Remedy esittelee tänään julkaistua Quantum Breakia Twitch-lähetyksessä
Pitkään ja hartaasti kehitelty Quantum Break on saatu kauppoihin tänään. Remedy esittelee julkaisun kunniaksi uudenkarheaa peliään Twitch-lähetyksessä.
Pitkään ja hartaasti kehitelty Quantum Break on saatu kauppoihin tänään. Remedy esittelee julkaisun kunniaksi uudenkarheaa peliään Twitch-lähetyksessä.
Yhdysvaltain presidentiksi pyrkivä Donald Trump on jakanut Twitterissä Mass Effect -peliä vahvasti lainaavan kampanjavideon. Kyseinen klippi on tosin fanivoimin tehty, eikä se ole saanut pelintekijöiltä tahi Electronic Arts -pelitalolta innostunutta vastaanottoa.
Trumpin twiittama video on fanituotos, joka käytti musiikkia ja Martin Sheenin nauhoittamaa puhetta Mass Effect 2 -pelistä. Kyseessä on kampanjamainoksen muotoon koostettu videopätkä, jota peliä tuntematon voisi kenties luulla aidoksi asiaksi.
Avaruusfantasiaa tarjoileva Star Ocean -sarja tekee paluun Eurooppaan viidennen osansa merkeissä.
Square Enix kertoo tuovansa Star Ocean: Integrity and Faithlessness -roolipelin vanhalle mantereelle päivämäärällä 1.7. Kyseessä on ensimmäinen sarjan osa Euroopassa sitten vuoden 2009 Star Ocean: The Last Hopen.
Uncharted 4: A Thief's Endin julkaisu lähenee verkkaisesti, joten onkin vain luonnollista saada uutta pelikuvaa tulevasta. Nyt julkaistu video suuntaa Madagaskarin lämpöön Nathan Draken johdolla.
Ylempää löytyvä liikkuva kuva pitää sisällään reilusti leikkisää sanailua Draken ja kumppanien välillä sekä myös pelisarjalle ominaista tulitaistelua.
Peli julkaistaan PlayStation 4:lle maailmanlaajuisesti päivämäärällä 10. toukokuuta.
Kehuja keränneen Life is Strangen jatko-osa on ilmestynyt Kickstarter-joukkorahoitussivustolle. Kyseessä ei ole kuitenkaan virallinen vahvistus kakkosseikkailulle, vaan kampanjan johdossa on yksi varsin innostunut fani.
Scott Ashby koettaa kerätä 20,000 dollaria pelin jatko-osaa varten. Hän ei kuitenkaan aio koodata seikkailua tällä rahalla itse, vaan hän on kaavaillut varoille ja pelinkehitykselle kaksi eri vaihtoehtoa.
Insomniac Games on jakanut ilmoille lyhyen otoksen teattereihin saapuvasta Ratchet & Clank -elokuvasta.
Peliyhtiön julkaisema kohtaus esittelee elokuvallisemman tulkinnan siitä, miten kuuluisa kaksikko tapasi ensimmäistä kertaa toisensa. Tuleva pelifilmatisointi vie Ratchetin sekä tämän robottiystävä Clankin alkutaipaleet valkokankaille, ja sen tarina on nidottu yhteen PlayStation 4:lle ilmestyvän Ratchet & Clank -pelin juonikuvioiden kanssa.
Baldur's Gate: Siege of Dragonspear -laajennus on nyt saatavilla PC:lle, Macille ja Linuxille. Beamdogin kehittämä lisäosa on saanut samalla myös uuden trailerin.
Siege of Dragonspear tuo peliin 25 tuntia lisää pelattavaa, parannellun käyttöliittymän, sekä uuden hahmoluokan ja vaikeustason. Baldurs Gate: Enhanced Editionin omistajat voivat siirtää tallennuksensa ja jatkaa seikkailua siitä, mihin jäivät.
Brittihenkeä huokuva seikkailu Everybody's Gone to the Rapture tekee tuloaan myös PC:lle, kertoo kehittäjä The Chinese Room.
Far Cry Primalin seuraava päivitys lisää haastavan Survival Mode -pelitilan. Vaihtoehtoisena haasteena pelissä voi olla käytettävissä vain yksi elämä.
Dark Souls -sarjan pelit ovat olleet syystä tai toisesta aina nopeuspelaajien mieleen. Nyt viime viikolla Japanissa julkaistu Dark Souls III on onnistuttu läpäisemään jo alle kahteen tuntiin.
KonsoliFIN on päättämässä kolmetoista vuotta kestäneen taipaleensa kesäkuun lopussa. Nykyisellä mediakentällä ei ole mahdollista porskuttaa harrastevoimin ilman sponsoritukea.
