Helmikuun PlayStation Plus -katalogin lisäykset vie pelaajat merille ja avaruuteen
Pelattavaa löytyy jokaiseen makuun.
Pelattavaa löytyy jokaiseen makuun.
Kotimaisen Bugbearin FlatOut-klassikon voi napata maksutta talteen GOG-kauppapaikalta.
Neljään osaan ehtineen FlatOut-sarjan debyyttipeli julkaistiin vuonna 2004 varsin positiivisen vastaanoton myötä. Romurallilla voi nyt nostalgisoida ilman erillistä maksua, sillä rälläyksen voi käydä nappaamassa talteen GOG-kauppapaikalta vielä reilun parin vuorokauden ajan – suuntaa siis oitis tänne!
Yoshitaka Murayama on menehtynyt juuri ennen viimeiseksi jäävän pelinsä julkaisua.
Yoshitaka Murayama tunnettiin ennen kaikkea Konamin Suikoden-sarjan luojana. Klassikoille on työstetty henkistä jatkoa Kickstarter-joukkorahoituksena käynnistyneen Eiyuden Chroniclen myötä, jossa Murayama toimi kirjoittajana – ehtipä mies perustaa kyseisiä nimikkeitä varten jopa Rabbit & Bear Studios -pelitalonkin.
Lentosimu matkaa Arrakis-planeetan aavikoille.
Xboxin uuden strategian mukaiset monialustapelit ovat paljastuneet The Vergen lähteiden mukaan.
Indie-pelihitti What the Golf? singahtaa PS4:lle & PS5:lle.
Super Bowlin yhteydessä nähtiin jälleen hurja määrä erilaisia elokuvatrailereita.
Ehkäpä se odotetuin traileri taisi olla kolmannella Deadpool-elokuvalla. Sehän toki saatiin, mutta samassa hötäkässä elokuvan viralliseksi nimeksi varmistui hieman yllättäen Deadpool & Wolverine. Toinen mielenkiintoinen jatko-osa on vuoden 1996 katastrofileffa Twisterin jalanjäljissä jatkava ja Aliens-henkisesti monikkoon heitetty Twisters.
Helldivers 2:n tapa käsitellä mikromaksuja on herättänyt paljon keskustelua.
Ubisoft on kertonut suunnitelmiaan tulevan tilivuotensa varalle.
Epic Storen ilmaispelit ovat menneet vaihtoon torstaina, kuten tapana on.
Tällä kertaa tarjolla on pienimuotoinen kulttipeli, Doki Doki Literature Club, joka ei ole lainkaan sitä, mitä voisi nimen tai taiteen perusteella olettaa. Pelin kuvauksessa sen rummutetaan edustavan psykologista kauhua, mikä toden totta kannattaa kokea itse. Viikon toinen ilmaispeli on luolastoseikkailu Lost Castle.
Alkujaan Jurassic Parkina tunnettu, sittemmin Jurassic Worldiksi kasvanut dinosaaga jatkuu ensi vuonna.
PlayStation Plus -pelaajien helmikuu sai juuri piristysruiskeen uusista ilmaispeleistä.
Tarjolla on tuttuun tyyliin kolme nimikettä kaikille jäsenyystasoille aina Essentialista lähtien. Täysin uuden ja ihmeellisen äärelle päästään värikkään Foamstarsin myötä, minkä lisäksi konsolille voi napata futuristisen Rollerdromen ja 1700-luvun Ranskaan sijoittuvan Steelrisingin.
Sony on esitellyt viime yön State of Play -lähetyksessään odotettua Final Fantasy VII Rebirthiä.
Päivitys 6.2. kello 20:00: Aiemmat huhuilut vahvistettiin todeksi Xboxin toimesta. Muut lisäykset, alustat ja päivämäärät alla:
Tämä ei ole Disney-tarina, ei laisinkaan.
Kulttiklassikko Silent Hill 2:n uusioversio sai ensimmäisen trailerinsa.
Konami ja Bloober Team ovat julkaisseet uudesta Silent Hill 2 -nimikkeestä pelikuvatrailerin. Julkaisupäivästä ei videomaistiaisen mukana annettu vielä tarkempaa tietoa, mutta aikaisemman tiedon mukaan se on suunnitteilla tämän vuoden puolelle. Lyhyestä esittelyviedosta ei voi vielä päätellä paljoa, mutta Team Blooper on lupaillut uusioversion pysyvän tarinan puolesta uskollisena alkuperäiselle.
Phil reagoi huhuihin!
Useampi sivusto on alkanut toistelemaan huhuja, joiden perusteella lukuisat Xbox-konsoliyksinoikeuspelit olisivat tekemässä tuloaan myös Sonyn PlayStation 5:lle.
Naughty Dog ja Sony ovat julkaisseet upouuden dokumentin The Last of Us Part II:n kehityksen vaiheista.
Ikonisen Lara Croftin paluu juurille lähestyy.