Uutiset

Uutinen

Fight Night Champion maaliskuussa

EA Sportsin nyrkkeilysarja jatkuu ensi vuoden maaliskuussa, kun Fight Night Champion astelee kehään. Pelin hikisillä miehillä ryyditetyn debyyttitrailerin tarjoilee IGN.

Kuten traileristakin voi päätellä, aikovat kehittäjät panostaa uusimmassa nyrkkeilyssään uratilaan. Tarinassa seurataan Andre-nimistä pugilista, joka haluaa nousta opastusosion vankilakahakoista todellisten kehäkettujen kuninkaaksi.
Paavo Niskala
Uutinen

Psychonauts-jatko edelleen Schaferin mielessä

Tim Schafer ilmoitti jo muutama vuosi sitten olevansa valmis tekemään jatkoa vuonna 2006 julkaistulle Psychonauts-seikkailulleen, eikä miehen mieli ole muuttunut, jos vain pelille löytyisi julkaisija.

– Olen valmis tekemään sen. Kysymys on oikeastaan vain sen tekemisestä kiinnostuneen julkaisijan löytämisestä, Schafer kertoi.
Oliver
Uutinen

Tekeillä kolme Transformers-peliä

Muun muassa Transformers-oikeudet omistava Hasbro on vahvistanut Transformers: War for Cybertron -toimintapelin jatko-osan olevan kehityksessä ja julkaisua kaavaillaan vuodelle 2012.

Hasbron peliosaston johtaja Mark Blecher sanoi olevansa tyytyväinen kesällä julkaistun ensimmäisen pelin vastaanottoon ja kertoi sen arvostelumenestyksen olleen parasta, mitä Hasbron tavaramerkkeihin perustuvilla peleillä on nähty.
Oliver
Uutinen

Reggie vihjaa Wiin seuraajan julkaisusta

Nintendon Reggie Fils-Aimen mukaan yhtiöltä on turha odottaa uuden sukupolven kotikonsolia vielä ensi vuoden jouluksi.

- Voimme keskustella uudesta sukupolvesta, kun olemme myyneet Yhdysvalloissa 45 miljoonaa konsolia, Fils-Aime linjaa.

Tällä hetkellä Wii löytyy hieman yli 30 miljoonasta jenkkitaloudesta.

Viime aikoina Nintendon konsolimyynti on hidastunut merkittävästi, mutta yhtiö odottaa menestystä loppuvuoden joulumarkkinoilla. Vuoden 2009 laitemyynnistä lähes puolet tuli viimeisen kahden kuukauden aikana.
SOJ
Uutinen

Wii ja Mario Kart -kaahailu samaan pakettiin jouluksi

Nintendo aikoo tuoda joulumarkkinoille uuden Wii-bundlen, jota tulee saataville vain rajoitettu erä.

Euroopassa 26. marraskuuta julkaistava paketti sisältää mustan konsolin lisäksi Wii Remote Plus- ja Nunchuk-ohjaimet, Wii Sportsin, Mario Kart Wiin sekä Wii Wheel -ratin. Konsolissa on myös valmiiksi asennettuna alkuperäinen Donkey Kong, jossa Mario teki ensiesiintymisensä.

Paketin tarkka hinta ei ole vielä tiedossa.

SOJ
Uutinen

Gatling Gears keväällä Xbox 360:lle ja PS3:lle

Trapdoorin Warpin lisäksi EA Partners aikoo julkaista myös Vanguard Gamesin kehittämän Gatling Gears -ammuskelupelin, Electronic Arts ilmoittaa tiedotteessaan.

Palkitun Greed Corp -strategiapelin tekijät laittavat pelaajan Max Brawleyn puikkoihin seikkailemaan tutussa Mistbound-maailmassa. Uuden sankarin on tarkoitus päihittää luonnonvaroja tuhoava monopolimainen suuryritys keinoin millä hyvänsä.
Cubase
Uutinen

Warp-hiiviskely Live Arcadeen ja PSN:ään ensi kesänä

Electronic Arts julkisti jälleen yhden yhteistyösopimuksen pienen itsenäisen studion kanssa.Tällä kertaa EA Partners aikoo julkaista Trapdoorin kehittämän Warp-scifi-pelin.

- EA Partnersin kanssa työskenteleminen antaa meille mahdollisuuden laajentaa jälleenmyynti paljon suuremmalle yleisölle, kun samalla saamme pitää oman visiomme ja identiteettimme, Trapdoorin perustaja Ken Schachter kuvailee yhteistyötä.
Cubase
Uutinen

Gran Turismo 5:n täydellinen autolista

Julkaisupäivän ohessa Sony ja Polyphony Digital julkistivat tänään lopullisen listan Gran Turismo 5:n mukana tulevista autoista. Automalleja on valittavissa alkuvaiheessa 1031 kappaletta.

Täydellisen listan tarjolla olevista autoista voit katsoa uutisen ensimmäisestä kommentista.
hartzu
Uutinen

Gran Turismo 5 julkaistaan 24.11.

Sony Computer Entertainment Europe on vahvistanut PlayStation 3:n odotetun Gran Turismo 5 -ajopelin uudeksi julkaisupäiväksi 24. marraskuuta.

Tällä kertaa päivämäärä pitänee paikkansa, sillä pelejä on jo toimitettu maahatuojan varastoon.

