Uutinen

Gears of War menestyy odotettua paremmin

Epic Gamesin kehittämää Gears of Waria on myyty kuudessa viikossa yli kaksi miljoonaa kopiota. Microsoftin mukaan saavutus tekee hittiräiskinnästä nopeimmin myyvän uuden sukupolven pelin vuonna 2006 ja räjähtävimmän alun saaneen Xbox-yksinoikeuden kautta aikain.

Vaikka pelin ennakoitiin menestyvän, Epic Gamesin pääjohtajan Michael Cappsin mukaan vastaanotto on ylittänyt kaikki odotukset.

- En pysty kuvailemaan, kuinka haltioissa parhaillaan olemme. Fanimme voivat ehdottomasti luottaa siihen, että Epic jatkaa pelin ehostamista Xbox Liven välityksellä, hän lisäsi.

Hakkiz
Uutinen

RoboBlitzin ostajille ilmainen moninpelilaajennus

Xbox Live Arcaden suosituimpiin peleihin lukeutuva RoboBlitz saa ilmaisen moninpelilaajennuksen. Asiasta kertoi pelin kehittäjä Naked Sky Entertainment Major Nelsonin viimeisimmässä podcast-lähetyksessä.

Moninpeli jouduttiin leikkaamaan 1200 pisteen (noin 14 euron) hintaisesta pääpelistä tilarajoitusten vuoksi, sillä Live Arcadessa ei sallita yli 50 megatavun kokoisten pelien julkaisua. Laajennuksen julkaisuaika ei ole vielä selvillä.

Hakkiz
Uutinen

Uutta Halo 3 -herkkua ensi viikolla

Belgialaismedia esitti hiljattain uusia Halo 3 -väitteitä, joita Bungien porukka innostui nyt kommentoimaan hieman tuohtuneena.

Toisin kuin huhut kertoivat, brutet eivät ole pelattavana hahmona trilogian kolmannessa osassa. Toinen väittämä oli, että kauppapaikalla julkaistaisiin ensi viikolla uusi Halo 3 -video. Tämä puolestaan ei ollut pelkkä huhu, sillä etenkin kampanjasta kiinnostuneille luvassa on mielenkiintoista materiaalia pienen dokumentin muodossa.

Paavo Niskala
Arvostelu

Viva Piñata

Herttaiset piñatat sisältävät makeaa mahan täydeltä. Peli sopii myös aikuiseen makuun.
Hakkiz
Uutinen

Pelien ikärajat muuttuvat Suomessa

Suomi on päättänyt hyväksyä täysin yleiseurooppalaisen Pan European Game Information (PEGI) -järjestön ikärajajärjestelmän.

Käytännössä tämä tarkoittaa Suomessa aikaisemmin käytössä olleiden 11+ - ja 15+ -merkintöjen korvaamista laajemmin Euroopassa käytetyillä 12+ - ja 16+ -merkinnöillä. Tammikuun alusta lähtien pelien ikärajat ovat siis Suomessakin 3+, 7+, 12+, 16+ ja 18+.

Näin joulun alla on varmasti hyvä taas muistuttaa kaikkia vanhempia, että pelien ikärajat määräytyvät elokuvien tavoin sisällön mukaan, eivätkä suinkaan kerro pelin vaikeustasosta.

Oliver
Uutinen

Gearbox työstää Alien-räiskintää

Gearbox Software työstää uuden sukupolven konsoleille ensimmäisestä persoonasta kuvattua Alien-räiskintää, joka pohjautuu SEGA:n Twentieth Century Foxilta hankkimaan lisenssiin. Studion aikaisempia työnäytteitä ovat muun muassa Halo: Combat Evolvedin PC-käännös ja Brothers in Arms -sarja.

Aikaisemminhan Alien-roolipelin kehittäjäksi varmistui Obsidian Entertainment.

