Uutiset

Uutinen

Heavy Rainin lisäsisältö jäihin?

GameInformer raportoi saaneena Heavy Rain -trillerin kehittäneen Quantic Dreamin Guillame de Fondaumièreltä tiedon, että pelin ladattavan lisäsisällön kehitys on lopetettu määräämättömäksi ajaksi.

Ennakkotilaajille tarjottu The Taxidermist -episodi tuli muiden ostettavaksi huhtikuun alussa ja toisessa episodissa pelaaja olisi ennakkotietojen mukaan päässyt Origami Killerin rooliin.
Oliver
Uutinen

Kojimalta tulossa suuri PS3-yksinoikeus? (Päivitetty)

CVG-sivusto kertoo lähteidensä vuotaneen tiedon, että Hideo Kojima (Metal Gear) ilmoittaa syyskuun Tokyo Game Show'n yhteydessä uudesta PS3:lle yksinoikeudella tulevasta pelistä.

Yksityiskohtia ei vielä ole saatavilla, mutta kyseessä kerrotaan olevan suuren mittakaavan peli, joka tulee varastamaan huomion TGS-messuilla. CVG:n ymmärryksen mukaan Kojima olisi halunnut esitellä peliä jo nyt E3-messuilla, mutta päätti hioa demon "luodinkestäväksi" syyskuuhun mennessä.
Oliver
Uutinen

E3 2010: Sony ei pakota Move-tukea kaikkiin peleihin

Vaikka E3-messujen yhteydessä on vahvistettu useiden ns. ydinpelaajille suunnattujen pelien tukevan PS3:n syyskuussa julkaistavaa Move-liikkeentunnistusohjainta, ei Sony aio pakottaa tukea kaikkiin tuleviin peleihin.

– Rakastan Movea mutta se ei ole ainoa ohjain alustallamme. Meillä on jo loistava DualShock ja jotkin elämykset on tarkoitettu käyttämään sitä, kertoi Sony Computer Entertainmentin tutkija ja EyeToyn luoja Richard Marks.
Oliver
Uutinen

NFS: Hot Pursuit neljä kertaa Paradisea isompi

Need for Speed: Hot Pursuit -kaahailua PS3:lle, Xbox 360:lle ja PC:lle kehittävä Criterion kehuu Twitter-tilillään, että pelistä löytyyy yli 160 kilometriä avointa tietä. Pelialueen kooksi kerrotaan 27 neliökilometriä eli se on neljä kertaa suurempi, kuin saman tiimin tekemä Paradise City edellisessä Burnoutissa.

Criterion ilmoitti myös, että Porsche on mukana yksinoikeudella ja maaliskuussa Geneven autonäyttelyssä esitelty Porsche 918 Spyder -hybridi on jo mallinnettu peliin.
Oliver
Uutinen

Sly 2 ja Sly 3 myös PS3:lle suomeksi

Syksyllä PlayStation 3:lle julkaistava Sly Collection sisältää sarjan kolme alunperin PlayStation 2:lle ilmestynyttä peliä teräväpiirtoisiksi siistityillä grafiikoilla. Lisäksi mukana on 3D-tuki sekä Move-ohjainta tukevia minipelejä.

Alkuperäisten pelien tapaan kokoelman ensimmäinen Sly Raccoon on englanninkielinen, mutta Sly Raccoon 2: Konnakopla ja Sly 3: Konnien kunnia on ääninäytelty suomeksi.
Oliver
Uutinen

Mario syrjään Japanin pelilistan kärjestä

Super Mario Galaxy 2 vietti kaksi viikkoa Media Createn kokoaman Japanin pelilistan kärjessä, mutta tällä viikolla Wiille julkaistu Xenoblade-roolipeli vei siltä piikkipaikan.

Japanissa vihdoin julkaistujen GTA-lisäepisodien PS3-versio nousi suoraan kolmanneksi ja X360-painos jäi sijalle 18. DS:n Mega Man Zero Collection otti paikan neljäntenä ja PS3:n Just Cause 2 ylsi kuudenneksi.
Oliver
Uutinen

E3 2010: Uusi Xbox 360 ei väläyttele punaisia valoja

E3-messuilla paljastettu uusi Xbox 360 -malli ei väläyttele enää pahamaineista punaista valorengasta rikkoutuessaan. Konsoli saattaa toki edelleen hajota, mutta Microsoft käyttää toisenlaisia keinoja asiasta viestimiseen.

Microsoft Game Studiosin varapääjohtaja Phil Spencer kertoi uudistuksesta IGN:n haastattelussa. Samalla hän lupasi, että Microsoft on ottanut opiksi menneistä ja pistänyt nämä opit täytäntöön uusitun konsolin kohdalla.
Paavo Niskala
Uutinen

E3 2010: Kinect ei ehkä pidä istuvista pelaajista (päivitetty)

E3-messuilta kuuluvien puheiden mukaan Xbox 360:n Kinect-kamera ei kykenisi tunnistamaan istuvan pelaajan liikkeitä. Kaikki liikkeentunnistusta hyödyntävät pelit ovat ainakin toistaiseksi vaatineet, että pelaaja seisoo.