Samana päivänä vietetään myös PlayStation 2:n Euroopan julkaisun 10-vuotisjuhlia.
Oliver
Uutinen

Viikon 45 Xbox Live -tarjontaa

Xbox Livessä ei kuluvalla viikolla tarjottu uusia demoja kokeiltavaksi tai merkittäviä laajennuksia ladattavaksi, mutta Live Arcade sai perinteiseen tapaan vahvistusta kolmella pelillä.

Faery: Legends of Avalon on vuoropohjainen roolipeli, jossa pelaaja lähtee tutkimaan keijujen ja ihmisten asuttamaa kuihtuvaa maailmaa. Peli lainailee elementtejä useista eurooppalaisista kansantaruista.
Paavo Niskala
Uutinen

Raportti: Kinectin sisuskalujen hinta noin 56 dollaria

Kinectin sisuskaluihin tutustunut UBM TechInsights arvioi vehkeen osien yhteishinnaksi noin 56 dollaria eli reilut 40 euroa, EE Times uutisoi. Xbox 360:n lisälaitetta kaupataan Pohjois-Amerikassa noin 150 dollarilla ja Suomessa 169 euron suositushintaan.

Laite pitää sisällään muun muassa 512 megatavua käyttömuistia, neljä mikrofonia, RGB-kameran, infrapunakameran ja -projektorin sekä PrimeSensen suunnitteleman kuvaprosessorin.
Paavo Niskala
Uutinen

Hirviölahtaus jatkoi kärjessä Japanissa

Namco Bandain Monster Hunter -klooni God Eater: Burst onnistui pysyttelemään toisen viikon Media Createn kokoaman Japanin pelilistan kärjessä.

Uutuuksista Fallout: New Vegasin PS3- ja Xbox 360 -versiot nousivat sijoille viisi ja seitsemän. Väliin jääneen kuudennen sijan täytti DS-roolipeli Radiant Historia.

Japanin pelilista ajalta 1. - 7.11.2010:
Oliver
Uutinen

Viacom myy Rock Band -kehittäjän

Viacom aikoo myydä Rock Bandin ja Guitar Heron luoneen Harmonixin. Viacomin mukaan studio ei ole yhtiölle taloudellisesti kannattava.

Harmonixin kehittämä Rock Band 3 ei ole menestynyt odotusten mukaisesti. Briteissä peli myi debyyttiviikollaan vain 7386 kappaletta.
Paavo Niskala
Uutinen

Call of Duty takoi taas myyntiennätyksiä

Call of Duty: Black Opsista leivottiin kautta aikain suurin viihdejulkaisu, Activision Blizzard ilmoittaa. Toimintapeliä myytiin pelkästään Yhdysvalloissa ja Briteissä noin 360 miljoonan dollarin edestä ensimmäisen vuorokauden aikana, kun peli saapui kauppoihin tiistaina.
Paavo Niskala
Uutinen

The Fancy Pants Adventures Xbox 360:lle ja PS3:lle

@font-face { font-family: \"Cambria\"; }p.MsoNormal, li.MsoNormal, div.MsoNormal { margin: 0cm 0cm 0.0001pt; font-size: 12pt; font-family: \"Times New Roman\"; }div.Section1 { page: Section1; }

Suosittu selainpeli The Fancy Pants Adventures julkaistaan Xbox Live Arcadessa ja PlayStation Networkissa ensi vuoden keväällä, Electronic Arts ja Borne Games paljastavat tiedotteessaan.

Cubase
Uutinen

Toinenkin uusi LittleBigPlanet tulossa

Australian pelien ikärajoja valvovan viraston listoille on ilmestynyt aiemmin tuntematon LittleBigPlanet-peli Sackboy's Prehistoric Moves. Kehittäjiksi mainitaan ensimmäisen pelin tehnyt Media Molecule sekä Move-tekniikan parissa jo pidempään työskennellyt Supermassive.

Kyseessä on todennäköisesti Move-ohjainta yksinomaan hyödyntävä peli, sillä Supermassive on tehnyt  Moven julkaispeleistä Start the Partyn ja Tumblen.
hartzu
Uutinen

Kinectille avoimen lähdekoodin ajuri

Microsoftin juuri markkinoille tullut Kinect-teknologia on saanut myös hakkerit innostumaan uudesta teknologiasta ja nyt saatavilla on ensimmäinen versio Linux open source -ajurista Kinect-kameralle.

Nykymuodossaan ajuri pystyy käyttämään Kinectin RGB-kameraa sekä 3D-sensoreita ja näyttämään niiden tuottaman kuvan ruudulla.
hartzu
Uutinen

Kuuba kritisoi Call of Duty: Black Ops peliä

Varsin harvinaisessa kannanotossaan Kuuban hallitus kritisoi juuri julkaistua Call of Duty: Black Ops peliä. Syynä tähän on pelin eräs tehtävä, jossa tavoitteena on tappaa nuori Fidel Castro.

Kuuba syyttää peliä salamurhien ja tappamisen glorifioinnista ja uskoo pelin edistävän sosiopaattista käytöstä USA:n nuorten parissa.

Kuuban hallituksen Cubadebate-sivustolla oleva artikkeli sanoo USA:n yrittävän tehdä nyt virtuaalisesti sen, mitä he eivät kyenneet 50 vuodessa toteuttamaan.
hartzu
Uutinen

Grandia-klassikko PS3:n Storeen

Demottoman Store-viikon helmenä loistaa PSonen klassikkolaarista kaivettu Grandia-roolipeli, jonka saa PS3:lle sekä PSP:lle 7,95 eurolla.
Oliver