Paavo Niskala
Uutinen

Halo-moninpelien suunnittelija jätti Bungien

Halo-sarjan toisen ja kolmannen osan verkkopelin suunnittelusta pitkälti vastannut Max Hoberman on jättänyt Bungien perustaakseen oman studion nimeltään Certain Affinity. Ennen lähtöään hän kuitenkin varmisti, että Halo 3:n moninpeli pysyy uskollisena hänen tyylilleen.
Paavo Niskala
Uutinen

Excite Truck Eurooppaan helmikuussa

Nintendo on ilmoittanut ensimmäisen Wii-autopelinsä, vauhdikkaan rekkakuskikaahailu Excite Truckin, ilmestyvän Europpassa helmikuun 16. päivä 2007 noin 49 euron suositushintaan. Peli asettaa liikkeentunnistukseen pohjautuvan autoilun standardit, ja ohjauksen lupaillaankin olevan helposti lähestyttävissä.

Rekkakuskien maailmassa maaliviivan ylittäminen ensimmäisenä ei ole ainoa tapa voittaa. Läpäisy aukaisee tietenkin seuraavan radan, mutta ensimmäiseksi voi sijoittua myös pisteitä keräämällä.

Guardian Viper
Uutinen

Nintendo uusii Wii-ohjaimien rannehihnat

Nintendo on tarjoutunut vaihtamaan 3,2 miljoonan Wii-ohjaimen rannehihnat niiden katkeamisesta syntyneestä kohusta johtuen. Nintendo Britannian osasto kuitenkin vakuuttaa, että kyseessä ei ole valmistusvirhe ja että tuote on täysin turvallinen. Hihnojen vaihtamisella halutaankin vain antaa käyttäjille mielenrauha.

Britanniassa vaihtopalvelu käynnistyy ensi maanantaina, jolloin asiakkaat voivat alkaa pyytämään vaihtoa puhelimen ja sähköpostin välityksellä. Uusien hihnojen lähetykset alkavat 21. päivä joulukuuta. Suomen tilanteesta odotellaan lisätietoja.

Kingsta
Uutinen

Memory Stick kasvaa ja nopeutuu

Sony ja Sandisk ovat kehittämässä Memory Stick -muistikortista aikaisempaa nopeampaa Memory Stick PRO-HG -versiota.

PRO-HG -korttien tiedonsiirtonopeus on kolme kertaa suurempi, kuin vanhojen PRO-korttien. Maksiminopeudeksi kerrotaan 60 megatavua sekunnissa minimin ollessa 15 megatavua. Vauhdin pitäisi riittää esimerkiksi HD-tasoisen videokuvan suoraan tallennukseen tai toistoon.

Korttien teoreettinen maksimikapasiteetti on peräti 32 gigatavua, mutta myyntiin tulevissa malleissa jäädään todennäköisesti tämän alle. Kauppoihin kortteja voi odotella ensi vuoden aikana.

Oliver
Uutinen

PS3-toimitukset piristyivät hiukan Japanissa

Japanilaisen Media Createn julkaisemien myyntitilastojen mukaan PS3-konsoleita myytiin saarivaltiossa viime viikolla 50 171 kappaletta.

Vaikka luku ei vieläkään ole suuren suuri on se kuitenkin lähes 20 000 enemmän, kuin kahtena edellisenä viikkona. PS3-konsoleita on nyt myyty Japanissa 237967 kappaletta.

Oliver
Uutinen

Xbox 360 ohitti PS2:n Japanissa

Xbox 360:n Blue Dragon -roolipeli myi julkaisuviikollaan Japanissa 80 348 kappaletta, mikä riitti pelilistan neljänteen sijaan.

Vaikka menestys ei yltänytkään jättihittien tasolle, tuotti Microsoftin satsaus japanilaiseen roolipeliin sikäli tulosta, että X360-konsolin myynti nousi viime viikolla peräti 35 343 kappaleeseen, millä ohitettiin listalla niin PSP kuin myös PlayStation 2. Normaalisti X360:n viikkomyynti on ollut joitakin tuhansia.

