Uutiset

Uutinen

Ikaruga-ruutukaappauksia

Cube Europe on julkaissut ensimmäiset ruutukaappaukset Ikaruga-toimintapelin GameCube-versiosta. Kyseessähän on Treasuren kehittämä ja Infogramesin julkaisema Dreamcastilta käännetty räiskintäpeli, jossa toimintaa riittää yllin kyllin.

Ikaruga julkaistaan Japanissa aikaisin tänä vuonna. Katsasta ruutukaappaukset täältä.

Esa Mäkijärvi
Uutinen

Puhelinyhtiö pelästyi The Getawaytä

Brittiläinen teleyritys BT pelkää, että realismistaan kehutun The Getaway -pelin tapahtumat muuttuvat todeksi. Joulun alla PlayStation 2:lle julkaistun seikkailun rikollistehtäviä suorittava päähahmo tekeytyy BT:n puhelinhuoltomieheksi ja antaa pelin luonteen mukaisesti veren roiskua. BT pelkää työntekijöidensä turvallisuuden puolesta eikä firman univormuun pukeutunutta gangsteria nähdä hyvänä mainoksena.

Sony on luvannut muuttaa peliä seuraavia painoksia ajatellen ja kauppojen hyllyille pitäisikin vähitellen ilmestyä siistittyjä versioita pelistä.

saintbert
Uutinen

GBA:lle uusi Dragon Ball Z -peli

GameCube Advanced -sivusto kertoo Infogramesin ilmoittaneen Game Boy Advancelle olevan kehitteillä uusi Dragon Ball Z -sarjaan kuuluva peli nimeltä Z Warriors.

Tällä hetkellä pelistä ei kuitenkaan tiedetä edes genreä tai julkaisuajankohtaa, mutta lisää asiasta varmaankin piakkoin!

Guardian Viper
Uutinen

Uutta infoa Capcomin Onimusha Tactics -pelistä

Nintendojo-sivusto on julkaissut joitakin yksityiskohtia tulevasta Game Boy Advance -nimikkeestä Onimusha Tactics.

Ensiksi mainittakoon, että tässä strategisessa roolipelissä on eri päähenkilö, kuin sarjan PlayStation 2 -osilla, mutta asetelmat ovat samankaltaiset. Jokainen hahmo omaa erikoisia voimia ja kykenee omaksua sieluja ja taikoja. Ilmenneiden tietojen mukaan peli tulee olemaan hyvin samantapainen kuin esimerkiksi Game Boylle aikoinaan ilmestynyt Atluksen vanha klassikkopeli Tactics Ogre.

Guardian Viper
Uutinen

Dragon Quest Monsters III -tietoja ja -kuvia

The Magic Box on julkaissut kuvia sekä pieniä tiedonjyväsiä tulevasta Game Boy Advance -roolipelistä Dragon Quest Monsters III: Caravan Heart.

Tässä erilaisten petojen ruokkimiseen ja taisteluihin keskittyvässä seikkailussa liikutaan karavaanissa. Pelaaja voi ottaa matkan aikana 12 kumppania mukaansa ja kaikki hahmot ovat peräisin Dragon Quest VII -pelistä. Mukana on myös jopa yli 20 erilaista ammattia.

Guardian Viper
Uutinen

Capcomin Product Number 03:lle julkaisuaika

Gamesarefun.com raportoi, että Capcomin yksinoikeudella GameCubelle ilmestyvä Product Number 03 -toimintapeli julkaistaan Japanissa maaliskuun 27. päivä 2003. Pelissä ohjastetaan Vanessa Z. Schneideria taistelussa robottiarmeijaa vastaan.

Yhdysvaltojen tai Euroopan julkaisuaikoja ei ole vielä ilmoitettu, mutta suhteellisen aikainen Japanin julkaisu pitää toiveet vahvana ensi vuonna mahdollisesti tapahtuvaa PAL-lanseerausta ajatellen.

Esa Mäkijärvi
Uutinen

Bandailta neljä peliä Yhdysvaltoihin

Amerikan Bandai on ilmoittanut, että se tuo neljä uutta peliä GameCubelle Yhdysvaltojen julkaisuun. Nämä uudet tittelit ovat Digimon, Mobile Suit Gundam, One Piece: Treasure Battle ja Ultimate Muscle: Legends vs. New Generation. Jokainen peleistä on saavuttanut suhteellisen kovan suosion Japanissa, mutta niiden iskukyky jenkkimarkkinoilla jää vielä nähtäväksi.

