Uutiset
Microsoft ei hylkää avatar-hahmojaan
Vaikka avatarit ovatkin esillä Windows Phonella ja Windows 8:lla, ovat ne jääneet taka-alalle Xbox Onen yhteydessä. Uudella konsoliraudalla avatareilla voi poseerata ainoastaan omaa pelaajakuvaansa varten, eikä varsinaista muuta tekemistä löydy.
Arvostelussa Lara Croft and the Temple of Osiris
Platinum Games vihjailee kuluvan vuoden suunnitelmistaan
Pääjohtaja Tatsuya Minamin mukaan viime vuosi oli Platinum Gamesille menestyksellinen, kun taas vuonna 2015 pyritään ylittämään kaikki pelaajien asettamat odotukset.
Tuttu hattupää palaa brutaalina Mortal Kombat X:ään
Uutena vahvistuksena brutaaliin tappelupeliin paljastetiin Kung Lao, joka on tuttu sarjan aiemmista osista. Hahmon päälaelta löytyy yhä tuttu teräväreunainen hattu, mutta liikkeitä ja muuta ulkoasua on uudistettu entisestä. Kuvamateriaalia viiksekkäästä mätkijästä löytyy oheisista kuvista.
Castlevania-teemoin koristellusta Super Nintendosta huokuu Draculan henki
Japanissa vuonna 1990 julkaistun Super Nintendon muokkaaminen Castlevania-teemaiseksi vei Amkalta liki 80 työtuntia. Lisää tietoa työn vaiheista ja miehen aiemmista teoksista voi etsiskellä lähdelinkin takaa.
Tekken 7 saa uutta verta Saudi-Arabiasta
Seitsemännen osan myötä mättökarkeloita saapuu värittämään Saudi-Arabialainen soturi Shaheen. Haradan mukaan luomistyön taustalla on ihmisten toive saada mukaan taistelija myös Lähi-Idän suunnalta.
Final Fantasyn luoja julkaisi trailerin peruutetusta roolipelistään
F-Zero ja Fire Emblem männävuosilta Nintendon latauspalveluissa
Captain Toad: Treasure Tracker - Wii U:n uutukaisessa lähdetään etsimään aarteita Toad-hahmojen muodossa. Puzzleiluseikkailu saapuu tarjolle vasta perjantaina. Traileri.
Halo 5: Guardiansin ennakkotilausedut selvillä
60 dollarin hintaan kaupiteltava Standard Edition sisältää varsinaisen pelin lisäksi uniikin julisteen koristamaan ennakkotilaajien seiniä.
Huhu: Myös Resident Evil 0 kääntymässä HD-muotoon
Suomen suosituimmat pelit viikko 51/2014
Suomen suosituimpien pelien listan kärjessä ei tapahtunut muutoksia. FIFA 15, NHL 15 ja Minecraft jatkoivat kärkikolmikkona. Uutuuspelejä ei listalla tällä kertaa nähty.
Viimeksi syyskuussa listalle yltänyt Lego Marvel Super Heroes teki paluun sijoittuen kymmenenneksi.
PlayStation Network palaamassa toimintaan
Koko joulun ajan huonosti toiminut PlayStation Network on vähitellen palaamassa toimintaan. Palveluun kohdistettu hyökkäys on haitannut muun muassa PlayStation-konsoleilla verkkopelaamista.
Sony on saanut runsaasti kritiikkiä ongelman hitaasta korjaamisesta. Hetki sitten yhtiö julkaisi Twitterissä Ask PlayStation -tukisivustolla tiedotteen, jonka mukaan PlayStation 4:n, PlayStation 3:n ja Vitan verkkopalvelut ovat palaamassa hiljalleen käyttöön.
Call of Duty suuntaa Kiinaan mikromaksujen ja Kapteeni Amerikka -näyttelijän turvin
Vain PlayStation 4:lle saapuva Deep Down esillä uusissa kuvissa
Kirbyn savinen seikkailu sai trailerin ja tuen Amiibo-figuureille
Wii U -alennuksia ja Duck Huntin paluu Nintendon latauspalveluissa
Spy Chameleon - Wii U:lla seikkaillaan kameleontin muodossa 75 kentässä, pakoillen kameroita ja erilaisia salaisuuksia paljastaen. Traileri.
Traileri: The Order 1886 - Silent Night
Ready At Dawn Studios lähettää joulutervehdyksensä The Order 1886 -trailerin merkeissä.
WaLuigi on ehtinyt tekemään ennakkokatsauksen helmikuussa julkaistavasta pelistä.
Rauhallista joulua!
Toimitus hiljenee myös pyhien ajaksi, mutta palaamme taas sorvin ääreen nopeammin kuin huomaattekaan.