Oliver
Uutinen

PlayStation 3 -verkkotunnusten rekisteröinti alkoi

Sony Computer Entertainment Europe on aloittanut tulevien PS3-omistajien verkkotunnusten rekisteröinnin.

Oman verkkotunnuksesi pääset varaamaan klikkaamalla tästä tai lähdelinkistä.

Mikäli käytössäsi ei ole vanhaa PlayStation Network -tunnusta, pääset rekisteröintisivulla eteenpäin klikkaamalla suoraan OK-nappia.

Oliver
Uutinen

Sony ei kieltänyt PS3-huhuja

Pari päivää sitten netin keskustelualueita alkoi kiertää viesti, jossa kerrottiin Sonyn pelistudioiden pomon Phil Harrisonin kertoneen joitakin mielenkiintoisia yksityiskohtia PlayStation 3:n julkaisusta Euroopassa.

PlayStation 3 on tarkoitus saada kauppojen hyllylle maaliskuun kahden ensimmäisen viikon aikana ja Sony saattaa toivoa julkaisupäiväksi 3.3. Tarjolle tulee ainakin aluksi vain 60GB-mallia ja hinnaksi ilmoitettiin 425 puntaa (628€) tai ehkä vähemmän. Suomen hinnaksi on aikaisemmin vahvistettu 650€.

Oliver
Arvostelu

The Sopranos: Road to Respect

Ei cosa nostra saati kosher. Kierrä siis kaukaa ja säästä rahasi, capisci?
Anonyymi (ei varmistettu)
Uutinen

Vegas päivitettiin

Ubisoft julkaisi tänään pelaajien kaipaaman automaattisen päivityksen Rainbow Six: Vegasiin. Parisen viikkoa kauppojen hyllyillä komeilleen pelin lukuisista korjauksista uutisoitiin jo aiemmin.

Jää nähtäväksi, joudutaanko Vegasia hiomaan vielä uudemman kerran, sillä kaikkia löydettyjä vikoja ei kyetty korjaamaan tuoreella päivityksellä.

Cubase
Uutinen

Capcom hioo Lost Planetin moninpeliä

Capcomin Lost Planet -tiimi kertoo kuunnelleensa kauppapaikalla julkaistun moninpelidemon pohjalta saatua palautetta ja hiovansa kokemusta paremmaksi pelaajien kommenttien mukaisesti. Osa uudistuksista ehtii myyntiversioon, mutta osa tulee Euroopan ja Pohjois-Amerikan julkaisun kanssa samoihin aikoihin ilmestyvässä päivityksessä.

Kokeiluversiosta poiketen moninpelissä päästään kutsumaan ystävälistalta porukkaa mukaan sessioihin, ja pelihuoneseen voi asettaa ystäville varattuja privaattipaikkoja. Ottelun loputtua voidaan matsi uusia samoilla asetuksilla.

Paavo Niskala
Uutinen

Alien-roolipeli hyvissä käsissä

SEGA on solminut Obsidian Entertainmentin kanssa sopimuksen vasta hankittuun Alien-lisenssiin pohjautuvan roolipelin kehittämisestä. Kohdealustoina ovat uuden sukupolven konsolit ja PC.

Obsidianin meriittilistalta löytyy vakuuttavia nimikkeitä, kuten esimerkiksi Star Wars: Knights of the Old Republic II: Sith Lords ja Neverwinter Nights 2. Tavoitteena on saada sisällytettyä elokuvista tuttu tunnelma roolipeliin hyödyntäen samalla uusien koneiden tehoja.

Paavo Niskala
Uutinen

Wiilläkin leikitään elohopean kanssa

Atari ja Ignition Entertainment tuovat PlayStationeilta tutun Mercury-sarjan Wiille. Mercury Meltdown Revolutionissa on tarkoituksena ohjata elohopeaklönttiä läpi mielenkiintoisten laitteiden ja hullunkuristen hahmojen värittämien ympäristöjen. Eteen tulee erilaisia esteitä aina piikeistä ja ansoista liikkuviin lattioihin.

