Uutiset

Uutinen

Huhu: Alan Wake julkaistaan toukokuussa

Microsoft aikoo julkaista Alan Waken toukokuun lopulla maailmanlaajuisesti. MCV:n saamien tietojen mukaan yhtiö suunnittelee suomalaisen Remedyn kehittämälle pelille Hollywood-elokuvien tyylistä mainoskampanjaa.

Microsoft vahvisti E3-messuilla kesäkuun alussa, että peli julkaistaisiin ensi vuoden keväällä.
Paavo Niskala
Uutinen

PSP:n SOCOM 3:ssa 16 pelaajan moninpeli

Sony kertoo PlayStation-blogissaan, että PSP-käsikonsolille tulossa oleva SOCOM: U.S. Navy SEALs Fireteam Bravo 3:n verkkomoninpeli tukee jopa 16 pelaajaa. Käytössä on kahdeksan karttaa ja seitsemän uutta pelimuotoa, joissa on eri tavoitteet.

Verkkomoninpelistä löytyy tukea myös turnauksille, klaanihaasteille, ladder-listoille, voice-chatille sekä hahmonmuokkaukselle.
Oliver
Uutinen

Modern Warfare 2:lle kultaa kaikilta alustoilta

Tiistaina julkaistu Call of Duty: Modern Warfare 2 oli menestys myös Suomessa ja peli myi ensimmäisenä päivänä kultalevyyn oikeuttavat yli 10 000 kappaletta kaikilla kolmella alustalla eli PS3:lla, X360:lla ja PC:llä.

Activisionin ilmoituksen mukaan Modern Warfare 2 myi ensimmäisen päivän aikana Pohjois-Amerikassa ja Iso-Britanniassa yhteensä 4,7 miljoonaa kappaletta.
Oliver
Uutinen

PES10 ja PS3 kärjessä Japanissa

World Soccer Winning Eleven 2010 eli länsimaisittain Pro Evolution Soccer 2010 meni suoraan Media Createn kokoaman Japanin pelilistan kärkeen ja bundle-paketin myötä PlayStation 3 nousi myydyimmäksi konsoliksi.

Kärkikymmenikön muut uutuudet olivat Summon Night X: Tears Crown -DS-roolipeli sijalla yhdeksän sekä Wiin Mario & Sonic at the Olympic Winter Games sijalla kymmenen.
Oliver
Uutinen

PS3:n Storessa jälleen kevyt linja

Tämänkään viikon Store-päivitys ei tuonut mukanaan uusia demoja PS3:lle, mutta PSP:lle julkaistiin Jax and Daxter: The Lost Frontier -seikkailun demo.
Oliver
Uutinen

EMEA-alueilla yli 10 miljoonaa Xbox 360:aa

Microsoft ilmoittaa myyneensä Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan alueella yhteensä yli kymmenen miljoonaa Xbox 360:aa. Yhtiön mukaan se on ainoana konsolina kyennyt kasvattamaan menekkiään viime vuodesta.

Lisäksi samalla vahvistettiin, että Xbox 360:n seuraava päivitys ilmestyy kaikkien Xbox Live -jäsenten ladattavaksi ensi viikolla. Päivitys pitää sisällään muun muassa Facebookin, Twitterin ja videokauppapaikan.
Paavo Niskala
Uutinen

EA on turhautunut Wiihin

EA:n toimitusjohtaja John Riccitello on ilmaissut pettymyksensä yhtiön odotettua heikompaan Wii-pelimyyntiin. Kuluvan tilivuoden ensimmäisen puoliskon tulos jäi odotuksia heikommaksi, vaikka EA ylsi tavoitteeseensa markkinaosuuksien suhteen ja kahmi itselleen kolmansien osapuolten pelimyynnistä 21 prosentin osuuden Pohjois-Amerikassa ja 14 prosentin osuuden Euroopassa.
SOJ
Uutinen

Facebook tulossa PlayStation 3:lle

Eilen nettiin ilmaantui kuvia, jossa nähtiin PS3:n XMB-valikossa Facebook-logo. Eurogamerin mukaan kuvat laitettiin esille viralliselle PlayStation-sivulle vahingossa ja ne poistettiinkin sieltä pian.

Sony Computer Entertainment UK:n kerrotaan kuitenkin antavan pian lisätietoja aiheesta.
Oliver
Uutinen

EastEnders-näyttelijästä seuraava James Bond videopeliin

Tohtori Al Jenkinsin roolissa EastEnders-saippuasarjassa nähtävä Adam Croasdell on paljastanut BBC:n haastattelussa esittävänsä James Bondia tulevassa pelissä. Ääninäyttelyn lisäksi Croasdell on osallistunut myös motion capture -sessioihin.

Activision on toistaiseksi ollut vaitonainen seuraavasta Bond-pelistä, mutta paljasti kesällä, että julkaisua suunnitellaan ensi vuodelle.
Oliver
Uutinen

Jopa miljoonalle Xbox Live -käyttäjälle bannit

Microsoft on jakanut porttikieltoja vähintään 600 000:lle ja enintään miljoonalle Xbox Live -käyttäjälle, kertoo msnbc.com. Verkkopalvelussa on jäseniä yhteensä yli 20 miljoonaa.

Ohjelmistojätti käynnisti banniaallon sopivasti Modern Warfare 2:n julkaisun aikoihin, kun odotettu räiskintäpeli vuosi verkkoon piraattien ulottuville.

