Kesäkuun PlayStation Plus -katalogin lisäykset paljastettiin – uusi ominaisuus tulossa Premium-tilaajille
Extra- ja Premium-tason tilaajat saavat jälleen uutta pelattavaa.
Extra- ja Premium-tason tilaajat saavat jälleen uutta pelattavaa.
Xbox Games Showcasen yhteydessä kuultiin myös mielenkiintoisia indie- ja Game Pass -uutisia.
Showcasen Extended-versiossa nähtiin peräti kymmenestä ID@Xbox-pelistä rakentunut montaasi. Koko kymmenikkö nähdään lisäksi Game Pass -palvelussa välittömästi ilmestymisensä yhteydessä – valitettavasti julkaisupäiviä ei vielä suuremmin tipahdellut. Itse videopätkä on nähtävissä upotettuna uutisen yläreunasta.
Lisätietoja Xboxin uutistiedotteessa, täällä.
Techtonica
Grand Theft Auto Onlinesta on poistettu iso läjä pelissä alusta asti mukana olleita autoja.
Senua's Saga: Hellblade II oli näytillä kehittäjäpäiväkirjan voimin juuri päättyneessä Xbox-lähetyksessä.
Reilun kahdeksan minuutin mittainen video kurkistaa pitkään työstetyn pelin kulisseihin, tarkemmin ottaen Ninja Theoryn upouuteen liikekaappausstudioon. Näyttelijät ovatkin suorittaneet kaiken vaaditun liikekaappauksen itse, minkä lisäksi hahmojen kasvot on mallinnettu aiempaa tarkemmin.
Ubisoft esitteli tulevaa Avatar: Frontiers of Pandoraa parinkin videomaistiaisen voimin.
The Division -kehittäjä Massiven työstämä Avatar: Frontiers of Pandora sijoittuu tarinallisesti ensimmäisen Avatar-elokuvan jälkimaininkeihin. Pandoraa asuttavia Na'vi-hahmoja vastaan asettuvat RDA:n sotavoimat, joita vastaan voi mitellä joko yksin tai yhteistyössä kaverin kera. Peräti kuuden minuutin mittaisen pelikuvavideon voi katsastaa trailerin lisäksi uutisen ohesta.
Capcom on joutunut lykkäämään Pragmatan julkaisua, eikä uutta päivämäärää tällä kertaa lähdetty edes arvuuttelemaan.
Pragmata esiteltiin kiusoitteluvideon kera jo vuonna 2020, jolloin julkaisuajankohdaksi arvuuteltiin viime vuotta. Kehitysprojekti ei ole kuitenkaan edennyt odotettua tahtia, sillä julkaisua on jouduttu jälleen kerran lykkäämään. Uusi video Pragmatasta kuitenkin saatiin viime yön Capcom Showcasen yhteydessä – tämän voi katsastaa uutisen lopusta.
The Crew palaa tiiviimmissä muodossa.
Tämän sortin rautaa se avaruusseikkailu kaipailee.
Tutut hahmot ja maisemat tekevät paluun, Gilbert ei.
Seuraava seikkailu sijoittuu Japanin ulkopuolelle.
Fantasiaeepoksen julkaisu lähestyy.
Autopelien ystävien odotus on miltei ohi
Fable-reboot esittäytyy uudella trailerillaan.
Lies of P sai Summer Game Fest -tapahtuman yhteydessä julkaisupäivänsä.
Lies of P kertoo puunukke Pinokkion tarinaa, joskin hieman yllättäen Souls-henkisenä toimintapelinä. Pariminuuttisen trailerinkin saanutta nimikettä päästään kokeilemaan demon muodossa vaikka heti. Tarjolla on seikkailun pari ensimmäistä lukua, joka antanee jo varsin mukavan kuvan Lies of P:n pelimekaniikoista ja varsin kiehtovan oloisesta tunnelmasta.
Lies of P julkaistaan 19. syyskuuta PC:lle (Steam) sekä Xbox- ja PlayStation-konsoleille.
Sonic palasi parrasvaloihin uuden Sonic Superstars -pelin voimin juuri päättyneessä Summer Game Fest -tapahtumassa.
Tuntematon matka jatkuu alkuvuonna 2024.
Alan Wake II oli vahvasti tapetilla Geoff Keighleyn Summer Game Fest -tapahtumassa.
Keighley oli haalinut Summer Game Fest -lavalleen itse Sami "Sam Lake" Järven, joka esitteli auliisti Remedyn tulevaa selviytymiskauhupeliä. Pelaajan ohjastettavana onkin tällä kertaa nimihahmon lisäksi FBI-agentti Saga Anderson, joka saapuu Bright Fallsiin tutkimaan mystisiä rituaalimurhia – näihin puolestaan liittyy vahvasti 13 vuotta aiemmin kadonnut Alan Wake.
Usagi Yojimbo on täällä.
Hupsista, uusia tietoja tulevasta Like a Dragonista.