Uusi South Park -peli tulossa, kiusoittelee THQ Nordic
THQ Nordic kiusoitteli Showcase-lähetyksensä päätteeksi uudesta South Park -peliprojektistaan.
THQ Nordic kiusoitteli Showcase-lähetyksensä päätteeksi uudesta South Park -peliprojektistaan.
THQ Nordic työstää yhteisön mielikuvituksen voimaan luottavaa Wreckreation-kaahailua.
THQ Nordic Showcasessa paljastettu arcade-rymistely päästää pelaajat luomaan omia ratoja peräti 400 neliökilometrin kokoiselle MixWorld-hiekkalaatikolle. Tarjolla on monipuoliset työkalut, joten lähes ainoaksi rajaksi jää lopulta vain yhteisön mielikuvitus. Menopelejäkin voi toki kustomoida, kuten asiaan luonnollisesti kuuluu. Taustalla pauhaa 16 radiokanavaa tai vaihtoehtoisesti Spotify. Hulvatonta meininkiä voi katsella uutisen lopun kuvagalleriasta ja trailerilta.
Tulevan kauhupelin kuvat vuotivat julkisuuteen. Julkaisua on lupa odottaa varsin pian, sillä uutukaista on kehitetty jo neljän vuoden ajan.
Xbox ei halua Call of Duty -yksinoikeutta. Ainakaan vielä.
Myisi monta kappaletta jo pelkästään tuon tunnusmusiikin ansiosta.
Sony vahvisti Extra- ja Premium-jäsenten PS Plus -valikoimiin elokuun 16. päivä lisättävät nimikkeet.
Ei taideta soutaa tällä videolla.
Kohta mätkitään oikein olan takaa.
Xbox on paljastanut nopeasti lähestyvien Gamescom-messujen ohjelmistonsa.
Kohta sinäkin voi olla Glass Joe.
Peliohjelmistoista tuttu AppLovin on tarjoutunut ostamaan pelimoottoriyhtiö Unity Softwaren.
Groot-vauvan unohdettavat touhotukset viihdyttävät yhden katselun verran.
Poikkeuksellisen monipuolisesta taistelijakatraasta rakentuvalla MultiVersus-mätkinnällä pyyhkii mainiosti.
MultiVersus-karkeloissa on vieraillut tracker.gg-sivuston keräämän datan perusteella hieman päälle 10 miljoonaa innokasta. Myös Steamissa pyyhkii mainiosti, kuten aiemmin ehdimme jo uutisoimaan.
Embark Studiosin kahden tulevan pelin julkaisupäiviä on vaihdettu päittäin, kertoo studiopomo Patrick Söderlund.
Yhteistyöräiskintä ARC Raidersin oli tarkoitus tulla valmiiksi kuluvan vuoden aikana. Näin ei kuitenkaan käy, vaan ilmestymistä on lykätty suosiolla ensi vuoteen saakka. Ylimääräinen kehitysaika käytetään pelin laajentamiseen ja luonnollisesti viilaamiseen – lisätietoja testivaiheesta kuullaan myöhemmin.
Marvel's Midnight Suns viivästyy jälleen kerran, toisilla alustoilla enemmän kuin toisilla.
Vuosi sitten elokuussa julkistetun Marvel's Midnight Sunsin oli tarkoitus ilmestyä alkujaan jo menneen kevään aikana. Julkaisua kuitenkin lykättiin paremman lopputuloksen toivossa lokakuulle. Nyt tässäkään suunnitelmassa ei pysytä, sillä peli saadaan kauppoihin vasta maaliskuun 31. päivä päättyvän tilivuoden aikana – hyvin todennäköisesti siis ensi vuonna.
Monster Hunter Rise: Sunbreak tarjoaa lisää metsästettävää koko rahan edestä, mikä nykypäivänä on itsessään juhlimisen arvoinen asia.
Seuraava Sonic-elokuva päivättiin.
Loppuvuoden odotetuimmat pelit, elokuvat ja sarjat. Niitähän meillä on!
Uusi hahmotulokas Kimberly ja Super Street Fighter IV:sta tuttu Juri ovat pelattavissa Street Fighter 6:ssa.
Viikon uutiskatsauksessa vessa-PC, alaston Sephiroth plus paljon muuta.
Kirbya juhlistava live-konsertti lähetetään suoratoistona YouTubessa.
Beyond Good & Evil 2 näyttäisi olevan edelleen työn alla Ubisoft Montpellier -studioilla.
Vuonna 2003 ilmestyneen Beyond Good & Evilin jatko-osa julkistettiin lähes 15 vuotta sitten, 2008. Sittemmin projektista on kuultu vain satunnaisia pihahduksia, mikä on saanut odottavan pelaajakansan syystäkin kyseenalaistamaan koko pelin olemassaolon. Nyt aiheen tiimoilta saatiin kuitenkin ensimmäinen konkreettinen tiedonmurunen aikoihin.
Kaksi tämän hetken parasta sarjaa ovat.
Ubisoft heittää Far Cry 6:n kaikkien innokkaiden ulottuville tulevan viikonlopun ajaksi.
Pitkäikäisen Far Cry -räiskintäsarjan kuudes osa julkaistiin viime vuoden lokakuussa kohtuullisen hyvien arvostelujen saattelemana. Mikäli peli on vielä kokematta, voi sen pistää kaikkine laajennuksineen ilmaispeluutukseen tulevan viikon lopun ajaksi – tämän lisäksi kauppapaikoilta voi bongailla tarjouksia aiheen tiimoilta. Lisätietoja Ubisoftin sivuilta, täältä.
Jokerin syntytarinaa läpikäynyt Joker sai virallisen nimen, ensi-iltapäivän sekä vähintäänkin mielenkiintoisen näyttelijäkiinnityksen.
Vajaan parin vuoden päässä häämöttävä jatko-osa tottelee nimeä Joker: Folie à Deux. Aiemmin huhuiltu nimi siis pitää paikkansa, minkä lisäksi itse Lady Gaga vahvisti omalla Twitter-tilillään olevansa projektissa mukana – kenties juuri Harley Quinnin roolissa.
Microsoft julkaisee Windows 11:lle uuden Game Pass -widgetin – kotoisammin vimpainen.
Toistaiseksi ainoastaan Insider-testijäsenten ulottuvilla oleva vimpain esittelee suoraan työpöydällä uusia Game Pass -nimikkeitä. Vielä ennen lopullista julkaisua mukaan heitetään ominaisuuksia viimeksi kokeilluista peleistä henkilökohtaisiin pelisuosituksiin. Windows 11:n vimpaimet voi kaivella esiin työkalupalkin vasempaa alanurkkaa klikkaamalla.
Game Pass -vimpaimen lopullinen julkaisupäivä ei ole vielä tiedossa, mutta järin kauaa tuskin tarvitsee odotella.
Cyberpunk-henkinen kevytropellus The Ascent laajenee elokuussa Cyber Heist -tarinasisällöllä.
Neon Giantin kehittämä The Ascent herätti positiivista pöhinää julkaisunsa aikaan vuosi takaperin. Reilusti tarinasisältöä ja sivutehtäviä sisältävä Cyber Heist -laajennus sijoittuu pelin päätarinan jälkimaininkeihin, joten kampanja täytyy olla tahkottuna ennen uuden sisällön äärelle pääsemistä.
Varsin suosituksi kohonneen MultiVersus-mätkinnän ensimmäisen kauden aloitus viivästyy suunnitellusta.
Warner Bros. -studion menestyneimmäksi Steam-julkaisuksi kohonneen MultiVersuksen ensimmäisen kauden oli tarkoitus pärähtää linjoille elokuun 9. päivä. Näin ei kuitenkaan käy, eikä uuttakaan ilmestymispäivää lähdetty toistaiseksi määrittelemään.
Odotettu PSP-klassikon uusioversio on viimein vahvistettu virallisesti.
Tämänpäiväisessä Pokémon-esittelyssä nähtiin monenmoista.
Jatkossa kannattaa olla tarkkana, minne kehut ja mainospuheet sijoittaa. Muutos aiheuttaa kehittäjien osalta varmasti toimenpiteitä.
Amber Midthunder loistaa pienimuotoisen toimintaseikkailun pääosassa, josta voi huoletta puhua sarjan parhaimpana.
Bomberman-sarja jatkuu kuluvan viikon perjantaina Apple Arcade -pelipalvelussa.
Amazing Bomberman muuttaa vuosien varrella tutuksi tullutta pommihulabaloota musiikkivideoilla, joiden mukaan kenttä elää ja muuttuu. Mitä musavalikoimaan tulee, on tarjolla niin Bomberman-peleistä tuttuja teemoja kuin muitakin kappaleita. Pommeilua voi harrastaa joko joko soolona tai neljän pelaajan kera verkon välityksellä. Lisätietoja Konamin sivuilta, täältä.
Komponenttipula kiusaa kaikkia konsoleita.
Halo Infiniten skaalaa jouduttiin pienentämään tuntuvasti pelin kehityskaaren aikana, kertoo 343 Industriesin luova johtaja Joseph Staten.
Aiemmin Bungiella työskennellyt Joseph Staten liittyi Halo Infinite -tiimin johtoportaaseen reilua paria vuotta ennen pelin lopullista julkaisua. Statenin mukaan tiimin alkuperäisissä suunnitelmissa oli nykyistä laajempi ja ennen kaikkea monipuolisempia biomeja tarjoava miljöö.
Xbox Game Passiin seuraavana matkaa....
Upea ja tunnelmallinen seikkailu tekee kissamaisuuksista voimavaran.
Pelaajamäärät tippuivat alimpiin lukuihin sitten vuoden 2019.