Uutiset

Uutinen

Rogue Agentin musiikit Oakenfoldilta

Electronic Arts on palkannut lähinnä huippu-DJ:nä tunnetun Paul Oakenfoldin valvomaan GoldenEye: Rogue Agent -toimintapelin musiikkipuolta. Tekno -ja tanssimusiikin lisäksi Oakenfold on ollut aikaisemmin mukana säveltämässä kappaleita ja elokuvamusiikkia muun muassa leffoihin Salasana: Swordfish, Medusan verkko (Bourne Identity), Austin Powers ja kultamuna sekä The Matrix Reloaded.
Oliver
Uutinen

Classic NES Series jatkuu Amerikassa

8-bittisten Nintendo-pelien uudelleenjulkaisusarja Classic NES Series jatkuu Amerikassa neljällä uudella tuotoksella. Tällä kertaa Game Boy Advancelle käännetään suoraan NES-pelien pohjalta omat versionsa Dr. Mariosta, Metroidista, The Legend of Zelda II: The Adventure of Linkistä ja Castlevaniasta. Sarjan aikaisempien kahdeksan julkaisun tapaan uudet pelit on pakattu NES-versioiden paketteja mukaileviin kansiin, ja kunkin käännöksen hinta pyörii 20 Yhdysvaltain dollarin tietämillä.

Neljästä uudesta pelistä Dr. Mario on ainoa, joka tukee kaksinpeliä.

Kanis
Uutinen

Uusia kuvia Jade Empirestä

Bioware on julkaissut neljä uutta kuvaa Jade Empire -roolipelistään. Niistä kolme alla, neljännen sekä vanhemmatkin kuvat löytää lähdelinkin takaa. Jade Empire ilmestyy yksinoikeudella Xboxille vielä tämän vuoden aikana.
Niko Martiskainen
Uutinen

Sonic Mega Collection Player’s Choiceksi

Euroopassa hieman yli vuosi sitten julkaistu Sonic Mega Collection liittyy Nintendon halpapelien julkaisusarjaan, Player’s Choiceen. Tuotoksen ostajille pitäisi olla rahojen vastinetta kerrakseen, sillä paketti sisältää seitsemän vanhaa Sonic-peliä (Sonic 1-3, Sonic and Knuckles, Sonic Spinball, Dr. Robotnik's Mean Bean Machine ja Sonic 3D), eikä hintakaan, 25 euroa, ole paha.

Uusi ja halvempi Sonic Mega Collection tulee näillä näkymin myyntiin elokuun lopussa, ja useat Internetissä toimivat pelikaupat tarjoavat jo mahdollisuuden ennakkovarata julkaisua.

Kanis
GTA Online: The Kortz Center Heist pelattavissa nyt!
Uutinen

EA:n projekteja paljastunut - Päivitetty 13.8

Electronic Arts on vahvistamansa tiedon mukaan kehittämässä kahta toistaiseksi hämärän peitossa ollut nimikettä. Ensinnäkin Kummisetä-elokuvatrilogiasta (The Godfather) on tulossa peliversio, joka mukailee Grand Theft Auto –pelien pelattavuutta. Tuotoksen on luvattu olevan myös jollain tapaa vallankumouksellinen, ja siinä kuullaan Marlon Brandon ennen hänen kuolemaansa tekemää ääninäyttelijän työtä.
Kanis
Uutinen

Uusin Ape Escape Amerikkaan lokakuussa

Ubisoft julkaisee Ape Escape: Pumped & Primed -pelin Pohjois-Amerikassa lokakuussa. Japanissa peli julkaistiin viime kuussa nimellä Gacha Mecha Stadium Saru Battle.

Uusin Ape Escape keskittyy seikkailun sijasta taisteluihin ja pelin tarinamuodosta löytyy 44 tasoa, joita voi pelata yhteistyössä kaverin kanssa. Versus-pelimuodossa voi neljä pelaaja kilpailla 21:ssä turnauksessa ja omia turnauksia voi luoda tarinamuodon 28:sta tasosta.

