Uutiset

Uutinen

Uusi Sonic julkistettiin Wiille ja DS:lle

Sega julkisti Nintendon konsoleille Sonic Colors -pelin, jossa Sonic saapuu ulkoavaruuden teemapuistoon ja pyrkii vapauttamaan Dr. Eggmanin hallitseman Wisp-kansan asukkaat. Wisp-otukset puolestaan palkitsevat vapahtajansa Sonicin erityisillä värivoimilla.

Wiin Sonic Colors yhdistelee 3D- ja 2D -toimintaa ja DS-versio hyödyntää käsikonsolin molempia näyttöjä. Sonic Colors julkaistaan vuoden 2010 loppupuolella.
Esa Linna
Uutinen

Pleikkarin maksullisesta verkkopalvelusta tietoa pian

Sony Computer Entertainment Europen johtaja Andrew House kertoi virallisen foorumin kyselysessiossa, että PlayStation Networkin maksullinen lisäpalvelu on edelleen suunnitteilla ja että siitä saadaan lisätietoa pian.

House kuitenkin painotti, että nykyisen tasoinen palvelu säilyy edelleen maksuttomana. Hän tiesi myös monien kaipaavan "cross-game chat" -ominaisuutta ja toivoi voivansa kertoa siitäkin enemmän lähiaikoina.
Oliver
Uutinen

Mafia II:n keräilyversio esittäytyy

2K Games paljasti Mafia II:n keräilyversion sisällön sekä ennakkotilaajille tarjottavat houkuttimet. Tiedot koskevat pelin kaikkia kolmea versiota.

Keräilyversio sisältää metallisen kotelon ohella satasivuisen taidekirjan, pelin soundtrackin ja kestävälle paperille tulostetun kartan, joiden pitäisi helpottaa mafiamaailman uumeniin uppoutumista. Lisäksi pakettiin kuuluu kahteen luksusautoon ja tyylikkääseen pukuun oikeuttava latauskoodi.
Paavo Niskala
Uutinen

Live Arcaden toinen Duke Nukem vahvistettu

Microsoft vahvistaa Xbox 360:n virallisilla verkkosivuilla, että Duke Nukem: Manhattan Project on matkalla Live Arcadeen. Hinnasta tai julkaisuaikataulusta sivuilla ei sanota mitään.

Pelin saapumisesta latauspalveluun ehdittiin saada jo useamman kerran vihjeitä, kun se vilahti korealaisen ikärajalautakunnan antamien luokitusten joukossa ja Microsoftin työntekijän Linkedin-profiilissa.
Paavo Niskala
Uutinen

THQ tarjoaa jakeluverkostoaan kehittäjille ja julkaisijoille

THQ ilmoittaa lanseeraavansa THQ Partners -brändin, jonka alla yhtiö lupaa tarjota kehittäjille ja julkaisijoille mahdollisuuden yhtiön jakeluverkkoa.

Brändiä johtaa Tim Walsh, jonka luvataan tuovan yhtiön käyttöön mittavasti kokemusta maailmanlaajuisista julkaisemistoimista ja verkkojakelusta. Yhtiö kutsuu halukkaat tahot tapaamisiin E3-messujen yhteydessä kesäkuussa.
Paavo Niskala
Uutinen

PixelJunkia, Superbikea, Final Fantasy IX ja lisää Söldner-X:ää PS3:n Storeen

Tällä viikolla Storeen tuotiin demoiksi jo aikaisemmin ladattavaksi julkaistu PixelJunk Shooter sekä keäskuun alussa kauppoihin tuleva SBK X Superbike World Championship.

Ilmaiseksi testaamaan pääsee myös kitaraohjaimella pelattavaa Fret Nice -tasohyppelyä, jonka saa omakseen 12,95 eurolla. Vastaava diili on voimassa lisäksi Voodoo Dice -puzzlen suhteen, jonka kokoversio maksaa 9,95 euroa.
Oliver
Uutinen

Wild Arms -tekijöiltä jotain isoa PS3:lle ja PSP:lle?

Western-vaikutteista Wild Arms -roolipelisarjaa kehittänyt japanilainen Media Vision hakee työpaikkailmoituksella suunnittelijoita ja ohjelmoija uuteen PS3- ja PSP-projektiin, jota kuvataan pitkän linjan tuotannoksi. Ilmoitukseen mukaan pyrkimyksenä on tehdä peli, joka vetoaa Japanin lisäksi myös muualla maailmassa ja josta pelistudio voisi olla ylpeä.

Viimeksi Media Vision sai valmiiksi Chaos Rings -nimisen iPhone/iPod Touch -pelin Square Enixille.
Oliver
Uutinen

Suomen virallinen pelilista ja myydyimmät Xbox 360 -pelit viikoilta 19-20

Suomen peli- ja multimediayhdistys FIGMA on julkaissut virallisen listan Suomen myydyimmistä Xbox 360 -konsolin sekä kaikkien laitealustojen peleistä ajalta 10. - 23.5.2010.

X360-listan otti odotetusti haltuun Alan Wake, perässään Red Dead Redemption ja Skate 3. Lost Planet 2 nousi viidennelle paikalle.
Oliver
Uutinen

Suomen myydyimmät PS3- ja PSP-pelit viikoilta 19-20

Suomen peli- ja multimediayhdistys FIGMA on julkaissut virallisen listan Suomen myydyimmistä PS3- ja PSP-peleistä ajalta 10. - 23.5.2010.