Microsoftin virallisen lausunnon mukaan Kinectiä voi käyttää myös istualtaan tapauksesta riippuen. Tämä viitannee kuitenkin ääniohjaukseen, jota hyödynnetään muun muassa konsolin uusitussa käyttöliittymässä.
Paavo Niskala
Uutinen

Gran Turismo 5 vastaan todellisuus kuvissa

Vertailua Gran Turismo -kuvakaappusten ja valokuvien välillä on netissä käyty jo vuosien ajan, mutta nyt asialle on lähtenyt myös Sony tuoreimmassa Gran Turismo 5 -kuvapaketissaan.

Omat johtopäätöksensä oheisista otoksista voi jokainen tehdä itse.

Valmista peliä luvataan maailmalle marraskuun aikana.
Oliver
Uutinen

E3 2010: SOCOM 4 Eurooppaan salanimellä

SOCOM 4: U.S. Navy SEALs on Sonylla vahvasti näytillä E3-messuilla ja tietysti esillä on pelin sisältämä tuki Move-liikkeentunnistukselle.

Sony päästi äskettäin liikkelle joukon kansikuvia syksyn julkaisuistaan, joista selviää, että Euroopassa SOCOM 4 tullaan jostain syystä tuntemaan nimellä SOCOM Special Forces. Kyseessä on vielä väliaikainen kansikuva mutta nimi on ilmeisesti lopullinen.
Oliver
Uutinen

PS3:n 3.40-päivitys 29. kesäkuuta

Sonyn PlayStation Plus -tiedotteen lopputeksteihin oli kätketty maininta, että maksullisen lisäpalvelun käyttäjien on ladattava koneelleen käyttöjärjestelmän versio 3.40, joka julkaistaan. 29. kesäkuuta eli samana päivänä, kun Plus-palvelukin tulee myyntiin.

Tietoa päivityksen mahdollisesti mukanaan tuomista muutoksista muiden elämään ei vielä ole tietoa.
Oliver
Uutinen

Kojima jätti Zone of the Endersin taka-alalle

Metal Gear -sarjan isänä tunnettu Hideo Kojima kertoi vielä viime syksynä, että PSP:n MGS: Peace Walker -pelin jälkeen hän keskittyy Zone of the Enders -sarjan jatko-osaan, mutta nyt miehen huomio onkin siirtynyt jo muualle.

ZOE3:n suhteen moni asia on muuttunut, joten se on tavallaan siirretty taka-alalle, hän selvitti UStream-videolähetyksessään.
Oliver
Uutinen

KonsoliFINissä käyttökatkos tänään (Päivitetty)

Tänään torstaina 17. kesäkuuta on KonsoliFINissä odotettavissa vajaan tunnin käyttökatkos joskus kello 9 - 17 välisenä aikana.

Syynä katkokseen on palvelimen vaihto tehokkaampaan, mikä toivon mukaan vähentää odottamattomia katkoksia tulevaisuudessa.

Päivitys klo 14.00: Nyt on palvelin vahdettu ja kaikki sujunee jatkossa jouheammin.
Oliver
Uutinen

E3 2010: Konamilta NeverDead-kauhuräiskintä

Konamilta on luvassa joskus tulevaisuudessa NeverDead-toimintapeli PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle.

Hahmon takaa kuvattu räiskintä sijoittuu kauhu- ja fantasiavaikutteiseen lähitulevaisuuteen. Päähahmona on demonien aikaisemmin kuolemattomaksi tekemä sankari, mutta nyt demonit ovat jälleen nousseet luomaan tuhoa maailmaan. Aseiksi löytyy erityisen taittomiekan lisäksi joukko tuliaseita.

Kehityksestä vastaa Rebellion, jolta viimeksi valmistui toivomisen varaa jättänyt Aliens vs. Predator.
Oliver
Uutinen

E3 2010: Ocarina Of Time palaa kolmiulotteisena

Nintendolta on tulossa upouuden The Legend of Zelda: Skyward Swordin lisäksi toinenkin Zelda-seikkailu, kun monesti kaikkien aikojen parhaaksi peliksi tituleerattu The Legend of Zelda: Ocarina of Time palaa aidosti kolmiulotteisena uudelle 3DS-käsikonsolille.

Nintendo julkisti tiedon Ocarina of Time 3DS -pelistä Twitter-päivityksenä.

Uutisen ohessa on nähtävillä ensimmäiset kuvat käsikonsoliversiosta.
SOJ
Uutinen

E3 2010: 3DS kauppoihin viimeistään ensi vuoden alussa

Nintendon edustajan mukaan uusi 3DS-käsikonsoli julkaistaan Euroopassa viimeistään ensi vuoden alussa.

Nintendo pyrkii julkaisemaan 3DS:n maailmanlaajuisesti tämän vuoden puolella. Yhtiö pitää julkaisua ainakin yhdellä markkina-alueella ennen vuodenvaihdetta todennäköisenä.

Tarkemmat julkaisuajat ja -hinnat tiedotetaan myöhemmin.
SOJ
Uutinen

E3 2010: Donkey Kong Country tekee paluun

Nintendo esitteli lehdistötilaisuudessaan Wiille julkaistavan Donkey Kong Country Returns -2D-tasoloikan. Peliä kehittää Metroid Prime -sarjasta tuttu Retro Studios.

Perinteistä tyyliä kunnioittavassa pelissä pääsee tahkomaan uusia kenttiä joko yksin tai yhteistyössä kaverin kanssa.

Donkey Kong Country Returns julkaistaan vielä tämän vuoden puolella. Trailerin pelistä voi katsoa KonsoliFINin mediaosioista.
SOJ