Bethesda vakuuttaa: Starfieldin julkaisupäivä ajoittuu edelleen vuoden ensimmäiselle puoliskolle
Starfield on edelleen tarkoitus julkaista vuoden ensimmäisen puoliskon aikana, vakuuttaa Bethesda.
Starfield on edelleen tarkoitus julkaista vuoden ensimmäisen puoliskon aikana, vakuuttaa Bethesda.
Lupasitko uutena vuotena hankkia uuden harrastuksen? Hae KonsoliFINin uutistiimiin!
Nintendo petailee Metroid Prime -paljastusta?
Suoratoistoon liittyviä tilastoja keräilevä Streams Charts on listannut päättyneen vuoden suosituimmat Twitch-tähdet.
Suorastaan suvereenin kärkipaikan nappasi jo toista vuotta peräkkäin 27-vuotias kanadalaisnuorukainen xQc, jonka lähetyksiä esimerkiksi Amber Heardin ja Johnny Deppin oikeudenkäynneistä katsottiin yhteensä huikeat 221,4 miljoonaa tuntia.
Koiran ja jäniksen etsivätoimisto tekee paluun!
Sodan runtelemassa Ukrainassa työstettävä S.T.A.L.K.E.R. 2: Shadow of Chornobyl esittäytyy uudella trailerilla.
Come to Me -nimellä kulkevalla trailerilla nähdään reilusti pelikuvaa Tšernobylin ympäristöön sijoittuvasta räiskinnästä. Ultimaattiseksi S.T.A.L.K.E.R.-kokemukseksi rummutettavan pelin lupaillaan olevan sarjan suurin ja näyttävin osa, minkä lisäksi pelaajalla on reilusti aiempaa enemmän valinnanvaraa etenemisensä suhteen. Trailerin lisäksi tarjolla on reilusti uusia kuvia, mitkä voi katsastaa uutisen lopun galleriasta.
Tämä ohjain ei sovi pieneen olohuoneeseen.
Nintendo näyttäisi kehittelevän täyttä häkää uuden sukupolven konsolirautaa, huhuilee Digital Foundryn John Linneman.
Sony on vahvistanut tammikuun PlayStation Plus -ilmaispelivalikoiman.
Yhden hengen siivousfirma vauhdissa!
That 90's Show tuo takaisin That 70's Shown tähtikatraan, ainakin pikavisiiteille.
Tammikuun PlayStation Plus Essential -ilmaispelit näyttävät tuttuun tapaan paljastuneen jo ennakkoon.
Perinteisen vuodon takana on jälleen varmaksi osoittautunut Dealabs-sivusto. Tarjolle saataisiin Respawnin kehuttu Star Wars -seikkailu Star Wars Jedi: Fallen Order, verkkopeliin painottava Fallout 76 sekä metroidvania-henkinen Axiom Verge 2.
Rockstar toi joulun GTA Online -pelaajille.
Kymmenen pelaajan joukkio käy taistoon pelijättiä vastaan.
Teenage Mutant Ninja Turtles: The Cowabunga Collection on päivittynyt isosti, kertoo Konami.
Kenties näkyvin päivityksen muassaan tuoma ominaisuus on Teenage Mutant Ninja Turtles IV: Turtles in Timen verkkopeli, jota on kaivattu julkaisusta saakka. Vastaavien moninpelikahinoiden lupailtiin saapuvat vielä myöhemmin Teenage Mutant Ninja Turtles III: The Manhattan Projectiin.
Kiirettä kannattaa kuitenkin pitää, sillä tarjous on voimassa vain tänään kello 18.00 saakka.
Goat Simulator 3:n hassunhauska traileri on vedetty pois Take Two -yhtiön toimesta.
Useammillekin peleille irvailevan Goat Simulator 3:n trailerilla nähtiin NPC-hahmo Shaun keskustelemassa työhistoriastaan. Tässä pätkässä nähtiin lyhyt insertti keskeneräisestä Grand Theft Auto VI -pelistä, joka puolestaan oli napattu taannoisesta jättivuodosta. Tämähän ei luonnollisesti ollut Rockstarin emoyhtiö Take Two Interactiven mieleen, joten klippi on sittemmin vaadittu poistettavaksi.
Sonic Frontiers -pelaajat voivat sonnustaa sinisen siilinsä jouluisiin tamineisiin.
High on Life on rikkonut useita merkittäviä Xbox Game Passin käyttöennätyksiä.
Taistelupeli Sifu nähdään maaliskuussa 2023 myös Steamin, Xbox Onen ja Xbox Series X|S:n valikoimissa.
Sloclap-studion kehittämä Sifu julkaistiin alkuvuodesta Switchille, PlayStation 4:lle ja 5:lle sekä PC:n Epic Storeen. Nyt uusien alustojen myötä tarjolle heitetään myös tuore jättipäivitys muun muassa uusia liikkeitä ja pukuja sisältävän Arenas-pelitilan kera. Moodi on näytillä uutisen loppuun upotetulla härnäkevideolla.