Uutiset

Uutinen

Videopelit pannaan Kreikassa

Kreikkalaispohjaisen Gameland-sivuston ja MMCafe.comin mukaan Kreikan hallitus on virallisesti pistänyt kaikki videopelit kieltoon maassa. Tämä kielto koskee kotikonsolipelejä, PC-pelejä ja arcade-koneita.

Videopelejä pelaavat ihmiset joutuvat vankilaan ajanjaksolla, joka on 3-12 kuukautta. Kreikka on näin ensimmäinen (ja toivottavasti viimeinen) maa, joka kieltää pelit kokonaan. Ratkaisua perustellaan sillä, että kyseessä on eräänlainen uhkapelin muoto.

Lisää pian.

Esa Mäkijärvi
Uutinen

Rare peruuttaa peliprojektejaan

GameSpy Daily raportoi, että Rareware on lopettanut Donkey Kong Racing- ja Donkey Kong: Coconut Crackers -pelien kehittämisen GameCubelle ja Game Boy Advancelle.

Tietojen mukaan Kameo: Element of Power GC:lle ja Banjo-Kazooie sekä Diddy Kong Pilot GBA:lle ovat yhä kehitystyön alla, mutta mysteeri Rarewaren ympärillä tuntuu siis jatkuvan yhä.

Lisää pian.

Esa Mäkijärvi
Uutinen

Microsoft havittelee Rarea leiriinsä?

Brittilähteiden mukaan Microsoft olisi ostamassa toistaiseksi Nintendon konsoleille tuottavaa Rarewarea leiriinsä 350 miljoonalla punnalla.

Raren alkuperäiset perustajat, tai tarkemmin sanottuna toinen kyseisistä Stamperin veljeksistä, on ollut myymässä pelitaloa jonkun suuremman huostaan jo pidemmän aikaa. Vahvimpana ehdokkaana pidettiin Activisionia, mutta neuvottelut mahdollisesta kaupasta kariutuivat Raren kovaan hintaan aiemmin tänä vuonna.
Hakkiz
Uutinen

Star Wars: The Clone Wars -nettisivu päivittyi

LucasArts on Star Wars: The Clone Wars -pelin päivittyneillä kotisivuilla paljastanut paljon tietoja koskien pelin aluksia ja maailmoja, joiden lisäksi sivuilta löytyy uusi FAQ-osio sekä taustakuvia tietokoneeseesi.

Pelissä tullaan näkemään useita maailmoja, mutta kolme on tällä hetkellä mainittu nimeltä: Rhen Var, Thule Asteroid sekä Episodi II: Kloonien hyökkäys -elokuvasta tuttu Geonosis.

Guardian Viper
Uutinen

Resident Evil Zero Eurooppaan keväällä

Capcom on paljastanut ECTS-messuilla, että se julkaisee Resident Evil Zeron Euroopassa ensi keväänä. Cube Europen julkaisema lehdistötiedote hehkuttaa peliä tuttuun tyyliin ja vahvistaa ohimennen, että uusin RE-peli nähdään täällä joskus keväällä.

Nettipelikauppa GamePlay.co.uk kertoo, että tarkka julkaisu tapahtuisi 28.3.2003, mutta Euroopan Nintendo ei ole vielä vahvistanut tätä tietoa.

Lisää pian.

Esa Mäkijärvi
Uutinen

Star Wars: Jedi Knight II - Jedi Outcastin konsoliekstrat

LucasArts on kotisivujensa Q&A-osiossa paljastanut mitä uudistuksia Star Wars: Jedi Knight II - Jedi Outcast -pelin konsoliversiossa on verrattuna PC-versioon.

Ensinnäkin Jedi Outcastin -konsoliversio tulee omaamaan PC-versiosta puuttuneen mahdollisuuden tallentaa haluamassaan pelitilanteessa, jonka lisäksi pelin graafista ilmettä sekä suorituskykyä on paranneltu. Mukana on myös kahden hengen multiplayer-moodi jaetulla ruudulla, joka sisältää Capture the Flag-, Free for All-, Team FFA-, Duel-, ja Jedi Master -pelimoodit.

