivä.
Take-Two Interactive nappasi mobiilipelivedestä ison kalan haaviinsa.
Pistä kaikki muu paussille ja kuuntele hyvää paussimusiikkia. Nyt!
"Joinain päivinä ei vain pääse eroon demoneista."