Electronic Arts määritteli NHL 20:n pelaajaparhaimmiston – suomalaiset eivät kärkikahinoissa
Electronic Arts on määritellyt tuttuun tyyliinsä pian ilmestyvän NHL 20:n pelaajaparhaimmiston.
Electronic Arts on määritellyt tuttuun tyyliinsä pian ilmestyvän NHL 20:n pelaajaparhaimmiston.
Onnistuuko Layers of Fear -sarjasta tuttu kehittäjätiimi luomaan jotakin uutta ja ennennäkemätöntä, vai pitäisikö tuotoksen kadota ikiajoiksi Blairin noidan synkän metsän syövereihin?
Suomalaisen Nolla Gamesin Noita saapuu syyskuun 24. päivä Steamin Early Accessiin. Julkaisupäivä paljastettiin uudella trailerilla, joka esittelee teoksen fysiikkapohjaista toimintaa.
Sega on paljastanut työstävänsä jo seitsemättä osaa suosittuun Yakuza-sarjaansa.
Siinä missä Yakuza 6 päättää Kiryun tarinakaaren, tuo Yakuza 7: Whereabouts of Light and Darkness kuvioihin täysin uuden protagonistin, Ichiba Kasuban. Tapahtumapaikaksi on valikoitunut Yokohama, minkä lisäksi muun muassa taistelumekaniikat on pistetty matkan varrella täysin uusiksi. Vihollisia pistetään jatkossa nippuun vuoropohjaisissa kahinoissa, perinteisen mätkimisen sijaan. Ensitrailerikin on katsottavissa uutisen lopusta.
Double Fine Studios hyppää roguelike-kelkkaan RAD-rymistelyllään. Luvassa on mutaatioita ja hyvin jytisevä musiikkiraita.
Sony on julkistanut tuttuun tyyliinsä syyskuun PlayStation Plus -pelikaksikon.
Vanhat kunnon The Lion King sekä Aladdin ovat tekemässä tuloaan päivitettynä nykyraudalle, vihjailevat huhut suoraan Gamestopin myyntikokouksesta.
Samassa paketissa myytävät Aladdin ja The Lion King on tuunattu 1080p-resoluutioon, minkä lisäksi mukana on jonkinmoinen mahdollisuus kelata aikaa eteen- tai taaksepäin. Aladdinista tarjolle saapuisi ilmeisesti vuonna 1993 ilmestynyt Mega Drive -versio, kun taas The Lion King nähtiin aikoinaan Mega Driven ohella myös Super Nintendolla ja monilla muilla alustoilla.
The Dark Picturesin avausosa Man of Medan jättää paljon toivomisen varaa.
Overcooked 2:n seuraava lisäosa Carnival of Chaos on saanut julkaisuajankohtansa syyskuun 12. päivälle.
Inhottavan lyhyt kiusoittelutraileri ei kerro paljoa, mutta ainakin jonkinmoista karnevaalimeininkiä on tietysti luvassa, kuten nimikin vahvasti vihjailee. Carnival of Chaos -paketin voi ostaa joko erikseen tai osana Overcooked 2:n 17 euron hintaista kausipassia.
Mario Kartin mobiilidebyytti Mario Kart Tour päivättiin saapuvaksi mobiililaitteille 25. syyskuuta.
New Yorkin, Tokion ja Pariisin kaltaisista tosielämän kaupungeista inspiraation saaneita ratoja pääsee tahkoamaan ilmaiseksi, mutta menoa ryyditetään luonnollisesti mikromaksuin. Pelaamiseen vaaditaan lisäksi Nintendo Account -tilin, jonka voi luoda Nintendon sivuilla, täällä. Itse pelimeininkiä voi katsastaa uutisen lopun trailerilta.
Kotimainen Wreckfest rymistelee uudella trailerilla tänään tapahtuneen konsolijulkaisunsa kunniaksi.
Electronic Arts ja Sony tuovat markkinoille NHL 20:n kansikuvapoikanakin toimivan Patrik Laineen tähdittämän konsolibundlen.
EA SPORTS NHL 20 PS4 Pro -nimellä kulkeva konsolipaketti kätkee tietysti sisäänsä yhden terabitin kovalevyllä varustetun Jet Black PS4 Pro -konsolin. Itse laitteen kylkiäisiksi niputetaan NHL 20 sekä kaupan päälle 500 pistettä HUT-pelitilassa törsättäväksi.
Heikoimmillaankin kelpo peli, mutta uudeksi Dark Soulsiksi tästä ei ole millään mittapuulla.
Vanha kunnon Remedy sai Controlin valmiiksi vaivaisessa kolmessa vuodessa. Tällä kertaa ei kuitenkaan osuta aivan napakymppiin.
