Uutiset

Uutinen

Colin McRae Rally 04 kaupoissa huomenna

Codemastersin odotetun Colin McRae Rally 04:n ensimmäinen erä on toimitettu jälleenmyyjille ja peli on saatavilla huomenna perjantaina Xboxille ja PlayStation 2:lle. Uutukaisen autovalikoima sisältää yli 20 lisenssoitua autoa, joilla kaikilla pääsee ajamaan maailmanmestaruudesta ja joita kaikkia pääsee yksityiskohtaisesti virittelemään. Mielenkiintoisia ratoja löytyy kahdeksasta eri maasta yhteensä 60 kappaletta. Lisäksi mukaan on ahdettu graafisesti päivitettyjä klassikkoratoja sarjan ensimmäisestä osasta.
Hakkiz
Uutinen

Xbox Live Suomeen lokakuussa

X03-tapahtuman kuluessa Microsoft on ilmoittanut, että Xbox Live lanseerataan virallisesti kuudessa uudessa Euroopan maassa 30.10.2003. Myös Suomi on mukana. Palvelu on ollut suomalaisten ulottuvilla jo viime keväästä asti, mutta virallisen julkaisun myötä Liveen liittyvät voivat ilmoittaa asuinmaakseen Suomen nykyisen Englannin tai Ruotsin sijaan. Lisäksi suomalaiset saavat nykyistä parempaa asiakastukea mahdollisisssa ongelmatilanteissa.

Itse Starter Kitin sisältö ei tule juurikaan poikkeamaan nykyisestä.

Hakkiz
Uutinen

Ensimmäiset tiedot Race Driver 2:sta

Codemasters on julkaissut Microsoftin Xbox-tapahtumassa X03:ssa uutta tietoa tulevasta Race Driver 2: The Ultimate Racing Simulatoristaan. Kuten monet arvelivatkin pelin tiedottamisesta juuri X03:ssa, Race Driver 2 ilmestyy yksinoikeudella Xboxille. Yksinoikeuden pituudesta tosin ei ole varmaa tietoa.

Peliin on tiedossa lukuisia uudistuksia, joilla Codemasters pyrkii täyttämään aiemmin esittämänsä lupaukset pelin suuruudesta.

Hakkiz
Uutinen

Ensimmäinen traileri RalliSport 2:sta julkaistu

Digital Illusions on julkaissut ensimmäisen trailerin tulevasta rallipelistään RalliSport Challenge 2:sta. Hieman yli 14 megatavun kokoisen videon löytää esim. GameGossipista (suora linkki tässä).

RalliSport Challenge 2 on jatko-osa puolentoista vuoden takaiselle rallipelille, joka julkaistiin Xboxille ja myöhemmin PC:lle. RSC2:ssa uutuutena ovat Xbox Liveä tukeva moninpeli, uusi grafiikkamoottori ja uudet pelimuodot.

Nem
Uutinen

Microsoft julkaisee Epic Gamesin pelejä Xboxille

X03-uutisten rumba jatkuu jatkumistaan. Microsoftin pitämässä tunnin mittaisessa lehdistötilaisuudessa myöhään eilen illalla paljastettiin uusi yhteistyösopimus Unreal-peleistään tutun Epic Gamesin kanssa. Epic Games, ja yhtiön tuore Scion Studios -jaosto, tulee kehittämään tulevina vuosina useita yksinoikeuspelejä Xboxille ja PC:lle Microsoft Game Studiosin alaisuudessa. Valitettavasti sopimukseen kuuluvista peleistä ei paljastettu mitään, mutta XboxFIN raportoi luonnolliseti heti kun tiedot tulevat saataville.
Hakkiz
Uutinen

XGRA myöhästyy jälleen kerran

Acclaim on jälleen kerran lykännyt futuristisen XGRA-moottoripyöräpelinsä julkaisua. Alun perin pelin ilmestymispäivä siirrettiin heinäkuusta syyskuuhun, mutta nyt tuotosta on jälleen päätetty lykätä tuonnemmaksi.

Näillä näkymin peli on ilmestymiskunnossa joulukuun 5. päivä. Näyttäisi siis siltä, että Acclaimin yksi viimeisistä GameCube-nimikkeistä yrittäisi haastaa kädenvääntöön Segan ja Nintendon F-Zero GX:n.

Guardian Viper
Uutinen

Muovikilpikonnia pelikoodien kera

Konami of America on ilmoittanut yhteisestä mainoskampanjasta Playmates Toys -lelufirman kanssa koskien Teenage Mutant Ninja Turtles -lisenssiä. Sopimuksen mukaan Playmates, joka on vastuussa mutanttikilpikonnien lelufiguureista, tulee sisällyttämään 1,2 miljoonaan Turtles-tuotteeseensa salaisia pelikoodeja, jotka toimivat Konamin tulevassa TMNT-pelissä.

Lisäksi Konamin studio on suunnitellut kolme uutta hahmoa erityisesti leluja ja pelejä silmälläpitäen: Foot Gunner, Evil Turtlebot ja Giant Mouser.

