Tammi aloittaa Disneyn Star Wars -kirjojen julkaisun – kaikki painokset myös äänikirjoiksi
Tammen Kultaiset Kirjat saa myös oman Tähtien sota -kokoelman.
Tammen Kultaiset Kirjat saa myös oman Tähtien sota -kokoelman.
Kokenut peliharrastaja otti kuusiokoloavaimen esille ja ryhtyi hommiin.
Kocienda halusi luoda sanapelin, joka tunnistaa oikeat nimet ja slangin.
Talvi, tai ainakin lumiset pelimaisemat, on tulossa.
Niantic juhlii viidettä syntymäpäiväänsä.
Unfold Gamesin DARQ tuodaan PC:n ohella konsoleille – niin nykyisille kuin tulevillekin.
Reilu vuosi sitten ilmestynyt DARQ on herätellyt Steamin puolella pääasiassa mukavan positiivista pöhinää. Siksipä tunnelmalliselle pulmaseikkailulle onkin taatusti yleisönsä myös konsolimarkkinoilla. Kuten arvata saattaa, sisältää DARQ: Complete Edition samassa paketissa kaiken peliin julkaistun lisäsisällön. Konsoliversioiden kehityksestä vastaa Tampereella majaileva Dreamloop Games.
Toimintaa, räjähdyksiä, villipetoja, minipelejä ja paljon muuta. Niistä on tehty tuore Yakuza-traileri.
Horipad Mini on kaikin puolin hyvin pelkistetty tapaus pelkistettyihin pelihetkiin.
Nintendon seuraava Treehouse-lähetys on käsillä.
Resident Evil -elokuvasarja elvytetään takaisin henkiin palaamalla takaisin Raccoon Cityn tuttuihin maisemiin.
Ubisoft on paljastanut suunnitelmansa Watch Dogs: Legionin ensimmäisen vuoden sisällöstä.
Verkossa toimiva Mafioso-seurapelin variantti uppoaa, mutta kärsii satunnaisseuran peeloilusta.
Call of Duty: Black Ops Cold War -beeta avautuu kaikilla alustoilla ensi viikonloppuna.
PlayStation 5:n Tempest-moottorin mahdollistama tekniikka antaa lisää syvyyttä äänelle.
Minecraft Dungeons saa vielä kuluvan vuoden aikana niin ristiinpeluumahdollisuuden kuin lisää ladattavaa sisältöäkin.
Marraskuusta alkaen samoihin luolastoihin vapautetaan pelaajat niin Switchillä, PlayStation 4:llä, Xbox Onella kuin Windowsillakin. Tätä seuraa Howling Peaks -laajennus, joka saapuu tarjolle joulukuussa. Lisäpaketti on kyllästetty uusilla vihulaisilla, varustuksilla ja tuulisilla vuoristomaisemilla, kuten nimestäkin voi päätellä.
Tarkempia lisätietoja paljastetaan myöhemmin.
Lisää aiheesta:
PlayStation 5 saapuu kauppoihin Suomessa 19. marraskuuta.
Crash Bandicoot 4: It's About Time nähtäneen myös Xbox Series X:llä, mikäli ESRB:n listauksia on uskominen.
Ikärajoja valvoja Entertainment Software Rating Board on listannut juuri ilmestyneen Crash Bandicoot 4: It's About Timen myös Series X -alustalle. Tämä vihjailisi luonnollisesti siihen suuntaan, että myös PlayStation 5 saa pelistä oman versionsa samoihin aikoihin – tiettävästi minkäänlaisia yksinoikeussopimuksia ei ole tällä kertaa kuvioissa.
Maailmalla jylläävä koronapandemia siirtää lähes kaikki isommat ensi-iltapäivät hamaan tulevaisuuteen saakka.
Viimeisimpänä siirtyvien ensi-iltojen pitkään listaan voi lisätä The Batmanin, joka loikkasi kertaheitolla vuoteen 2022 saakka. Warner Bros. -studio on sotkenut kuvioitaan muutoinkin laajalti lykkäämällä niin The Flashin, Shazam! 2:n ja Black Adaminkin ensi-iltoja. Positiivisena yllättäjänä aika-avaruutta kintaalla osoittava The Matrix 4, jonka julkaisua aikaistettiin ensi vuoden loppuun.
Pelitunteja on kertynyt ennätysmäärä.
Need for Speed: Hot Pursuit saa remasteroidun julkaisunsa valtaosalla laitteista marraskuun 6. päivä.
Videopelielokuva, tavallansa.
Luvassa on uusia haasteita ja varusteita taistelun tuiskeeseen.
Netflixin The Witcher -sarja saanee kolmannen tuotantokauden.
The Witcher on ilmeisesti kelvannut katsojille mallikkaasti, onhan toinen kausi paraikaa työn alla. Kolmannesta tuotantokaudesta taas bongattiin maininta Writer's Guild of America Westin tietokannasta. Samainen paikka kertoo Lauren Hissrichin jatkavan projektin peräsimessä myös jatkossa. Virallista tiedotetta ei kuitenkaan ole siis vielä julkistettu.
Japanissa testaillaan Sonyn tulevaa laitetta jo täyttä häkää.
CD Projekt Red ilmoitti Twitterissä Cyberpunk 2077:n valmistuneen pitkän odottelun jälkeen.
Halusin rakastua peliin, mutta toisin kävi. Hiomalla Tamarinista voisi kuitenkin saada helmen.
Kehittäjä väittää, ettei Godfall kuitenkaan ole "palvelupeli".
Toimituksen yhteisartikkelissa muisteltiin pelien mieleenpainuvimpia lisensoituja soundtrackeja.
Eri tahot ovat päässeet käsiksi Sonyn uuteen konsoliin ja jakavat käyttökokemuksiaan kaikelle kansalle.
Pelaajien jakamilta videoilta näkee, miten järjettömästi AS VAL tykittää käytännössä.
Näytönohjainten kattava saatavuus julkaisupäivänä halutaan varmistaa.
Kuka muistaa tämän astetta erikoisemman uutisen ja Kickstarter-projektin?
EA kiusoittelee isoa uutista maanantaille.
Ohjaajana toimii Alien vs. Predatorista ja Resident Evilistä tuttu Paul W.S. Anderson.
Uusin James Bond -raina No Time to Die saa ensi-iltansa vasta ensi vuonna.
Daniel Craigin viimeiseksi jäävä Bond-rymistely No Time to Die on odotellut julkaisuaan jo pidemmät tovit. Ensi-illan oli tarkoitus olla jo kuluvan vuoden huhtikuussa, minkä jälkeen koronahuolet lykkäsivät ilmestymistä marraskuulle. Pandemiatilanne jyllää kuitenkin edelleen sen verran pahana, että Bond ja kumppanit nähdään nykytiedon valossa valkokankailla vasta ensi vuonna, huhtikuun 2. päivä.
Klassikkopelin uudelleenjulkaisu on yksi NHL 21:n ennakkoon tilaavien eduista.
Konamin selviytymiskauhupeli on kielletty alle 18-vuotiailta.
Onko huhupuheisiin luottaminen?
NBA 2K21 on saanut julkaisupäivänsä Series S/X:lle sekä PlayStation 5:lle.
Uuden sukupolven versio on rakennettu täysin nurkan takana häämöttävien masiinoiden ehdoilla, eikä kyseessä ole siis jo hiljalleen vanhoiksi käyviltä laitteilta tuttu versio. Tämä taas näkyy luonnollisesti ainakin pelin visuaaleissa ja latausajoissa, mutta myös esimerkiksi ääniraidassa ja kuuleman mukaan muissakin ominaisuuksissa.