Ignitionin Peter Rollinson kertoo, että Mercury-konsepti suunniteltiin alun perin kallistelua tunnistavaa ohjainta silmällä pitäen.

Paavo Niskala
Uutinen

Wiin Wario Eurooppaan tammikuussa

Digiexpossa suuren suosion saavuttanut Wario Ware: Smooth Moves julkaistaan Euroopassa tammikuun 12. päivä. Pelin hinnaksi on Euroopassa kerrottu 49€, johon tosin Suomessa saanee lisätä jopa 10€.

Game Boy Advancella ja Nintendo DS:llä suuren suosion saavuttaneiden Wario Ware-pelien seuraaja hyödyntää täydellisesti Wiin innovatiivista ohjainta. Yli 200 muutaman sekunnin kestävää minipeliä testaavat pelaajan kykyjä mitä erilaisemmilla tavoilla. Pelaajat joutuvat esimerkiksi viipaloimaan vihanneksia, heiluttamaan hula-vannetta ja asettamaan isoäidin hampaat paikoilleen.

Kingsta
Uutinen

PS3:n toimitustavoite tälle vuodelle kaksi miljoonaa

Tokiossa tänään puhunut Sonyn johtaja Ryoji Chubachi kertoi yhtiön toimittavan tänä vuonna yhteensä kaksi miljoonaa PlayStation 3 -konsolia Pohjois-Amerikkaan ja Japaniin. Vielä elokuussa tavoite oli neljä miljoonaa.

- Tavoite on saavutettavissa, enkä usko että sitä tarvitsee enää muuttaa, sanoi Chubachi.

Maaliskuussa päättyvän tilivuoden loppuun mennessä on tarkoitus saada maailmalle kuusi miljoonaa konsolia.

Oliver
Uutinen

Rockyn paluu PSP:lle

Ubisoft on ilmoittanut julkaisevansa PSP-käsikonsolille tulevaan Rocky Balboa -elokuvaan perustuvan pelin, joka ilmestyy Euroopassa jo elokuvan tammikuisen ensi-illan tienoilla.

Tiedot pelistä ovat vielä vähissä, mutta ainakin kuvien perusteella Rocky kohtaa myös aikaisemmista elokuvista tuttuja vastustajiaan. Uusi leffa kuitenkin kertoo Rockyn yksinäisestä nykytilanteesta ja paluusta nyrkkeilykehään vielä viimeisen kerran kohtaamaan uusi mestari, Mason “The Line” Dixon.

Oliver
Arvostelu

Mega Man ZX

Mega Man ZX on ansiokas yritys palauttaa sinikalsarinen robottisankari takaisin vakavasti otettavaksi toimintatähdeksi. Oli jo aikakin.
Anonyymi (ei varmistettu)
Uutinen

Sony tunnusti PSP:n valeblogin

Sony Computer Entertainment America (SCEA) on tunnustanut olleensa alunperinkin melko läpinäkyvän All I want for Xmas is a PSP -blogin takana. Blogi ehti herättää keskustelua ympäri nettiä.

Blogissaan "Charlie" kertoi muun muassa haluavansa ysävänsä "Jeremyn" vanhempien ostavan "Jeremylle" PSP:n, mutta muuten sivu oli täytetty selvällä mainosmateriaalilla. Sittemmin sivulle on ilmestynyt SCEA:n allekirjoittama tunnustus ja heidän mukaansa saittia aiotaan jatkossa käyttää PSP-faktojen jakeluun.
Oliver
Uutinen

Horilta mättötikkuja PS3:lle

Laadukkaista konsolitarvikkeistaan tunnettu japanilainen Hori on esitellyt helmikuussa myyntiin tulevat arcade-tikkunsa PlayStation 3:lle.

