Tsushiman haamu saa jatkoa – Ghost of Yōtei paljastui, julkaistaan ensi vuoden aikana
Haamuja siellä, haamuja tuolla, haamuja kaikkialla.
Haamuja siellä, haamuja tuolla, haamuja kaikkialla.
Palworld on nyt myös PlayStation-pelaajien ulottuvilla.
Alan Wake 2:n The Lake House -laajennus oli näytillä viime yön State of Play -lähetyksessä.
Vuosi takaperin ilmestyneen Alan Wake 2:n toinen lisäosa johdattelee pelaajansa Federal Bureau of Controlin The Lake House -laitokseen – hyvin Control-henkistä meininkiä siis. Laajennus ei ole aiemman Night Springsin kaltainen kepeä kokemus, vaan Remedyn tiedotteen mukaan jälleen puhdasta selviytymiskauhua.
Iki-ihana loikkailu saa lisäsisältöä jo tänä syksynä!
MCU:n leffauniversumia jatkava Thunderbolts* on saanut ensimmäisen kiusoitteluvideonsa.
Teaseriksi kutsuttu videopläjäys on kestoltaan reilut kolme minuuttia, joten traileriksikin sen toki voi jokainen näin halutessaan määritellä. Thunderbolts* kasaa samoihin kuvioihin Marvelin aiemmista leffoista ja sarjoista tuttuja sivuhahmoja, mutta tietty myös kokonaan uusia tuttavuuksia.
Minecraft on saanut julkaisupäivänsä PlayStation 5 -konsolille.
Maailman myydyin peli – mikäli Tetriksen lukemattomia versioita ei lasketa – Minecraft on toistaiseksi rullannut PS5:llä taaksepäin yhteensopivuuden turvin. Nyt Sonyn uusin konsoli saa pelistä natiivisti sille kehitetyn version, tietysti 4K-resoluution ja 60 ruudun sekuntivauhdin kera. Mikäli Minecraft löytyy jo PS4:n kirjastosta, voi sen päivittää ilman erillistä maksua uudemmalle raudalle.
Trailerin mukaan peli on saatavilla muissa formaateissa vasta 8. lokakuuta 2025.
Sony julkisti PlayStation 30th Anniversary Collection -konsolimalliston.
Sonyn 30 vuoden konsolitaivalta juhlistavat pleikkariversiot noudattelevat värimaailmaltaan sen ihan ensimmäisen PlayStation-konsolin ulkoasua. Nostalgiaa huokuvia erikoisversioita saadaan niin PlayStation 5 Digital Edition -konsolista, PlayStation Portalista kuin PS5 Pro -masiinastakin – viimeksi mainittua tosin teetetään varsin rajoitettu 12 300 kappaleen erä.
Jo useaan kertaan lyöty Concord on jälleen melkoisten väitteiden kohteena.
Seuraavaksi jotain ihan muuta, sanoisi Monty Pythonin uutiskasvo.
Segan Like a Dragon (ent. Yakuza) -sarjan seuraava osa on paljastunut. Like a Dragon: Pirate Yakuza in Hawaii päästää pelaajan fanien kestosuosikki Goro Majiman saappaisiin. Häröydestään tuttu mies kertaa alla olevassa julkistustrailerissa itse viimeisen puolen vuoden tapahtumat, jotka lopulta ovat johtaneet nykyiseen piraattiuraan.
Pian 54-vuotias Nomura puhui urastaan ja tulevaisuudestaan.
Nintendo Switch Online -verkkopalvelu saa lisää sisältöä neljän Super Nintendo -nimikkeen muodossa.
Ensi vuonna 25-vuotista taivaltaan juhlistava The Sims -pelisarja suuntaa pian myös valkokankaalle.
Logitechin uusi Pro-mallisto on suunniteltu ammattilaispelaajien ehdoilla.