Guardian Viper
Uutinen

Konamin pelit Tokyo Game Show 2002 -messuilla

IGN Cube -sivusto on julkaissut listan peleistä, joita Konami on ilmoittanut esittelevänsä tulevilla Tokyo Game Show 2002 -messuilla. Listassa on muutamia nimikkeitä, mitä aiemmin ilmoitetussa listassa ei vielä oltu listattu Konamin osalta. Tässä uusi lista:

GameCube:
Disney Sports Football
Disney Sports Basketball
Disney Sports Skateboarding
Disney Sports Soccer
Muscle Ranking
Evolution Skateboarding

Guardian Viper
Uutinen

Sega GT 2002 -videoita

Wow Entertainmentin "Gran Turismon tappajaksi" hehkutetulta Sega GT 2002:lta odotetaan päivä päivältä enemmän, kun julkaisu alkaa lähestymään. Pelistä julkaistiin hiljattain neljä uutta videota, joista on helppo huomata hienosti mallinnettujen autojen lisäksi hyvin toimiva fysiikkamoottori. Videot voit käydä katsomassa täältä.
Hakkiz
Uutinen

Mace Griffin: Bounty Hunterin julkaisija vaihtui

IGN Cube kertoo Vivendi Universalin Black Label Gamesin napanneen Crave Entertainmentilta oikeudet julkaista Mace Griffin: Bounty Hunter -pelin GameCube-, Xbox- ja PlayStation 2 -versiot, joita kaikkia kehittää Warthog-niminen pelitiimi. Pelin PC-version julkaisusta vastaa Electronic Arts.

Mace Griffinin Xbox- ja PC-versioiden julkaisut ovat tapahtuman seurauksena lykkääntyneet syksystä ensi vuoden maaliskuuhun, mutta ei ole vielä tiedossa tullaanko pelin Cube- ja PS2-versiot julkaisemaan samassa yhteydessä vai myöhemmin.

Guardian Viper
Uutinen

Auto Modellista ei tule GameCubelle

Ranskalainen CubeNation-sivu on vahvistanut, että Capcomin odotettu cellshading-grafiikkaa käyttävä hurjastelupeli Auto Modellista ei ole tulossa GameCubelle.

Peli on jo vahvistettu PlayStation 2:lle, mutta pitkään huhujen kohteena ollut GameCube-käännös ei siis näillä näkymin näe päivänvaloa.

Lisää, jos jotain kerrottavaa ilmaantuu.

Esa Mäkijärvi
Uutinen

Shenmue 2 ei Eurooppaan?

Vaikkei vielä olekaan syytä suuremmin huolestua, on TV Teletext -lehti saanut hankittua jostain tiedon ettei Shenmue 2:n Xbox -versiota tultaisi ikinä näkemään Euroopassa asti. Alla on käännös artikkelista.
Niko Martiskainen
Uutinen

Mother 3 tekee paluun?

Japanilaisen Quiter-nettisivun mukaan yksi Nintendo 64:lle peruutetun odotetun Mother 3 -pelin tekijätiimin jäsenistä, sarjakuvataitelija Benimaru Itoh, on ilmoittanut hiljattaisessa Super Smash Bros Melee -konsertissa, että ilmoitus Mother 3 -pelin kehityksestä on odotettavissa piakkoin.

Tämä on varsin mielenkiintoinen tieto, sillä pelin hahmonkehittäjäksi nimetty Itoh todennäköisesti tietää mistä puhuu.

Lisää pian.

Esa Mäkijärvi
Uutinen

Summoner 2 valmis

Summoner oli yksi PS2:n ensimmäisistä roolipeleistä ja jatko-osa on nyt valmis. Parannuksia alkuperäiseen pitäisi olla niin grafiikan kuin itse pelinkin puolella. Nyt siis monistuksessa olevan pelin pitäisi ilmestyä Jenkkilässä 13. syyskuuta ja Euroopassa sitten joskus.
Shaban
Uutinen

Moto GP 3 työn alla?

Japanista kantautuneiden huhujen mukaan Namco on parhaillaan tekemässä jatko-osaa PS2:lla menestyneelle Moto GP -pelisarjalle. Kovin paljoa tietoa asiasta ei ole saatavilla, mutta ilmeisesti Namcon väki on ollut kuvailemassa Moto GP -sarjan ratoja ymäpri maailmaa etsien lisärealismia ratoihin.

Lisätietoja odotellessa voi vaikka lukea kahden ensimmäisen pelin arvostelut:

Moto GP

Moto GP 2

Shaban
Uutinen

Rallia ja GT-autoja

Autopelit ovat tänään pinnalla. Ensinnäkin SCi Games on hankkinut oikeuden käyttää vuoden 2001 Rallin maailmanmestareiden, Richard Burnsin ja kartanlukija Robert Reidin nimiä tulevissa peleissään. Vaikka tulevista peleistä ei olekaan vielä tarkempaa tietoa, on sanottu että tuotemerkkiä aletaan käyttää vuonna 2003 ja pelit ilmestyvät kaikille tärkeille alustoille.

Lokakuussa ilmestyvästä Colin McRae Rally 3:n Xbox -versiosta on tullut jopa 25 uutta kuvaa, jotka kyllä näyttävät upeilta.
Niko Martiskainen