Uutinen

Reilun vartin verran Gotham Knights -pelikuvaa tarjolla

Warner Bros. Games paljasti vartin verran videota tulevasta Gotham Knights -pelistään.

IGN-sivuston taltioima, pelikuvasta koostuva video ajoittuu prologin jälkeiseen aikaan, jolloin pelaaja pääsee ensimmäistä kertaa ohjastamaan yhtä neljästä hahmosta. Matkan varrella opetellaan esimerkiksi perustason liikkumiseen ja taisteluun liittyviä pelimekaniikkoja. Hahmoista mukana ovat Nightwing, Robin, Red Hood sekä Batgirl, Bruce Waynen ja sen myötä myös Batmanin päädyttyä manan maille.

Jaakko Herranen
Uutinen

Ruohonjuuritason seikkailu Grounded valmistuu vihdoinkin – lopullinen julkaisu päivättiin syyskuun loppuun

Obsidianin Grounded saa lopullisen julkaisunsa syyskuun 27. päivä, kertoo Xbox Game Studios.

Honey, I Shrunk the Kids -henkinen yhteistyöseikkailu ilmestyi ennakkojulkaisuna parisen vuotta sitten. Pienen tiimin työstämä nimike on kuitenkin saatu siihen kuosiin, että valmista olisi vihdoin tulossa. Lopullinen versio sisältää kaikki varhaisjulkaisun aikana ilmestyneet 12 päivitystä, mutta myös täysverisen tarinakampanjan, joka on toistaiseksi paketista uupunut. Uuden trailerin voi katsastaa uutisen lopusta.

Jaakko Herranen
Uutinen

GTA Onlinen jättilaajennus The Criminal Enterprises julkaistaan tiistaina

GTA Online se vain porskuttaa eteenpäin uusien jättilaajennusten voimin.

GTA Online: The Criminal Enterprises -laajennus liippaa teemoiltaan läheltä tosielämää: bensan hinta on kohonnut pilviin ja helleaalto riipii San Andreasin asukkaita. Tarjolla on uusia tehtäviä ja laajennusmahdollisuuksia jo olemassa oleviin bisneksiin motoristijengeistä yökerhojen omistajiin. Myös elämää helpottavia pelimekaanisia parannuksia lupaillaan saapuvan päivityksen kylkiäisinä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Ubisoftin Avatar-peli ei ehdi Cameronin elokuvan kyytiin – julkaisu lipsahti pitkälle ensi vuoteen

Avatar: Frontiers of Pandoran julkaisu on lipsahtanut loppuvuodelta hamaan tulevaisuuteen.

Ranskalaisjätti Ubisoft kertoili peliensä tilanteista osavuosikatsauksessaan, jossa Avatar: Frontiers of Pandoran vahvistettiin ilmestyvän loppuvuoden sijaan aikahaarukassa "2023-2024". Tämä todennäköisesti tarkoittaa nimikkeen siirtoa yhtiön seuraavalle tilivuodelle, mikä puolestaan käynnistyy maaliskuun 2023 lopussa.

Jaakko Herranen
Uutinen

Sega Genesis Mini 2 sai Pohjois-Amerikan julkaisupäivänsä – Eurooppa edelleen hämärän peitossa

Sega Mega Drive... anteeksi Genesis Mini 2 päivättiin Pohjois-Amerikkaan lokakuun 27. päivälle.

Sega Genesis Mini 2 jatkaa retrohuuruisen edeltäjänsä jalanjäljissä, joskin tällä kertaa mukaan on niputettu kokonaan uusi, 50 nimikettä kattava, pelivalikoima Sega CD -nimikkeitä unohtamatta. Mega Drive 2:n ulkoasua mukailevan masiinan Euroopan julkaisua ei ole vielä vahvistettu virallisesti, mutta eiköhän moinenkin paljastu aivan heti, kohta ja pian.

Toistaiseksi paljastettu pelilista näyttää seuraavanlaiselta:

Jaakko Herranen