Uutiset

Uutinen

Miit mukaan Segan kaahailuun

Sega kertoo Sonic & Sega All-Stars Racingin sisältävän tuen Wiin Mii-hahmoille. Käyttäjien luomille hahmoille tarjotaan oma erikoisvoimansa, jolla kisoja voi kääntää edukseen.

Sega kertoi aikaisemmin, että Xbox 360:n avatarit saavat vastaavanlaisen kohtelun. Sonic & Sega All-Stars Racing julkaistaan Xbox 360:lle, PS3:lle, Wiille ja DS:lle helmikuussa.
Paavo Niskala
Uutinen

Capcom keskittää uusien pelien kehityksen Japaniin

Capcom aikoo tulevaisuudessa keskittää uusien pelien kehitystyön Japaniin. Länsimaisia studioita käytettääneen lähinnä valmiiksi määriteltyjen pelisarjojen jatkamiseen.

Japanilaisyhtiö kertoi viime vuoden lopun konferenssipuhelussa, että heillä on ollut vaikeuksia tehdä yhteistyötä länsimaisten kehittäjien kanssa. Esimerkkinä mainittiin ruotsalaisstudion tuottama Bionic Commando, joka ei menestynyt odotusten mukaisesti.

Ulkomaisille kehittäjille saatetaan antaa myös vastuuta pelien tietyistä komponenteista.
Paavo Niskala
Uutinen

Chromehoundsin serverit sammuvat tänään

Sega sulkee Chromehoundsin serverit tänään. Taistelurobottien täyttämä verkkopeli lakkaa toimimasta yli kolmen vuoden sodankäynnin jälkeen.

From Softwaren kehittämä Chromehounds luottaa vahvasti Xbox Liveen. Neroimus War -pelimuodossa pelaajat osallistuvat yksittäisiin taisteluihin, jotka vaikuttavat rintamalinjojen kehittymiseen isommassa mittakaavassa.

Serverien sulkemisen jälkeen Neroimus Warin tykit hiljenevät lopullisesti.
Paavo Niskala
Uutinen

Matt Hazardia Live Arcadessa

Live Arcadessa julkaistiin tänään Matt Hazard: Blood Bath and Beyond. Kaksiulotteiseen räiskintään luottava toimintapeli maksaa 1200 Microsoft-pistettä.

Matt Hazardin tuoreimman seikkailun luvataan tarjoilevan kasoittain aseita ja räjähdyksiä sekä tiukkoja vihollisia, kuten esimerkiksi pahoja ninjoja ja tappajapingviinejä. Peli sisältää kahden pelaajan yhteistyötilan.

Blood Bath and Beyondin on tarkoitus ilmestyä myös PlayStation 3:lle.
Paavo Niskala
Uutinen

Dark Voidin demo ladattavissa

Xbox Liven kauppapaikalle laskeutui tänään Dark Voidin demo. Noin 800-megatavuisen kokeiluversion voi laittaa konsolinsa latausjonoon Xbox.comista.

Dark Void on Capcomin ja Airtight Gamesin yhteistyön tulos, jonka kruunaa Nolan Northin ääninäyttely. Lennokas toimintapeli julkaistaan ensi viikon lopulla Xbox 360:lle, PlayStation 3:lle ja PC:lle.
Paavo Niskala
Uutinen

Blu-ray-levyille lisää tilaa?

Sony ja Panasonic ovat kehittäneet uutta teknologiaa, jolla blu-ray-levyjen yhden kerroksen tallennuskapasiteettia voitaisiin nostaa 25 gigatavusta 33,4 gigatavuun käyttämällä nykyisin käytössä olevia lukupäitä. Uusien levyjen pitäisi siis toimia vanhoilla laitteilla ohjelmistopäivityksen jälkeen.

