Super Mario 3D All-Stars saa käänteiset kamerakontrollit tulevan päivityksen myötä
Kameraa saa kohta ohjata myös käänteisesti.
Kameraa saa kohta ohjata myös käänteisesti.
Sony kertoo tekevänsä kaikkensa saadakseen PlayStation 5:n tarjonnan vastaamaan kysyntää.
Cave Digger 2: Dig Harder on tähän mennessä suurin suomalainen VR-pelihanke.
Videolla mukana myös Xbox Series S, mutta vain koristeena.
Sony Santa Monica on kertonut yksityiskohtia siitä, miten God of War rullaakaan uudella konsoliraudalla.
Kehittäjien Twitter-viestissä tuumaillaan PlayStation 5 -version pyörivän "Favor Performance" -moodissa aiempaa sulavampaa 60 ruudun sekuntivauhtia. Jotta konsolin vaihtaminen olisi entistäkin vaivattomampaa, toimivat myös PS4-tallennukset suoraan uudella masiinalla – sama tilanne muuten God of War III Remasteredin suhteen.
Cyberpunk 2077 ei valmistu marraskuuksi, ilmoittaa CDPR.
Microsoft on julkistanut roppakaupalla lisää Xbox Game Pass -lisäyksiä.
Lokakuun loppuun ja marraskuun alkupuoliskolle mahtuu nimikkeitä niin PC:lle, Xbox-konsoleille kuin suoratoistettavaksi Androidillekin. Erityisesti nostalgikoille on tarjolla herkkua, saapuuhan valikoimiin peräti kolme LucasArts-klassikkoa, vieläpä remasteroituina versioina. Tarkempia yksityiskohtia voi lueskella Xboxin uutissivulta, täältä.
Netflix on napannut oikeudet Assassin's Creed -peleihin pohjautuvaan televisiosarjaan.
Ubisoftin pitkäikäiseen pelisarjaan pohjautuva sarja toteutetaan oikein näyttelijöin, kuten esimerkiksi varsin pidetyksi osoittautunut The Witcher. Toistaiseksi projektista ei ole tihkunut mitään yksityiskohtia logon lisäksi, mutta eiköhän tarina nivoudu ainakin jollain tasolla sinne tänne ja vähän tuonnekin rönsyilevään Assassin's Creed -kaanoniin.
Respawn on valottanut hieman Apex Legendsin seitsemännen kauden sisältöä.
Taannoin julkaistu Star Wars -lentely juhlistaa pikku-Yodan ja Mandalorianin paluuta.
Pelinkehityksen maailmanmestaruuskisat 2020 -artikkelisarja esittelee GDWC:n kilpailijoita ja tarinoita tiimien sekä pelien takana.
Jo tehdyt Destruction AllStarsin ennakkotilaukset hyvitetään ostajille.
Dave Bautistan väsymätön Gears-rummutus alkaa tuottaa tulosta, sillä jatkossa mies nähdään myös Gears 5:n kampanjassa.
Marvelin Shang-Chi and the Legend of the Ten Rings -leffan kuvaukset on saatu kunnialla päätökseensä.
Keitä siis kupponen höyryävän kuumaa kaakaota, ota mukava asento ja nautiskele kultistien karmaisevasta seurasta.
Tällä viikolla arvosteltiin pelejä enemmän kuin tuli lunta!
Ghostbustersit ovat saapuneet Fortniten kauppaan osana Fortnitemares-tapahtumaa.
Facebook ja Oculus sulautuivat yhtenäiseksi palveluksi lokakuun alussa, jonka jälkeen ilmassa on ollut erinäisiä ongelmia.
Elettiin 1980-luvun loppupuolta. Pidin kuntoa yllä yleisurheiluseurassa, joka kokoontui läheisellä urheilutalolla pari kertaa viikossa. Peliharrastus oli kuitenkin jo vallannut nuoren pojan pään, ja olin usein takomassa Truxtonia ennen treenejä. Syntyi loistava kombo – lähdin aina mielelläni urheilemaan, kunhan sain kaksi markkaa arcademasiinaa varten.
Korona siirsi Apexin Switchille tuloa, mutta Steam-julkaisu tapahtuu ensi kuussa.
Putkimiehen muistelmat ovat todella temmanneet mukaansa (KonsoliFINin arvio löytyy uutisessa olevasta linkistä).
InnerSloth on ilmoittanut olevansa "super duper tietoinen" käynnissä olevasta hakkerointiongelmasta ja työstävänsä asiaa parhaillaan.
PlayStationin uusin strateginen luova kumppani on Astroworldista tuttu hip hop -muusikko.
"Custom has no limits."
Epic Storessa jyllää hinnoista isoja siivuja pois saksiva Halloween-alennuskampanja.
Nintendo piilotti Steven lihan.
Seikkailua kreikkalaisen mytologian maustamana.
Pesusienen Paavo kavereineen nähdään nyt karting-auton ratissa, tukenaaan kaapelikanava Nickelodeonin enemmän tai vähemmän tunnetut piirroshahmot.
Mortal Kombat 11:ssa voi kohta ottaa matsia Syltyn Rambon ja Arskan Terminaattorin välillä.
"Tämän huikeampaa osoitusta pelien voimasta ei voi saada."
Hämähäkkimies Draken kuteissa. Kyllä se elokuva on kuulkaas oikeasti tulossa.
Hideo Kojiman luotsaama Kojima Productions pakertaa täyttä häkää seuraavan projektinsa parissa.
Pelitalo ei toki edelleenkään kerro mitään yksityiskohtia seuraavasta pelistään, mutta mystisen projektin olemassaolo kuitenkin vahvistui rekryilmoituksen myötä. Haussa on uutteria tekijöitä Kojima Productionsin Tokiossa sijaitsevalle studiolle. Mikäli ura pelinkehityksen parissa kiinnostaa, niin siirry ihmeessä Kojima Productionsin Careers-sivulle, tänne.
Pelinkehityksen maailmanmestaruuskisat 2020 -artikkelisarja esittelee GDWC:n kilpailijoita ja tarinoita tiimien sekä pelien takana.
CD Projekt ilmoitti konsolien tukemat kielet Cyberpunk 2077:lle.
Helvetissä on syntisen taivas.
Ludvig Forssell on paljastanut olevansa kiireinen "julkistamattoman projektin" parissa.