PS3-listalla Skate 3 nousi suoraan kärkeen ja ModNation Racers -luomiskaahailu ylsi sijalle neljä. PSP-listalla ModNation Racersin taskuversio kipui kolmanneksi.

PS3:
Oliver
Uutinen

Suomen myydyimmät Wii- ja DS-pelit viikoilta 19-20

Suomen peli- ja multimediayhdistys FIGMA on julkaissut viralliset listat Suomen myydyimmistä Wii- ja DS-peleistä ajalta 10. - 23.5.2010.

Wii-listalla ei uutuuksia nähty, mutta Mario & Sonic tekivät paluun sijalle kahdeksan. Uutuudet olivat vähissä myös DS:llä, jonka listalle palasivat Zelda ja Nintendogs.

Wii:
Oliver
Uutinen

Huhu: Rock Band 3:ssa soitetaan koskettimilla

Green Day: Rock Bandin demossa näkyvät merkit antavat ymmärtää, että Rock Band 3:n soitinvalikoimaan lisätään kosketinsoittimet.

Xbox Livessä
julkaistun demon päätteeksi kiusoitellaan Rock Band 3:lla. Numeron kolme ja tuttujen soitinlogojen ohella ruudulla näkyy kosketinsoittimiin viittaava symboli.
Paavo Niskala
Uutinen

Uusi Splinter Cell muhii Torontossa

Ubisoft kehittää seuraavaa Splinter Cell -peliä uudessa torontolaisstudiossaan Jade Raymondin johdolla. Studiolla muhii lisäksi toinen, vielä nimeämätön suurprojekti.

Splinter Cell: Convictionin ydintiimi muutti Torontoon Montrealista. Uusi peli hyödyntää edellistä osaa varten kehitettyä teknologiaa.
Paavo Niskala
Uutinen

Microsoftin viihdeyksikön johtoportaassa muutoksia

Microsoftin viihdeyksikön puheenjohtaja Robbie Bach sekä suunnittelu- ja kehityspuolesta vastaava J Allard jättävät yrityksen syksyllä, yhtiö vahvistaa.

Microsoftin interaktiivisesta viihteestä vastaava Don Mattrick ja mobiililaitetoimintaa johtava Andy Lees toimivat suoraan toimitusjohtaja Steve Ballmerin alaisuudessa heinäkuusta lähtien.
Paavo Niskala
Uutinen

Ratchet- ja Resistance-kehittäjiltä peli myös Xboxille

Spyro the Dragon -, Ratchet & Clank - ja Resistance-sarjojen syntykotina tunnettu Insomniac Games on sopinut Electronic Artsin kanssa kokonaan uuden pelin kehittämisestä PlayStation 3:lle sekä Xbox 360:lle. Kyseessä on 16-vuotiaan itsenäisen pelistudion ensimmäinen useammalle alustalle julkaistava peli.
Oliver
Uutinen

Miekkaa ja magiaa Namco Bandailta

Namco Bandai suunnittelee julkaisevansa ensi vuonna PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle hahmon takaa kuvatun Knights Contract -toimintaseikkailun.

Miekkamiesten ja magian aikaan sijoittuva peli kertoo Heinrichin ja Gretchenin tarinaa, joista ensin mainittu on kuolematon pyöveli ja jälkimmäinen henkiinherätetty noita. Tohtori Faustin määräyksestä Heinrichin viikatteen uhriksi jäänyt Gretchen hallitsee nyt Heinrichiä ja yhdessä heidän on vapautettava maa yliluonnollisten vihollisten ikeestä.
Oliver
Uutinen

Killzone 3 vasta vuoden päästä?

CVG-sivuston lähteet tietävät kertoa, että Sony suunnittelee julkaisevansa eilen virallisesti julkistetun Killzone 3 -räiskinnän PS3:lle vasta ensi vuoden toukokuussa.

Samasta lähteestä kuuluu, että jo tavanomaisen kaksinpelattavan yhteistyötilan lisäksi Killzone 3 sisältää tehtäväpohjaisen yhteistyötilan neljälle pelaajalle. Verkkomoninpeliin luvataan myös ajoneuvoja, vaikka lähde kertookin, ettei itse ole niitä vielä nähnyt.
Oliver
Uutinen

Gran Turismo 5 3D:nä ja liikkeentunnistuksella?

MCV-sivuston Sony-lähteet tietävät kertoa, että syy Gran Turismo 5:n myöhästymiseen piilee peliin lisättävistä 3D- ja Move-tuesta.

Virallisesti Sony ei ole vahvistanut pelin tukevan kumpaakaan ominaisuutta. Gran Turismon 3D-demoa on tosin esitelty yleisölle jo aikaisemmin ja pelin kehitystä johtava Kazunori Yamauchi on kertonut tiimin olevan kiinnostunut uusien teknologioiden soveltamisesta.
Oliver
Uutinen

Doom II keskiviikkona Live Arcadeen

Live Arcadessa julkaistaan keskiviikkona Voodoo Dicen ohella Doom II, Major Nelson vahvistaa. Räiskintäpelin hintaa ei tiedetä, mutta oletettavasti molemmat kustantavat 800 Microsoft-pistettä.
Paavo Niskala