Vielä ei ole tietoa, milloin Blu-ray Disc Association (BDA) aikoo arvioida kasvatetun kapasiteetin sisällyttämistä viralliseen blu-ray-määrittelyyn. Sony ja Panasonic ovat kuitenkin BDA:n suurimpia jäseniä, joten asia otetaan varmasti käsittelyyn myöhemmin tänä vuonna.
Oliver
Uutinen

GT5:n yökisat, sääefektit ja Indy-formulat saivat vahvistuksen

GTPlanet-sivuston jäsen Digital-Nitrate on saanut jo käsiinsä Official PlayStation Magazinen helmikuun numeron, joka paljastaa jälleen uusia yksityiskohtia odotetusta Gran Turismo 5 -pelistä.

WRC- ja NASCAR-sarjojen ajopelien lisäksi peliin saan pohjoisamerikkalaiset Indy-formulat. Luvasssa on myös NASCAR- sekä Indy-sarjojen ratoja ja lisäksi sääefektit sekä iltakisat toimivat kaikilla radoilla.

Reilun kokoiset skannit lehdestä löydät lähdelinkin takaa ja GTPlanet on koonnut seuraavan listan nyt vahvistetuista ominaisuuksista:
Oliver
Uutinen

PS3 ja Michael Jackson samaan pakettiin Japanissa

Sony julkaisee Japanissa 27. päivä tammikuuta paketin, josta löytyy 120 gigan kiintolevyllä varustetun PS3-konsolin lisäksi Michael Jacksonin This is It -blu-ray-elokuva. This is It kuvaa harjoituksia ja valmisteluja konserttisarjaan, jonka oli tarkoitus startata Lontoon O2-areenalla heinäkuussa 2009.

33 500 jenin eli noin 252 euron hintaisen paketin konsoli on täysin vakiomalli.
Oliver
Uutinen

Dragon Ageen tuhti lisäpaketti maaliskuussa

Dragon Age: Origins saa Awakening-lisäosan 16. maaliskuuta Xbox 360:lla, PlayStation 3:lla ja PC:llä. Yhdysvalloissa laajennuksen hinnaksi tulee 40 dollaria.

Awakening sisältää tutkittavan alueen, Amaranthinen, sekä tuoreen tarinan. Pelaajat pääsevät selvittämään darkspawnin salaisuuksia ja motivaatiota. Matkalla listitään uusia hirvityksiä ja tehdään tiukkoja moraalisia päätöksiä BioWaren tapaan.
Paavo Niskala
Uutinen

Monster Hunter Tri huhtikuussa Suomeen

Capcomin Monster Hunter Tri -seikkailu ilmestyy Suomessa huhtikuun aikana. Pelin jakelija Euroopassa on Nintendo ja Suomeen sen tuo AMO oy.

Monster Hunter Tri julkaistiin Japanissa viime vuoden elokuussa, ja sitä myytiin kahden ensimmäisen päivän aikana yli puoli miljoonaa kappaletta. Peli sai myös täydet pisteet eli 40/40 japanilaiselta Famitsu-pelilehdeltä.
SOJ
Uutinen

Suomalaisten pelikonsolit usein myös verkossa

FIGMA ry:n tiedote:

Suomen peliohjelmisto- ja multimediayhdistys FIGMA ry:n (www.figma.fi) ja viestintätoimisto Visionistin (www.visionist.fi) toteuttaman verkkokyselyn mukaan pelikonsolien omistajat ovat erittäin aktiivisia Internetin käyttäjiä. Vastaajien pelikonsoleista peräti 79 prosenttia on yhteydessä Internetiin.
Oliver
Uutinen

Suomen virallinen pelilista ja myydyimmät Xbox 360 -pelit

Suomen peli- ja multimediayhdistys FIGMA on julkaissut virallisen listan Suomen myydyimmistä Xbox 360 -konsolin sekä kaikkien laitealustojen peleistä ajalta 21.12.2009 - 3.1.2010.

Xbox 360 -listalla ei uutuuksia nähty ja kärkikolmikko säilyi entisellään.

Suomen virallisen pelilistan top-5 jatkoi tutussa järjestyksessä, mutta peräpäässä pakkaa sekoittivat kuudenneksi noussut BUZZ! Visailun Maailma sekä paluun tehnyt FIFA 10.

Xbox 360:
Oliver
Uutinen

Suomen myydyimmät PS3- ja PSP-pelit

Suomen peli- ja multimediayhdistys FIGMA on julkaissut virallisen listan Suomen myydyimmistä PS3- ja PSP-peleistä ajalta 21.12.2009 - 3.1.2010.

