No Man's Skyn maksuton laajeneminen jatkuu – suurpäivityksen uusi traileri julki
Avaruusseikkailu No Man's Sky jatkaa laajentumistaan.
Avaruusseikkailu No Man's Sky jatkaa laajentumistaan.
Yhdysvaltalainen kauppaketju Walmart reagoi viime päivien joukkoampumisiin poistamalla myymälöistään kaiken väkivaltapelien mainonnan.
Viimein myös Switchin omistajat pääsevät nauttimaan Pillars of Eternitystä.
Electronic Arts on julkaissut lisätietoa FIFA 20:n päivitetystä Career Mode -uramoodista.
Videopelejä edustava Entertainment Software Association (ESA) on ottanut kantaa Donald Trumpin taannoisiin kommentteihin joukkoampumistren ja videopeliväkivallan suhteesta.
Electronic Arts on valikoinut NHL 20 -pelinsä Suomi-version kansikuvapojaksi Patrik Laineen.
Remedyn Control-pelin julkaisija 505 Games on heittänyt ilmoille uudenkarhean esittelyvideon.
Arvostelusamme kehuja kerännyt seikkailu saapuu Switchille aivan kotvasen päästä.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on ottanut maanantaisessa puheessaan kantaa viikonlopun karmeisiin joukkoampumisiin.
Darksiders II: Deathinitive Edition julkaistaan Nintendo Switchille syyskuun 26. päivä.
Jo aiemmin PC:lle ja muille konsoleille saapunut painos sisältää alkuperäisen Darksiders II:n kaikkine lisäosineen ja laajennuksineen, nostaen pelitunnit yhteensä yli 30:een. Lisäksi kehittäjät ovat nähneet vaivaa tasapainon ja pelin yleisen ulkoasun viilaamiseen. Muun muassa valo- ja varjoefektien lupaillaan olevan selkeästi paremmassa kuosissa kuin vuonna 2012 ilmestyneessä alkuperäisteoksessa.
Alla vielä Switch-version uudenkarhea traileri:
Gibbous: A Cthulhu Adventure on uusin lisäys Lovecraft-teemaisiin videopeleihin.
Remedy on tehnyt pieniä viilauksia Control-pelinsä laitevaatimuksiin PC:llä.
Tervetuloa jakamaan omia kenttiänne.
Rockstar on ilmoittanut GTA Onlinen pelaajamäärien huitelevan jälleen ennätyslukemissa.
Heinäkuun 23. päivä avautunut Diamond Casino & Resort -kompleksi on houkutellut kävijöitä uhkapeleillä ja muilla aktiviteeteilla kiitettävään tahtiin. Rockstarin mukaan pelaajia on näkynyt GTA Onlinen palvelimilla männä viikolla jopa enemmän kuin koskaan sitten vuoden 2013 – kyllä, 2013 – julkaisuhulinoiden. Itse Grand Theft Auto V on käynyt kaupaksi jo suorastaan häkellyttävän 110 miljoonan kopion verran, mikäli viimeisimpiä lukuja on uskominen.
Battle royale -ilmiö Fortniten kymmenes tuotantokausi käynnistyi elokuun alusta lukuisin uusin ominaisuuksin.
Se näkyvin uudistus lienee tuhoa kylvävien B.R.U.T.E.-robottien ilmaantuminen taistelukentälle. Parhaimmillaan robotit ovat kaverin kera ohjastettuna, joten tiimityöskentelystä on tällä kertaa poikkeuksellisen paljon hyötyä. Lisäksi mukana on Rift Zoneksi kutsuttuja alueita, jotka muuttavat kahinoiden perinteisiä pelimekaniikkoja yllättäviinkin suuntiin. Season X Battle Pass taas tuo tarjolla roppakaupalla uusia eleitä, asusteita ja muuta sälää.
Elokuussa mennään vanhaan taloon, törmäillään autoilla ja pakoillaan pimeässä metsässä.
Viekö sarjan kolmas osa seikkailun aivan uudelle tasolle, vai lässähtääkö koko homma pannukakuksi?
Anno 1800 -nimikkeen ensimmäinen lisäosa on nimeltään Sunken Treasures
PlayStation Plus -tarjonta ensi kuulle paljastui.
Lisäsisältöä pukkaa oikein kunnolla.
Microsoft on paljastanut elokuun Games with Gold -pelinsä – ja päteviä nimikkeitä onkin tarjolla.
Houkuttelevan pelinelikon kiistattomana johtotähtenä toimii kehuttu Gears of War 4. Lisäksi pelaajat päästetään kaahailemaan suljetuille radoille Forza Motorsport 6:ssa. Xbox 360:llä – taaksepäin yhteensopivuuden ansiosta myös Xbox Onella – taas tarjolla on Torchlight ja Castlevania: Lords of Shadow. Alla vielä valikoima kokonaisuudessaan, päivämäärien ja arvostelulinkkien kera:
Playful Studiosin ihastuttava Super Lucky's Tale -tasohyppely nähdään pian myös Switchin valikoimissa New-lisänimen kera.
