Uutiset

Uutinen

No Man's Skyn julkaisu viivästyy elokuulle

Massiivisen avaruusseikkailu No Man's Skyn on kerrottu lykkääntyvän kesän lopulle.

Alun perin kesäkuulle aikataulutettu peli on kuitenkin saatu julkaisupäivättyä uudelleen. PlayStation Blogille vahvistetun tiedon mukaan No Man's Sky on saatavilla Euroopan markkinoilla 10. elokuuta alkaen.

Pelistudio Hello Gamesin mukaan syy myöhästymiselle johtuu siitä, että tekijätiimi halusi lisäaikaa seikkailun hiomiseen, jotta peli täyttäisi julkaisussa parhaan mahdollisen laatutason kaikilla osa-alueilla.

Henrik Savonen
Uutinen

Deus Ex: Mankind Divided esittäytyy elokuvallisella trailerilla

Vaikka Eidos Montreal ei olekaan esitellyt uudesta Deus Ex: Mankind Divided -seikkailustaan vielä varsinaista pelikuvaa, on studio kyhännyt aiheen tiimoilta varsin näyttävän live action -trailerin.

Neljän minuutin mittainen The Mechanical Apartheid -traileri esittelee maailman ankeaa tilaa vuonna 2027. Tulevaisuudessa mekaanisesti parannellut ihmiset ovat ajautuneet ikäviin konfliktitilanteisiin tavallisten ihmisten kanssa. Myös pelaajan ohjastama Adam Jensen on joutunut turvautumaan aiemmitakin peleistä tuttuihin augmentaatioihin.

Jaakko Herranen
Uutinen

Ensimmäiset tiedonmuruset Codemastersin uudesta F1-pelistä

Codemasters jatkaa myös kuluvana vuonna virallisen F1-lisenssin parissa puuhastelua. F1 2016 sisältää jälleen liudan mielenkiintoisia uudistuksia.

Uudistuksista mainittakoon viime vuoden painoksesta uupuneen, mutta varsin kaivatun uramoodin paluu. Ryysyistä voi pyrkiä kohoamaan rikkauksiin kymmenen kauden aikana. Autenttisuutta tuodaan turva-autolla, josta on mukana tällä kertaa myös virtuaaliversio. Myös kaikki kuluvan kauden kuljettajat, tallit ja radat ovat mukana kattavassa paketissa.

Jaakko Herranen
Uutinen

GTA Online houkuttelee pelaajia kesäkuussa rikoksen tielle

Rockstarin tuki Grand Theft Auto V:n verkkopuolelle ei osoita laantumisen merkkejä. Ensi kuussa luvassa on ehkäpä kaikkien aikojen suurin GTA Online -päivitys.

Further Adventures in Finance and Felony -laajennus päästää verkkopelaajat johtamaan ikiomaa rikollisliigaansa. Epärehellisin keinoin haalittua omaisuutta voi piilotella pitkin Los Santosia ripoteltuihin varastohalleihin. Toimintaa johdetaan luonnollisesti prameasta tukikohdasta.

Jaakko Herranen
Uutinen

Mirror's Edge Catalyst sai julkaisutrailerin

Ensi kuussa ilmestyvä Mirror's Edge Catalyst on saanut viimeisen trailerinsa.

Kyseinen julkaisutraileri tiivistää kaiken jo aiemmin nähdyn kuvamateriaalin näyttävästi yhteen pakettiin, joka pitää sisällään niin päähenkilö Faith Connorsin historiikkia kuin myös värikästä maisemakuvaa avoimen Glass-kaupungin korkeuksista. Vaikka suurin osa trailerista keskittyy pääasiassa pelin juonikuvioihin, nähdään joukossa myös varsinaista pelikuvaa muutaman klipin edestä.

Henrik Savonen
GTA Online: The Kortz Center Heist pelattavissa nyt!