PS3-listan kärjessä nähtiin pientä liikettä, kun Modern Warfare 2 nousi jälleen piikkipaikalle. PSP:llä kärkinelikko säilyi muuttumattomana edelliseltä mittausjaksolta.

PS3:
Oliver
Uutinen

Suomen myydyimmät Wii- ja DS-pelit

Suomen peli- ja multimediayhdistys FIGMA on julkaissut viralliset listat Suomen myydyimmistä Wii- ja DS-peleistä ajalta 21.12.2009 - 3.1.2010.

Vuoden viimeisinä viikkoina ei uutuuksia listoilla nähty, mutta DS-listalle paluun tekivät Super Mario 64, Nintendogs Chihuahua sekä Nintendogs Dalmatialainen.

Wii:
Oliver
Uutinen

PS3:n avoin MAG-beta nyt käynnissä

PlayStation 3:n MAG-sotapelin kaikille avoin betatesti käynnistyi jo eilen ja kestää viikon 10. tammikuuta asti.

Aikaisemmin testissä mukana olleet voivat ladata suoraan päivityksen, mutta uusien testaajien pitää käydä hakemassa MAG-beta PS3:n Storesta. Lataus on kolmivaiheinen, jossa ensin ladataan pari pienempää tiedostoa ennen parin gigan pelitiedostoa.

Beta antaa esimakua 64-pelaajan Sabotage- ja 256-pelaajan Domination-pelimuodoista.
Oliver
Uutinen

EA sulkee joukon peliservereitä

Electronic Arts on päättänyt sulkea helmikuun 2. päivä alkaen joukon verkkopalvelimia peleiltä, joille ei enää löydy pelaajia.

Tuoreimmasta päästä verkkopelinsä menettävät Madden 09 (X360, PS3, Wii, PSP), NBA 09 (Wii) sekä NASCAR 09 (PS3, X360, PS2).

2. helmikuuta suljettavat verkkopalvelut:
Oliver
Uutinen

Modern Warfare 2:lle ei löydy vastusta Briteissä

Call of Duty: Modern Warfare 2 vei odotetusti ykkössijan Chart-Trackin kokoamalla brittilistalla vuoden 2009 viimeiseltä viikolta. Kaikkiaan peli on ollut piikkipaikalla nyt jo kahdeksan viikkoa ja viimeksi samaan ylsi marraskuussa 2004 julkaistu Need for Speed: Underground 2.

Uutuuksia ei listalla nähty, mutta kärkikymmenikköön nousi jälleen Ubisoftin Wiille julkaisema Just Dance -tanssipeli, jonka myynti kasvoi 10 prosenttia edelliseltä viikolta.
Oliver
Uutinen

Mario takaisin kärkeen Japanissa

PS3:n Final Fantasy XIII putosi toisella viikollaan Japanin pelilistalla neljänneksi ja kärkeen nousi jälleen New Super Mario Bros. Wii. Suoraan Media Createn kokoaman listan kakkoseksi kiilasi DS:n The Legend of Zelda: Spirit Tracks.

Laitelistalla sekä Wii, että DSi siirtyivät aikaisemmalla viikolla kärkisijaa pitäneen PS3:n edelle.

Japanin pelimyynti ajalta 21. - 27.12.09:
Oliver
Uutinen

Langaton näyttö- ja ohjauslaite PS3:lle

Nimimerkillä Techknott-tunnettu modaaja on tehnyt PlayStation 3:lle lisälaitteen, jolla PS3-pelien pelaaminen onnistuu käsissä pidettävällä laitteella, josta löytyy 5-tuuman laajakuvanäyttö.

Yksinkertaistettuna laite lähettää normaalin langattoman ohjaimen tapaan komennot PS3:lle, joka puolestaan lähettää USB-porttiin kiinnitettävän lähettimen kautta kuvan langattomasti laitteelle.

Modaajan mukaan laite olisi tarkoitus saada pian myös myyntiin. Härvelin toimintaan käytännössä voit tutustua tietysti YouTubessa.
Oliver