Yksikään julkaisija ei ole vielä ilmoittanut mainittujen pelien tuomisesta Eurooppaan, mutta mahdollista julkaisua täällä päin maailmaa ei vielä kannata sulkea pois laskuista.

Esa Mäkijärvi
Uutinen

Rayman 3:n virallinen nettisivu avattu

Ubi Soft on avannut virallisen nettisivun sen tulevalle multiformaattitasohyppelylle Rayman 3: Hoodlum Havoc. Uudelta flash-pohjaiselta sivustolta löytyy kaikenlaista tietoa itse pelistä, ruutukaappauksia, videoita, näytönsäästäjiä ja muuta mukavaa.

Rayman 3: Hoodlum Havoc julkaistaan Euroopassa 14. päivä maaliskuuta.

Esa Mäkijärvi
Uutinen

Camelotilta uusi roolipeli GameCubelle

Gamesarefun.com-sivusto kertoo japanilaisen Dorimaga-lehden haastatelleen Camelot pelitalon johtajaa Hiroyuki Takahashia. Yhtiöhän on vastuussa mm. Mario Golf-, Mario Tennis-, Shining Force III- ja Golden Sun -pelien kehityksestä.

Haastettelussa Takahashi mainitsi yhtiön työskentelevän uuden GameCubelle ilmestyvän roolipelin parissa, joka paljastetaan vuoden 2003 aikana. Camelot ja Nintendo veikkailevat pelin ilmestyvän Japanissa vielä samaisena vuotena.

Guardian Viper
Uutinen

Giftpialle avattu japaninkielinen nettisivu

GameCuben heikohkoa roolipelirintamaa edustavalle Giftpia-pelille on avattu japaninkielinen nettisivu. Mikäli mielenkiintoa ja/tai kielitaitoa löytyy, sivuille pääset tästä.

Pelistä ei juurikaan saa kyseisen sivun kautta hirveästi irti, mutta käännöskoneiden avulla sivuilta ollaan saatu kerättyä joitakin seikkoja ylös. Ensinnäkin pelin teemana on ikääntyminen ja sen myötä myös aikuistuminen. Pelin päähahmoista mainitaan poika, tyttö, mies, robotti ja vuohi.

Guardian Viper
Uutinen

GameCube Game Boy Player -ruutuja

GameCube Europe on julkaissut ruutuja tulevasta GameCube Game Boy Player -laitteesta toiminnassa. GameCuben pohjaan liitettävän laitteen avulla voi siis tuoda televisioruutuun yli tuhat peliä Game Boyn, Game Boy Colorin ja Game Boy Advancen pelivalikoimasta.

Mainitut ruudut löydät täältä ja GCGB Playerhan julkaistaan siis Euroopassakin vuoden 2003 aikana.

Guardian Viper
Uutinen

Digimonit myös GameCubelle

Näyttäisi siltä, että GameCube olisi saamassa pelivalikoimaansa nyt myös Digimon -sarjan pelin. Nintendo of American kotisivuilla on nimittäin listattu tulevaksi GC-nimikkeeksi pelkästään Digimon-nimellä kulkeva peli.

Mitään yksityiskohtia pelistä ei toistaiseksi juurikaan ole, mutta tästä voit tutkailla kyseistä infolistausta.

Guardian Viper
Uutinen

GameCube Game Boy Player -ruutuja

GameCube Europe on julkaissut ruutuja tulevasta GameCube Game Boy Player -laitteesta toiminnassa. GameCuben pohjaan liitettävän laitteen avulla voi siis tuoda televisioruutuun yli tuhat peliä Game Boyn, Game Boy Colorin ja Game Boy Advancen pelivalikoimasta.

Mainitut ruudut löydät täältä ja GCGB Playerhan julkaistaan siis Euroopassakin vuoden 2003 aikana.

Guardian Viper
Uutinen

Uusia Resident Evil 4 -yksityiskohtia

XenGamers-sivusto kertoo Capcomin paljastaneen muutamia yksityiskohtia tulevasta GameCube-nimikkeestään Resident Evil 4. Kakkososasta tutun Leon S. Kennedyn vaiheisiin keskittyvän seikkailun teemana on kohtalo ja kuolema.

Resident Evil 4:n uutuuksia edellisosiin verrattuna ovat muutokset pelisysteemissä, kuten dynaamiset kamerakulmat, sekä mahdollisuus siirtyä katselemaan maailmaa Leonin silmin ensimmäisestä persoonasta.

Guardian Viper