Microsoft vetoaa käyttäjiin, jotta he eivät modaisi konsoliaan. Kyseinen toimenpide tuhoaa laitteen takuun ja rikkoo Xbox Liven käyttäjäsopimusta.
Paavo Niskala
Uutinen

Raamattu tuodaan Xbox 360:lle

B&H Publishing Group tuo Raamatun Xbox 360:lle. Bible Navigator X julkaistaan konsolin Indie Games -verkkopalvelussa 400 Microsoft-pisteen eli viiden dollarin hintaan. Palvelu ei ole käytettävissä suomalaisella käyttäjätilillä.

Bible Navigator X sisältää sekä Uuden että Vanhan testamentin englanniksi Holman Christian Standard Bible -käännöksellä.
Paavo Niskala
Uutinen

Live Arcadessa kolmen pelin keskiviikko

Live Arcadessa vietetään jälleen kolmen pelin keskiviikkoa erään nimeltämainitsemattoman räiskintäpelin julkaisusta huolimatta. Verkkopalveluun saapuivat eilen Encleverment Experiment, 0D Beat Drop ja NBA Unrivaled.

Peleistä kaksi ensimmäistä maksaa 800 Microsoft-pistettä, kun taas NBA Unrivaledista pitää maksaa 400 pistettä enemmän.
Paavo Niskala
Uutinen

PS3:n Modern Warfare 2:ta korjaillaan

Call of Duty: Modern Warfare 2:n PS3-version pelaajat ovat törmänneet joihinkin ongelmiin verkkopeleissä, vaikka korjauksia onkin jo ollut tarjolla.

Infinity Wardin Robert Bowlingin mukaan aikaisemmin avautumattomien Trophy-palkintojen pitäisi nyt toimia yksinpelissä sekä Spec Ops -pelimuodossa ja servereitä on luvassa lisää täyttämään moninpelin tarpeita.

Perjantaina on tiedossa vielä yksi päivitysrumba, jonka tarkoituksena on saada Party-kutsut toimimaan.
Oliver
Uutinen

Modern Warfare 2 murskasi GTAIV:n ennätyksen Briteissä

GfK-ChartTrackin tietojen mukaan Call of Duty: Modern Warfare 2 myi Iso-Britanniassa julkaisupäivänään 1,23 miljoonaa kappaletta.

Ennätystä piti aikaisemmin hallussaan Grand Theft Auto IV, jonka ensimmäisen päivän myynnit olivat 631 000 kappaletta.
Oliver
Uutinen

Kazunori: Moottoripyörät mahdollisia GT5:ssä

Gran Turismo 5:n kehitystä johtava Kazunori Yamauchi uskoo, että moottoripyörien tuominen peliin olisi mahdollista, mikäli fanit sitä tahtovat.

– Jos pelaajat sitä todella haluavat, niin uskoisin sen olevan mahdollista, hän kertoi.

Yamauchin mukaan myös vaihtuvat sääolosuhteet ovat vielä harkinnassa.

– Teknisesti ne olisi jo mahdollista tuoda mukaan, mutta niille pitäisi vielä löytää todellinen tarkoitus pelissä, hän pohti.
Oliver
Uutinen

Huhu: Project Natal marraskuussa 2010

Sisäpiirilähteet väittävät Xbox 360:n Project Natal -liikkeentunnistuksen ilmestyvän kauppoihin marraskuussa 2010, kertoo MCV. Lisälaitteen povataan maksavan alle 50 puntaa eli noin 55 euroa.

MCV:n tiedot ovat peräisin brittiläisille kehittäjille ja julkaisijoille järjestetyistä Project Natal -esittelyistä, joilla Microsoft hakee lisää tukijoita lisälaitteelle.

Osallistujien mukaan julkaisuun luvataan 14 peliä sekä maailmanlaajuisesti noin viisi miljoonaa Project Natal -kameraa, joista osa myydään yhdessä konsolien kanssa.
Paavo Niskala
Uutinen

Pixmania: Wiimote ei selviä ensi vuoden loppuun

Euroopan suurin elektroniikan jälleenmyyjä Pixmania on koonnut brittiläiselle The Daily Telegraph -lehdelle listan laitteista, joiden se arvelee katoavan kauppojen hyllyiltä ensi vuoden loppuun mennessä.

Yllättäen listan kuudennella sijalla on Wiimote, jonka Pixmania arvelee jäävän Microsoftin liikettä aistivan Project Natal -kameran jalkoihin. Project Natal julkaistaan ensi vuoden lopulla.
SOJ
Uutinen

EEDAR: New Super Mario Bros. Wii myy yli 15 miljoonaa

Tutkimusyhtiö EEDAR (Electronic Entertainment Design and Research) on ennustanut reilun viikon päästä ilmestyvän New Super Mario Bros. Wiin nousevan pitkällä tähtäimellä myydyimmäksi tänä vuonna julkaistuksi peliksi. EEDAR odottaa pelin yltävän maailmanlaajuisesti yli 15 miljoonan kappaleen myyntiin.
SOJ
Uutinen

Assassin's 2: Aviorikoksia, sodomiaa, prostituutiota ja raiskauksia

Pohjois-Amerikassa ikärajoista vastaava ESRB paljastaa listauksessaan Ubisoftin Assassin's Creed 2 -hiiviskelypelin sisältävän seksikohtauksia ja varsin vihjailevaa kielenkäyttöä.

ESRB kuvailee muun muassa minipeliä, jossa pelaaja painaa nappeja suudellakseen naista ja riisuakseen tämän asun. Eräät kohtauksista sijoittuvat ilotaloihin ja dialogista annettin esimerkeiksi "Piiskaa vai melaa tänään?" ja "Tietääkö vaimosi hovipoikafantasioistasi, kapteeni?". Mukana on myös voimakkaita kirosanoja englanniksi ja italiaksi.
Oliver