Disney on ilmoittanut työstävänsä televisiosarjaa Moon Knightista.
Kotimaisen Bugbear Entertainmentin Wreckfest saapuu vihdoin konsoleille. Hauskuutta on tarjolla edelleen.
Uusi Call of Duty: Modern Warfare julkaistaan 25. lokakuuta PC:lle, Xbox Onelle ja PlayStation 4:lle. Ennakkomaistiaisia pääsee makustelemaan PlayStation 4:llä alkavassa alpha-testissä, jossa pelaajat pääsevät ottamaan toisistaan mittaa kaksi vastaan kaksi -pelimuodossa.
Gunfight-pelitilaksi kutsutussa neljän pelaajan minimatsissa pelataan lopullisen version karttoja, mutta suppeammassa muodossa. Alphatestiin voi osallistua menemällä PlayStation Storeen ja valitsemalla kohdan "ilmaiset", jolloin ensimmäisenä vaihtoehtona ruudulle tulee CoDin alpha-testi.
Dragon Quest Builders 2 tarjoaa rakentelua värikkäästi ja mallikkaasti.
Vain vaivaiset parikymmentä vuotta odoteltu Shenmue III sai Gamescom-messujen yhteydessä uuden trailerin.
Pariminuuttinen traileripätkä esittelee kaikkia puuhasteluja, joihin edelleen isänsä Iwaon surmaajan perään haikaileva Ryo Hazuki voi heittäytyä. Tarjolla on muun muassa monipuolisiin ruokakojuihin tutustumista ja erilaisia minipelejä tarjoavia kolikkoautomaatteja. Ehtiipä jäyhä Ryo myös treenata kamppailutaitojaan katutaistelujen muodossa.
MudRunner-sarjan uutukainen vie pelaajat liukastelemaan jäälle mutaisen suomaaston sijaan.
Gamescom-messuilta on hiipinyt verkkoon muutamia uusia Cyberpunk 2077 -kuvakaappauksia.
Seitsemän uutta otosta keskittyvät esittelemään pääasiassa pelin tapahtumapaikkana toimivaa Night City -kaupunkia ja tämän asukkeja, mutta nähdäänpä niissä vilaus pelin keskusteluhudistakin. Myöhemmin tarjolle saapuu vielä mitä ilmeisimmin demovideo, jota esiteltiin harvoille ja valituille jo toukokuisilla E3-messuilla.
Cyberpunk 2077 julkaistaan huhtikuun 16. päivä PC:lle, Stadialle, PlayStation 4:lle sekä Xbox Onelle.
Tämä valtava tiedonjyvänen parantaa elämänlaatuasi kosolti. Tarjolla Jeremy Rennerin musiikkia useamman kappaleen verran.
Square Enix on julkaissut peräti parinkymmenen minuutin verran pelikuvaa tulevasta Marvel's Avengers -rymistelystään.
Tarjolla on mitä ilmeisimmin pelin tutoriaalina toimiva A-Day-skenaario, joka menee pääosan sankareilta lopulta pahasti pieleen. Pelaaja kuitenkin ehditään tehtävän aikana mainiosti tutustuttaa muun muassa Iron Manin, Thorin, Hulkin, Captain American ja Black Widow'n toisistaan poikkeaviin ominaisuuksiin.
Crystal Dynamicsin kehittämä Marvel's Avengers julkaistaan toukokuun 15. päivä pc:lle, Stadialle, PlayStation 4:lle sekä Xbox Onelle.
Google todisti Gamescom-tilaisuudessaan panostavansa toden teolla Stadia-pelipalveluunsa.
CD Projekt Redin Cyberpunk 2077 lienee heittämällä tähän saakka Stadian suurin pelijulkistus. Pelin tiimoilta saatiin parikin uutta videota, niin trailerin kuin kehittäjäpäiväkirjan muodossa. Nämä voi katsastaa uutisen ohesta. Cyberpunk 2077 julkaistaan huhtikuun 16. päivä vuonna 2020 – Stadian ohella toki Windowsille, Xbox Onelle sekä PlayStation 4:lle.
Microsoft julkisti Gamescomin Inside Xbox -lähetyksessä runsaasti tietoa odotetusta Gears 5 -rymistelystä.
Gears 5 tuo takaisin fanien rakastaman Horde-pelimoodin. Tällä kertaa vihollisaaltoja pistetään päreiksi myös vierailevien hahmojen kera, nähdäänhän taistelutantereella Halo: Reachista tutut Emile ja Kat omine uniikkeine kykyineen. Lisäksi pelaajat pääsevät ohjastamaan Jack-robottihahmoa. Horde-traileri upotettuna uutisen loppuun.
Lisämateriaalia Kojiman mukaan voi nähdä seuraavan kerran Tokyo Game Show -tapatumassa.