Kevyesti uudistettu Switch-painos kumartaa pc- ja Xbox-versioiden tavoin hyvin vahvasti 90-luvun tasoloikintojen suuntaan, joskin mukaan on heitetty myös uusien tehtävien ja minipelien kaltaista lisäpelattavaa. Mukana on kolmiulotteisten peruskenttien lisäksi 2D-hyppelykohtauksia ja kevyttä ongelmanratkontaa. Meininkiä voi katsastaa uutisen lopun trailerilta.
PlayStation 4 -konsolin myynnit ovat rikkoneet kesäkuun lopussa varsin kunnioitettavan 100 miljoonan rajapyykin.
Sonyn ilmoittamien myyntilukujen mukaan PS4 kävi kaupaksi kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 3,2 miljoonan laitteen verran. Tulos on vähintäänkin kiitettävä elinkaarensa ehtoopuolella olevalta konsolilta, sillä määrä on reilut puoli miljoonaa enemmän kuin vuotta aiemmin.
EA:n kuukausiveloitteinen pelikirjasto EA Access on nyt saatavilla myös PlayStation 4:llä.
Borderlands 3 julkaistaan perusversion ohella Deluxe Edition- sekä Super Deluxe Edition -juhlapainoksina.
Deluxe Edition tuo peruspelin kylkiäisiksi kolme erillistä ase- ja asupakettia, joilla hahmoaan voi räätälöidä omaperäisin keinoin. Luvassa on Retro Cosmetic Pack, Neon Cosmetic Pack sekä Gearbox Cosmetic Pack. Toy Box Weapons Pack puolestaan tuo sankareille kaksi leluaseelta näyttävää tuliluikkua. Näiden ulkoasuja voi tutkailla uutisen lopun kuvagalleriasta.
NHL 20 -trailerilla eliminoidaan porukkaa
Microsoftin E3-tilaisuudessa paljastettu Blair Witch -säikyttely pelottelee uudella pelikuvatrailerilla.
Layers of Fear -peleistä tutun Blooper Teamin Blair Witch seurailee noitalegendaa koiransa Bulletin kera selvittävää Ellis-miekkosta. Bulletia hyödynnetään myös pelimekaniikoissa, sillä nelijalkainen ystävä osaa luonnollisesti haistella kirotusta metsästä vihjeitä ja johtolankoja.
Blair Witch julkaistaan pc:lle ja Xbox Onelle elokuun 30. päivä. Peli saapuu tuolloin samantien myös kuukausimaksulliseen Xbox Game Pass -pelipalveluun.
Death Strandingin ihmeellisestä maailmasta tiedetään taas yhden trailerin verran enemmän.
Pokémon-peleistä ja -animaatiosta tuttu rikollisjengi Rakettiryhmä on vallannut Pokémon GO:n
Bigbenin kehittämä WRC 8 on saamassa täysin uudistetun uramoodin.
Uudenkarheassa esittelyvideossa Kylotonn-studion kehittäjätiimi käy läpi uratilan ominaisuuksia. Kampanjaa on pistetty uusiksi saadun palautteen pohjalta, ja luvassa onkin pitkäikäisen kaahailusarjan toistaiseksi monipuolisin yksinpelikokemus. Autenttista fiilistä luodaan luonnollisesti tuttuun tyyliin oikeilla kuskeilla, talleilla sekä radoilla. Videon voi katsastaa uutisen lopusta.
WRC 8 julkaistaan syyskuussa PC:lle, Xbox Onelle, Switchille sekä PlayStation 4:lle.
Käyttömukavuudeltaan oikein hyvät peruskuulokkeet, joita on helppo käyttää.
Sony on käynnistänyt perinteisen kesäalennuskampanjan PlayStation Storessa.
Uusin hahmo Sigma on ystävällinen ja älykäs tieteilijä
Steam on julkistanut kuluvan viikon tarjouspelinsä – ja niitähän riittää tällä kertaa jopa 1790 nimikkeen verran.
CS:GO-turnaus IEM Chicago huipentuu tänään suomalaisittain hyvin jännittävissä tunnelmissa – kisaahan finaalissa maailman kärkitiimeihin tiensä raivannut ENCE.
Nintendo on vahvistanut odotetun Luigi's Mansion 3:n julkaisupäivän.
Luigin ihanan kauhistuttava oma seikkailu julkaistaan Nintendon Twitter-viestin mukaan juuri parahiksi halloweenina, 31. lokakuuta. Näillä näkymin ainoastaan Switchille ilmestyvä Luigi's Mansion 3 jatkaa edellisosien jalanjäljissä, myös kehittäjän ollessa sarjan aiemmasta, 3DS:lle ilmestyneestä osasta vastannut Next Level Games.
Alla vielä Nintendo of Europen twiitti pienen videomaistiaisen kera: