Muistutus: KonsoliFIN avun tarpeessa
Mikäli olet valmis tuomaan kortesi kekoon sivustojen eteen, lisätietoja löytyy nyt siis täältä.
Mikäli olet valmis tuomaan kortesi kekoon sivustojen eteen, lisätietoja löytyy nyt siis täältä.
Hitman 3: Contracts on toistaiseksi vielä niin varhaisessa vaiheessa, ettei edes sen tarkkoja julkaisualustoja tiedetä. Mikäli IO Interactive jatkaa aiempien peliensä viitoittamaa tietä, Hitman 3 saatetaan nähdä jokaisella kotikonsolilla, kuten myös PC:llä.
Pelihahmoina häärää hiirulaispari Mikki ja Minni, joiden tehtävänä on selviytyä lukuisista hiiviskelypohjaisista kentistä, kuten muun muassa varastosta ja museosta. Hiippailun ohella ratkotaan myös pulmia, sekä jonkin verran toimintaakin on luvassa.
Ensimmäinen lukuisista kehitysasteilla olevista Snake Plissken -peleistä ilmestyy jouluksi 2005. Namcon lisäksi peliprojektin kehitystyöhön osallistuvat ohjaaja John Carpenter, tuottaja Debra Hill ja tietenkin näyttelijä Kurt Russel, joka vastaa myös Plisskenin ääninäyttelystä.
Ensimmäisenä uusia ruutuja löytyy Factor 5:n odotetusta lentelyrymistelystä Star Wars: Rogue Squadron III - Rebel Strike, joka on tietenkin jatkoa loistavalle Rogue Leader -lisänimeä kantavalle kakkososalle.
Hitman 3: Contracts on toistaiseksi vielä niin varhaisessa vaiheessa, ettei edes sen tarkkoja julkaisualustoja tiedetä. Mikäli IO Interactive jatkaa aiempien peliensä viitoittamaa tietä, Hitman 3 saatetaan nähdä jokaisella kotikonsolilla, kuten myös PC:llä.
Eidos joutuu myös arvioimaan uudelleen, miten Coren kanssa toimitaan tulevaisuudessa.
Here Comes the Painin uutuuksiin kuuluu kaikenlaisia pikkuvirityksiä, kuten hahmokohtaiset otesysteemit ja vastaiskut. Pelin painijalista on suurin, mitä tähän päivään mennessä ollaan vastaavissa peleissä nähty.
Tietojen mukaan Mr. Driller 2 nähdään kauppojen hyllyillä jo tämän kuun aikana. Ruutukaappauksia pelistä löydät täältä.
Saavutus on selvästi huomioimisen arvioinen, sillä viimeisin kärkisijoja tavoitellut taskukonsolipeli oli The Legend of Zelda: A Link to the Past. Tämänhetkiseltä listalta löytyy myös GBA-käännös SNES-klassikosta Donkey Kong Country, sijalla 20.
Perusvaatimuksiin kuuluu luova äidinkielen käyttö eli tekstisi on oltava sujuvaa, värikästä ja asiallista. Yhteistyökyky on tärkeä eli toisten töitä oikoluetaan tarvittaessa.
Perusvaatimuksiin kuuluu luova äidinkielen käyttö eli tekstisi on oltava sujuvaa, värikästä ja asiallista. Yhteistyökyky on tärkeä eli toisten töitä oikoluetaan tarvittaessa.
Esa ja Griever haluavatkin kiittää kaikkia tukijoita ja miksei kritisoijiakin vuosien varrella. Pitkäaikainen projekti on nyt päätöksessään ja on aika siirtyä muihin tehtäviin.
Perusvaatimuksiin kuuluu luova äidinkielen käyttö eli tekstisi on oltava sujuvaa, värikästä ja asiallista. Yhteistyökyky on tärkeä eli toisten töitä oikoluetaan tarvittaessa.