Nintendon panostus mobiili -ja verkkopalveluihin alkaa tuottaa tulosta. Nyt japanilaisjätti on julkaissut ihka ensimmäisen mobiilisovelluksensa.
Google Playstä sekä App Storesta löytyvä sovellus antaa pelaajalle vapaat kädet rakentaa itselleen Mii-hahmo. Alati syvällisiä tiedustelevan Miin kanssa voi jutella, ja myös kavereiden vastauksia voi kommentoida. Kännykkäkamera mahdollistaa luomansa hahmon pudottamisen mitä jännittävimpiin tilanteisiin. Miitomo-ystävien hakeminen onnistuu kätevästi vaikkapa Facebookin tai Twitterin puolelta.
Sony on paljastanut huhtikuun PlayStation Plus -pelinsä kaikelle kansalle. Tarjolla on muun muassa eläviä kuolleita sekä tiimipohjaista räiskintää.
Uudet pelit:
Pelit tulevat tarjolle päivämäärällä 5.4. Ladatut Plus-pelit säilyvät omistajillaan jäsenyyden ajan.
Nintendon latauspalvelut päivittyvät torstaiseen tapaansa uusilla peleillä ja alennuksilla. Ohessa muutama poiminta tämän kerran uutuuksista.
FreezeME - Wii U:lle saapuu 3D-tasoloikka, jonka kerrotaan ottaneen kosolti vaikutteita Nintendo 64 -konsolin peleistä. Peli saa nimensä eri asioiden jäädyttämisestä paikoilleen joko GamePad-ohjaimen näytön tahi Wii Remote -ohjainten avulla. Traileri.
Pitkän kehityslimbon läpi käynyt Final Fantasy XV on vihdoin realisoitumassa valmiiksi julkaisuksi. Odotettu JRPG-seikkailu on nimittäin saanut ensimmäisen virallisen julkaisupäivänsä.
Päähahmo Noctiksen saappaisiin päästään kuitenkin jo tänään, sillä seikkailusta julkaistaan pelattava demo. Unimaisemiin loikkaava maistiainen avaa varsinaiseen emopeliin summon-hirviö Carbunclen.
Hulppeat kymmenen vuotta takaperin julkistettu Final Fantasy XV saa pelattavan demon huomenna, torstaina. Gematsu-sivusto sai vihiä aiheesta jo hieman ennen uumoiltua paljastusta.
Nintendo 64:llä metsästyshommiaan aloitellut Turok saapuu päivitettynä Xbox Onelle, kertoo kehittäjä Night Dive Studios.
Vuonna 1997 julkaistu alkuperäinen Turok: Dinosaur Hunter remasteroitiin PC:lle jo viime vuoden lopussa. Seikkailu sisälsi päivitetyn ulkoasun lisäksi uudistettuja pelimekaanisia elementtejä sekä astetta modernimpaa kenttäsuunnittelua. Jatko-osa Turok 2: Seeds of Evil saa vastaavan käsittelyn. Molemmat pelit julkaistaneen digitaalisesti Xbox Onen kauppapaikalla.
Capcomin Resident Evil -pelisarja taipuu animaatioelokuvaksi jo kolmannen kerran.
Resident Evil: Vendetta seurailee pelisarjastakin tutun Leon S. Kennedyn edesottamuksia zombien kansoittamassa maailmassa. Ilmeisesti Ducati on sankarille se mieluisin menopeli, sillä elokuva paljastettiin Tokyo Motorcycle Show -näyttelyssä.
Ensi vuonna julkaistavan Resident Evil: Vendettan ohjaajan pallilla istuu Takanori Tsujimoto, käsikirjoituksen on kynäillyt Makoto Fukami.
Doom-pelisarjan uudelleen käynnistävä tuleva osa päästää pelaajat ensimmäistä kertaa ottamaan ohjat vihollisina toimivista demoneista. Tuore traileri näyttää kaksi vihtahousua sekä nipun erikoisominaisuuksia ja aseita, jotka Doom tarjoilee alle kahden kuukauden päästä.
Moninpelitantereilla päästään ohjaamaan yhteensä neljää demonia, joista alempaa löytyvä traileri esittelee kaksi. Valokeilaan päätyvät myös kentistä poimittavat erikoiskyvyt sekä astettava tulisemmat aseistukset.
Uncharted 4:n hypejuna puksuttaa eteenpäin kovaa vauhtia. Tämä tarkoittaa luonnollisesti sitä, että pelistä julkaistaan enenevässä määrin uutta videomateriaalia.
Tuorein traileri esittelee jälleen Nathan Draken, tällä kertaa astetta epävarmempana. Julkaistu videoklippi ei ole turkasen pitkä, mutta se sisältää silti aimo annoksen räjähdyksiä, hempeilyä sekä toimintaa.