RAGE 2 niiaa vahvasti Mad Max -elokuvien valtavirtaan tuomalle post-futuristis-apokalyptiselle maailmankuvalle, jossa ihmiskunta räpiköi heimomaisen alkukantaisella menolla edistyneemmän sivilisaation rippeissä.
Switch-pelattavalle ei näy loppua. Ja hyvä niin.
Electronic Arts on julkaissut reilun parinkymmenen minuutin videon NHL 20:n Franchise-tilan tiimoilta.
Franchise-moodi päästää nimensä mukaisesti luotsaamaan omaa jääkiekkojoukkuettaan. Pelaajan kontolla on entistäkin nippelintarkempi säätäminen, jonka avulla oma tiimi tulisi kehittää siksi kaikista parhaimmaksi. Videon voi katsoa uutisen lopusta.
NHL 20 julkaistaan 13. syyskuuta PlayStation 4:lle sekä Xbox Onelle.
DOOM Eternalin moninpelimoodi Battlemode on tuoreimman esittelyvideon keskiössä.
Videolla nähdään silmäys moninpelin eri ominaisuuksiin. Pelaajat pääsevät muun muassa pistämään toisiaan halki, poikki ja pinoon toisistaan poikkeavien demonien rooleissa. Soppaa sotkee vielä tekoälyn ohjastamat vihulaiset, jotka Doom-miekkosen olisi toki myös hyvä saada tuhannen päreiksi. Ilahduttavasti kaikki julkaisun jälkeen ilmestyvät lisäkartat ja -hahmot ovat pelin omistaville maksuttomia. Yksityiskohtaisen esittelyvideon voi katsastaa uutisen lopusta.
Konami on uusinut Silent Hill -tavaramerkkinsä Kanadassa. Onko legendaarisella kauhusarjalla siis vielä toivoa?
Fanilasien läpi katsottunahan tämä tarkoittaa välittömästi sitä, että uusi Silent Hill -peli on Konamilla työn alla. Mainittakoon kuitenkin kyseisen tavaramerkin vanhentuvan kuluvan vuoden joulukuussa, joten mitä todennäköisimmin Konami haluaa vain pitää oikeudet pelisarjan nimeen itsellään. Tai sitten tehdä aiheeseen liittyviä pachinko-laitteita Japanin markkinoille – ken tietää?
Juttu sisältää perin pelottavaa materiaalia.
Sims 4 -pelaajat pääsevät piakkoin käsiksi legendaariseksi rummutetun Moschino-muotitalon vaateparsiin.
The Sims 4: Moschino Stuff Pack sisältää Moschinon luovan johtajan Jeremy Scottin suunnittelemia asusteita. Simsinsä voi vaatettaa muotitalon takeilla, housuilla, t-paidoilla, nahkashortseilla, korvakoruilla ja monella muulla. Lisäksi pelaajilla on mahdollisuus ryhtyä freelancer-valokuvaajaksi, jossa Sims-hahmo pääsee maistamaan huippuvalokuvaajan elämäntyyliä.
Tom Clancy's Rainbow Six Siege -turnaus tuo tällä viikolla maailman parhaat pelaajat mittelemään mestaruudesta.
Apex Legends käynnisti eilen, tiistaina, monenlaisia uudistuksia tarjoavan The Iron Crown Collection -tapahtuman.
The Iron Crown Collectionin tuoma näyvin uudistus on soolomoodi, joka päästää yksinäiset sudet tavoittelemaan King's Canyonin herruutta ilman tiimikavereiden apua. Lisäksi tarjolla on hulppea Town Takeover -alue, joka päästää pelaajat kirmailemaan Octanen suunnittelemalla temppuradalla. Alueen voi löytää Skull Townin länsipuolella sijaitsevalta stadionilta.
Hieman menoaan hidastanut Apex Legends saa lisää tuulta siipiensä alle, kiitos kerrassaan mainion Battle Charge -sisällön.
Venäläisstudion debyyttijulkaisu vie pelaajan aikamatkustamaan maailmanlopun tunnelmiin.
Mojang on perunut Minecraftin Super Duper Graphics Pack -suurpäivityksen.
Jo vuonna 2017 näyttävästi paljastetun Super Duper -lisärin oli tarkoitus ehostaa Minecraftin ulkoasua uusin efektein ja 4K-ominaisuuksin. Ongelmaksi muodostui kuitenkin eri alustojen poikkeavat ominaisuudet, sillä kokonaisuutta vain yksinkertaisesti saatu rullaamaan kaikilla laitteilla kyllin mukavasti. Mojang pyrkiikin jatkossa uudistamaan 10-vuotiasta peliään muilla tavoin.
Näihin luomuksiin on käytetty aikaa oikein toden teolla.