Ubi Soft kasvamaan päin
Pelijulkaisijan menestystuotteista Splinter Cell on ylivoimainen ykkönen. Maaliskuun loppuun mennessä sitä oli mennyt kaupaksi 3,6 miljoonaa kappaletta.
Pelijulkaisijan menestystuotteista Splinter Cell on ylivoimainen ykkönen. Maaliskuun loppuun mennessä sitä oli mennyt kaupaksi 3,6 miljoonaa kappaletta.
Nintendo ei tietenkään virallisesti kommentoi näitä huhuja millään tavalla, mutta asia selvinnee viimeistään E3-messuilla.
PlayStation 2:lla aiemmin nähdyn tasohyppelyn pääosassa nähdään nimikkosankari Haven, jonka tehtävänä on pelastaa kansansa Lord Vetchin tyranniasta.
Auto Modellista U.S. – Tuned -nimisen GameCube-pelin pitäisi sivun mukaan ilmestyä Japanissa heinäkuun 3. päivä, 4800 jenin hintaan. Myös Xbox-versio on listattu mukaan, ilman sen tarkempia yksityiskohtia. CubeFIN seuraa tilanteen kehittymistä.
Ranskalainen pelitalo hankki jo muutama vuosi sitten oikeudet kyseiseen brandiin, jota onkin hyödynnetty ihan mukavasti. MCV:n tietojen mukaan virallinen ilmoitus tullaan paljastamaan E3-messuilla, joten ensi viikolla nähdään miten asian laita on.
Los Angelesissa järjestettävät E3-messut käynnistyvät 14. toukokuuta ja Metal Gear Solid 3:sta ja muista uutuuspeleistä pysyy perillä seuraamalla PS2FINin uutisotsikoita.
Atari muistetaan yhtenä pelialan pioneereistä, jonka työpajalta tuli Jaguar-konsolin tapaisia luomuksia. Infogramesin yhteydet Atariin rajoittuvat nimeen.