Guardian Viper
Uutinen

Final Fantasy XI ja kovalevy maaliskuussa Yhdysvaltoihin

Sony on ilmoittanut julkaisevansa Final Fantasy XI:n Yhdysvalloissa maaliskuussa. Peli tulee myyntiin kovalevylle valmiiksi asennettuna 99 dollarin hintaan.

Lisäksi 40 gigatavun kovalevyltä löytyy mm. PlayStationBB Navigator, jonka avulla pystyy selailemaan Sonyn verkossa tarjomaa materiaalia, kuten musiikkia, videoita ja pelidemoja. Kovalevylle voi myös kopioida musiikkia omilta CD-levyiltä.

Oliver
Uutinen

Capcomin taskukonsolipelit TGS-messuilla

Capcom on paljastanut esittelevänsä ainakin kolmea Game Boy Advance-peliä tulevilla Tokyo Game Show 2003 -pelimessuilla. Joukosta löytyy yhtiön uusi, aikaisemmin paljastamaton Disney-peli, joka jatkaa Capcomin tuttua Mikki Hiiri -linjaa.

Disney’s Magical Quest 3 starring Mickey and Donald tulee nimensä mukaisesti sisältämään Mikin ohella myös erään toisenkin tunnetun Walt-hahmon, eli tietenkin Aku Ankan. Näillä näkymin ei ole tiedossa, tuleeko tuotoksessa olemaan Cube/GBA-linkkikaapelitukea yhdessä pelikuutiolle ilmaantuvan Mickey and Minnie’s Trick & Chasen kanssa.

Guardian Viper
Uutinen

Puheet uusien Pokémon-pelien ympärillä yltyvät

Useat lähteet vahvistavat uusien Pokémon-pelien olevan tekemässä tuloaan GBA:lle. Tiedot tosin poikkeavat viimekertaisista kuitenkin sen verran, että asia on huomioimisen arvoinen.

Toisin kuin aikaisemmin ilmoitimme, näyttäisi siltä että Pokémon Fire Red ja Leaf Green tulisivatkin olemaan uusintaversiot alkuperäisen Game Boyn taskuhirviöpeleistä Red ja Green, joista jälkimmäistä ei ikinä nähty Japanin ulkopuolella.

Guardian Viper
Uutinen

Museoon pelaamaan

Lauantaina 20.9. käynnistyy Helsingin Taidemuseo Tennispalatsissa videopelien historiaa, kulttuuria ja tulevaisuutta esittelevä Game On -näyttely.

Näyttelyssä on mahdollisuus tutustua mm. pelin kehitykseen ensimmäisistä luonnoksista valmiiksi tuotteeksi ja pelikulttuurin eroihin eri puolilla maailmaa, mutta ennen kaikkea museossa pääsee kokeilemaan omin käsin yli 120 vanhaa ja uudempaa peliä Pongista Payneen.

Palikkagrafiikkaa ja muita kummallisuuksia voi käydä ihmettelemässä Tennispalatsissa joulukuun puoleenväliin asti.

Oliver
Uutinen

Uusi Xbox-tarjouspaketti Pohjois-Amerikkaan

Microsoft on julkistanut uuden, 179,99 dollarin hintaisen Xbox-tarjouspaketin Pohjois-Amerikkaa varten. Paketti sisältää Xboxin ja peliohjaimen lisäksi kaksi peliä ja kaksi kuukautta ilmaista peliaikaa Xbox Livessä. Pelit ovat LucasArtsin Star Wars: The Clone Wars ja THQ:n Tetris Worlds Live. Molemmat tukevat Xbox Liveä.

Tarjouksen ohella Microsoft uskoo uuden Music Mixer -ohjelman ja XSN Sports -urheilupelijärjestelmää tukevien Live-pelien kasvattavan Xboxin kysyntää joulusesonkina.

Hakkiz
Uutinen

Eidos korjaili Cube-lausuntojaan

Eidoksen pääjohtaja Robert Dyer korjailee Mike McGarveyn taannoisia Cube-lausuntoja (uutinen), joissa McGarvey kertoi Eidoksen hylkäävän GameCuben kokonaan.

Robert Dyer sanoo, että GameCube-pelejä voidaan vielä julkaista, jos jonkun pelin uskotaan menestyvän Cubella. Dyerin mukaan on siis mahdollista, että Eidoksen pelejä nähtäisiin vielä tulevaisuudessakin GameCubella, vaikkei Eidoksen nykyinen julkaisulista yhtään Cube-nimikettä sisälläkään.

Karva
Uutinen

Hudsonin ja Konamin maskotit sotajalalla

Hudson ja Konami ovat ilmoittaneet kehittävän yhdessä uutta tappelupeliä, jossa yhtiöiden useat maskotit ottavat mittaa toisistaan loistavan Super Smash Bros. Meleen tyyliin. Dream Mix World Fighters -nimellä kulkeva mättö tullaan näillä näkymin julkaisemaan GameCuben lisäksi myös PlayStation 2:lle.

Pelistä ei ole irronnut toistaiseksi muita yksityiskohtia kuin muutaman pelihahmon nimet. Hahmokaartiin kuuluukin sellaisia nimiä kuin Bomberman, Simon Belmont, Dracula, Bonk, Rika, Yugo, Master Higgins ja Peach Taro.

Guardian Viper