Uutiset
Gotham saa uuden isännän Batman: Arkham Knightin uudella trailerilla
Kesäkuussa markkinoille saapuva rymistely päästää pelaajat jälleen lepakkoisen miehen ohjaksiin. Tällä kertaa menossa mukana on myös Batmobile-ajokki, jolla päästään ajamaan sarjan tähän asti suurimmalla pelialueella.
KonsoliFIN Podcast 165: Disorder
Charlie uuden Street Fighter V -trailerin pääosassa
Guilen ystävä Charlie ei osallistunut Street Fighter IV:n mätkintäkarkeloihin, vaan nähtiin viimeksi viime vuosituhannen puolella julkaistussa Street Fighter Alpha 3:ssa. Tuore traileri näyttää myös vilauksen Ryun ja Chun-Lin päivitetyistä hahmomalleista.
Grand Theft Auto V:n ryöstötehtävät tulossa maaliskuussa
Joulukuussa Rockstar kiusoitteli kauan kaivatuilla Grand Theft Auto V:n ryöstötehtävillä trailerin muodossa. Tarkempaa julkaisupäivää ei tuolloin kuitenkaan kerrottu.
Tänään julkaistun tiedon mukaan odotetut tehtävät julkaistaan maaliskuun 10. päivä latauspaketin muodossa.
Pelin PC-versio sai uuden julkaispäivän, joka on 14. huhtikuuta.
Pelistä voi käydä keskustelua KonsoliFINin foorumilla.
Uutta Forza Motorsportia jo loppuvuodesta
Asian otti puheeksi Aaron Greenberg Inner Circle -podcastissa. Xbox Onen loppuvuoden yksinoikeusvalikoima sisältää muun muassa Fable Legendsin, Halo 5: Guardiansin, Rise of the Tomb Raiderin sekä nyt myös tuoreimman Forza Motorsportin.
Arvostelussa Evolve
Evolve poikkeaa asetelmiltaan selkeästi massaräiskinnöistä. Tällä kertaa yksi pelaaja ohjastaa kolossimaista hirviötä, kun taas neljä muuta pyrkii selättämään jättimäisen pedon.
KonsoliFIN Podcast palaa suorana lähetyksenä videon kera
Arvostelussa Resident Evil HD Remaster
Suomen suosituimmat pelit viikko 7/2015
Viime viikolla kauppoihin putkahti useampi peliuutuus ja se näkyy myös Suomen suosituimpien pelien listalla. Ykköspaikan nappasi The Legend of Zelda: Majora’s Mask. Evolve sijoittui viidenneksi ja Monster Hunter 4 Ultimate seitsemänneksi.
KonsoliFIN hakee vahvistusta arvostelijakaartiin
Mortal Kombat X saa Predatorin lisäksi myös Spawnin hahmovalikoimiinsa?
Arvostelussa The Order: 1886
Wii-Kirby, Castlevaniaa ja tukuttain alennuksia Nintendon latauspalveluissa
Kirby's Adventure Wii - Wiiltä tuttu tasoloikka saapuu digitaalisesti ostettavaksi Wii U:lle. Peli tarjoilee tasoloikkaa erilaisten kykyjen ja maksimissaan neljän pelaajan yhtäaikaisen moninpelin muodossa. Wii-version traileri.
Project Carsin julkaisu venähtää huhtikuulle
Slightly Mad Studiosin Project Carsin oli tarkoitus kurvailla kauppojen hyllyille jo viime vuoden marraskuussa. Kehitysaika ei kuitenkaan riittänyt ja uusi julkaisupäivä siirrettiin maaliskuun 20. päiväksi. Nyt pelinkehittäjät haluavat viimeistellä näyttävää peliään vielä muutaman ylimääräisen päivän.
Roundabout Xbox Onelle perjantaina
Pelistudio No Goblinin autoilua ja ongelmanratkontaa yhdistelevä Roundabout saapuu Xbox Onelle perjantaina, 20. helmikuuta.
Pelin päähenkilö Georgio Manos on 1970-luvun pyörivien limusiinien kuskeista kuuluisin. Pelaajan tehtävänä on ohjata tämä poikkeuksellinen ajoneuvo erilaisten esteiden ohi poimien samalla matkustajia kyytiin.
Roundabout julkaistiin aikaisemmin viime syksynä Steamin kautta Windows-, Mac- ja Linux-tietokoneille.
Ultimaattiset alennukset jylläävät jälleen Xboxin kauppapaikalla
Mitä tapahtuu The Last Guardianille? Sony menetti projektin tavaramerkin
Yhdysvaltalainen patentti- ja tavaramerkkiviranomainen kertoo, että tavaramerkki on ”hylätty”, koska sille ei pyydetty jatkoa tai esitetty käyttötarkoitusta. Kyseessä on jo toinen kerta, kun näin käy Team Icon kehittelemän projektin kanssa.

