Piinaavaa tunnelmaa öljynporauslautalla – The Chinese Roomin tulevasta tekeleestä julkaistiin pelikuvaa
Tuore pelikuvatraileri on tunnelmaa täynnä.
Tuore pelikuvatraileri on tunnelmaa täynnä.
Hiiviskelyklassikon uusioversio esittäytyy ensimmäisellä pelikuvatrailerilla.
Tanssijalkaa vipattaa? Treenihimo iskee?
Tarvitset levyaseman asennukseen nettiyhteyden, sorit siitä.
Lords of The Fallen on myynyt miljoona kopioita jo kymmenessä päivässä julkaisunsa jälkeen.
Hotline Miami -pelit saapuvat kokoelman muodossa uusille tehokonsoleille.
Parinkymmenen euron hintainen Hotline Miami Collection -paketti kätkee sisäänsä sekä vuoden 2012 Hotline Miamin että kolmisen vuotta myöhemmin ilmestyneen Hotline Miami 2: Wrong Numberin, kertoo julkaisija Devolver Digital. Kumpaisenkin pelin voi ostaa halutessaan myös erikseen ensimmäisen kustantaessa 10 euroa, jatko-osan vielä viisi euroa enemmän.
Microsoftin Xbox Partner Preview -lähetys pidetään kuluvan viikon keskiviikkona, 25. lokakuuta.
Hahmon hupun alta liehuvat pitkät hiukset ja käsi pitelee samuraimiekkaa.
RoboCop: Rogue Cityn Switch-versio näyttäisi peruuntuneen.
Pian julkaistavan RoboCop: Rogue Cityn Switch-painoksen oli tarkoitus ilmestyä jossain vaiheessa muiden alustojen jälkeen. Nyt julkaisija Nacon ja kehittäjä Teyon ovat kuitenkin vahvistaneet moisen ajatuksen jääneen unholaan ainakin toistaiseksi. Tarkempaa selvitystä Switch-pelaajia harmittavaan tilanteeseen ei ole toistaiseksi annettu.
Epic on paljastanut pelikauppansa ensi viikon ilmaisnimikkeet.
Tästä torstaista alkaen tarjolla ovat Eternal Threads sekä The Evil Within. Viimeksi mainitun tarinaa voi jatkaa lähes suorilta ensi viikolla, kun ilmaisvalikoimassa nähdään jatko-osa The Evil Within 2. Kauhumestari Shinji Mikamin kehittämän säikyttelyn lisäksi talteen voi napata kehutun Tandem: A Tale of Shadows -pulmaseikkailun.
Lisätietoja Epicin sivuilta, täältä.
Lisää aiheesta:
Marvel's Spider-Man 2 saa lisää ominaisuuksia julkaisun jälkeisissä päivityksissä.
Insomniacin James Stevensonin mukaan New Game Plus sekä tehtävien uudelleenpeluumahdollisuus eivät ehdi valmiiksi julkaisuun, mutta kumpainenkin ominaisuus on tulossa todennäköisesti jo ennen vuodenvaihdetta. Ensimmäinen päivitys saadaan linjoille heti julkaisun yhteydessä, ja Insomniac onkin kehottanut lataamaan sen hetimmiten, mukana on sen verran paljon ehostuksia levyversioon nähden.
Lokakuun loppupuolen Game Pass -tarjonta paljastettiin.
Ylen uusi Totta, tarua ja videopelejä on taatusti mielenkiintoista katseltavaa esimerkiksi Assassin's Creed -pelien ystäville.
Lies of P on kelvannut pelaajille.
Odotettu kaupunginrakentelusimulaattori julkaistaan keskeneräisessä kunnossa.
Herra Afghanin ääni tulee jatkossa perin tutuksi.
Steamiin saapuva Diablo IV rullaa heti kättelyssä nätisti myös Steam Deck -masiinalla.
Pitkään työstetty ja hartaasti odoteltu Diablo IV julkaistiin varsin menestyksekkäästi männä kesänä, joskin peli on ollut saatavilla PC:lle toistaiseksi ainoastaan Blizzardin omassa Battle.net-palvelussa. Steam-debyyttinsä yhteydessä pelin äärelle päästään hetimmiten myös Steam Deck -laitteella, siitä kertoo jo kiveen hakattu "Steam Deck Verified" -lupaus.
Microsoft ja Activision Blizzard King ovat vihdoin saaneet kohutut kauppansa päätökseen.
Microsoft ja Activision Blizzard ilmoittivat halustaan lyödä hynttyyt yhteen jo tammikuussa 2022, siis liki parisen vuotta takaperin. Nyt kaupat saatiin kunnialla pakettiin Iso-Britannian kilpailuviranomaisten hyväksyttyä suunnitelmat pitkän väännön jälkeen. Kauppahinta on loppupeleissä 68,7 miljardia dollaria, mikä tekee yhdistymisestä pelialan historian hintavimman.
Epic Games Storen ilmaispelivalikoima meni vaihtoon eilen torstaina, selvisivätpä samassa hötäkässä myös ensi viikon maksuttomat nimikkeet.
Mass Effectistä vaikutteita ottanut pöytäroolipeli Rogue Angels - Legacy of the Burnings Suns on päässyt Kickstarterista julkaisuun.