Sunnuntaimättäjille suunnattu Fighting Stick 3 maksaa 5229 jeniä (34€) ja tosiharrastajille tarkoitettu Real Arcade Pro 3 8379 jeniä (55€). USB-liitäntäisistä ohjaimista löytyy PS3-käytössä tarvittava PS-nappula, mutta tuttuun tyyliin tukea ei löydy padin analogitoiminnoille ja tietenkin myös liikkeentunnistus on jätetty pois.

Oliver
Uutinen

Game Boy Micro löi Xbox 360:n Japanissa

Microsoftin Xbox 360:n nauttiessa menestystä Pohjois-Amerikassa, Euroopassa ja Australiassa, se ei ole vieläkään onnistunut saamaan pitävää otetta Japanista.

Arvostetun Famitsu-lehden tekemän markkinatutkimuksen mukaan Japanissa on myyty vuoden mittaan 113,000 Xbox 360:sta kun taas Sonyn PlayStation 2 pitää pintansa 1,4 miljoonalla myydyllä koneella. Myös uudet tulokkaat Playstation 3 ja Nintendon Wii ovat lyöneet Xbox 360:en tuloksen vain muutamassa viikossa. Jopa Game Boy Micro on myynyt vuoden mittaan 150,000 yksikköä.

despire
Uutinen

Oikeusjuttu Xbox 360:n viallisesta syyspäivityksestä

Xbox 360:lle 31. lokakuuta julkaistu päivitys oli viallinen, ja Microsoftkin myönsi sen aiheuttaneen hyvin pienessä osassa konsoleita ongelmia. Jotkin lakkasivat kokonaan toimimasta. Virhe korjattiin 1.11., mutta vahinko oli jo ehtinyt tapahtua.

Tapauksen johdosta Microsoftia vastaan on nostettu joukkokanne, jolla vaaditaan ohjelmistojätiltä viisi miljoonaa dollaria aiheutuneiden vahinkojen takia sekä toiset viisi miljoonaa kuluttajasuojalain rikkomisesta ja laiminlyönnistä.

Paavo Niskala
Uutinen

Nintendolla hurja viikko Euroopassa

Rapakon takana ensimmäisen kahdeksan päivän aikana 600 000 pelaajaa sai omakseen Nintendon uutukaisen. Nousevan auringon maassa Wiitä myytiin noin 400 000 kappaletta heti julkaisupäivänä eli kaikki mitä kauppoihin saatiin. Entäs Euroopassa viime viikolla? 325 000 myytyä konsolia kahdessa päivässä.

Peleistä ykkönen oli täälläkin The Legend of Zelda: Twilight Princess 240 000 kappaleen menekillä.

Paavo Niskala
Uutinen

CVG: PS3 Eurooppaan vasta syksyllä?

Brittisivusto Computer and Video Games kertoo omiin lähteisiinsä vedoten, että PlayStation 3:n julkaisu Euroopassa siirtyy todennäköisesti ensi syyskuulle.

Syynä viivästykseen olisi Japanin ja Pohjois-Amerikankin julkaisuja vaivannut komponenttipula. Jo aikaisemmin muut CVG:n lähteet ovat vihjanneet julkaisun siirtyvän mahdollisesti huhtikuulle.

Sonyn edustaja tosin vakuutti CVG:lle, että yhtiön suunnitelmissa on edelleen julkaista konsoli maaliskuussa.

Oliver
Uutinen

PS3:een tuki PS2:n kiintolevypeleille

Sony on julkaissut Japanissa jo version 1.31 PlayStation 3:n käyttöjärjestelmästä.

Uusi versio lisää PS3:een tuen PS2-peleille jotka tarvitsevat kiintolevyä, kuten Final Fantasy XI. Euroopassahan PS2:n kiintolevyä ei tullut myyntiin, eikä sitä tarvitsevia pelejäkään ole täällä julkaistu.

Oliver