Oliver
Uutinen

Final Fantasy I & II Advance Eurooppaan

Square Enixin vahvistaman tiedon mukaan japanilaisyhtiö aikoo tuoda hyvin menestyneen Final Fantasy I & II Advance –paketin Eurooppaan. Pelin länsimainen julkaisu sisältää japanilaisversion tavoin kaksi ensimmäistä Final Fantasy –sarjan peliä päivityksin varustettuna. Tällä hetkellä tuotoksen hinta on hämärän peitossa, mutta mitä todennäköisimmin euroja joutuu pulittamaan suunnilleen yhtä paljon kuin muista Game Boy Advance –julkaisuista yleensä.

Paketille ei ole toistaiseksi annettu virallista julkaisupäivämäärää, eikä ole varmaa, ilmestyykö peli myös Yhdysvalloissa.

Kanis
Uutinen

Worms World Party - Matosota tulee N-Gagelle

Nokia ja THQ Wireless ilmoittivat tuovansa Worms World Partyn myös N-Gagelle. Alunperin vuonna 2001 julkaistun pelin käännös tulee sisältämään myös moninpelin Bluetoothin sekä Arenan kautta. Arenassa tulee olemaan pelien järjestämisen ohella myös ranking-listat.

Worms -sarja on tullut tunnetuksi pelaajille jo vuosikymmenen ajan, kun fanaattisten matojen armeijat ovat ottaneet toisistaan mittaa tässä vuoropohjaisessa strategiaa ja toimintaa yhdistelevässä pelissä.

Niko Martiskainen
Uutinen

Amerikkalaismarkkinoiden DS-pelit

Amerikan Nintendo on julkistanut listan DS-peleistä, jotka ovat suunnattu Yhdysvaltain markkinoille. Seuraavassa pelilistaus, jossa kursiivilla kirjoitetut nimikkeet ovat pelejä, joiden kehityksestä ei ole ollut aiemmin varmuutta:

Atari:
Atari Classics

Atlus:
Caduceus, Snowboard Kids DS

Bandai:
Meteos, Mobile Suit Gundam Seed

Capcom:
Mega Man Battle Network, Viewtiful Joe

Kanis
Uutinen

Jokavuotinen Xbox-tapahtuma peruttu

Microsoft on paljastanut Gamesindustry.biz-sivustolle, että se on perunut Euroopan X04-tapahtuman. Lehdistölle ja myyntialan ihmisille tarkoitettu tapahtuma on järjestetty aiemmin vuosina 2001 (X01), 2002 (X02) ja 2003 (X03). X04:n sijaan Microsoft on suunnitellut järjestävänsä pienempiä tapahtumia eri puolilla Eurooppaa, joissa se aikoo esitellä tulevia pelejään kyseisen alueen valikoiduille tahoille. Sitä, milloin ja missä nämä tapahtumat järjestetään, Microsoftin edustaja ei lähdesivustolle kertonut.
Hakkiz
Uutinen

Sonic syöksyy Xboxille 20 pelin voimin

GameCubelle jo aikaa sitten ilmestynyt ja CubeFINissä arvosteltukin Sonic Mega Collection ilmestyy nyt myös Xboxille ja PS2:lle. Tarkemmin ottaen kokoelman nimeksi tulee Sonic Mega Collection Plus ja kyseessä on hieman laajennettu painos Cuben versiosta. Kun vielä ottaa huomioon, että hinta ainakin Amerikassa tulee olemaan huokeat 20 dollaria, niin kyseessä on melkoisen mielenkiintoinen pakkaus. Amerikan julkaisu on marraskuun 2.
Niko Martiskainen
Uutinen

Uusia kuvia Conker: Live and Reloadedista

Xboxyde on saanut uusia kuvia Raren tulevasta Conker: Live and Reloaded -toimintapelistä. Live-tuella varustetun Conkerin julkaisu ajoittuu ensi kevään tienoille. Ohessa muutama luonnoskuva ja muutama kuvakaappaus. Lisää löytyy lähdelinkin takaa.
Niko Martiskainen
Uutinen

CMR2005:n Amerikan julkaisuun muutoksia

Codemasters Motorsportsissa toimiva Rich Tysoe on valottanut Tulevan Colin McRae Rally 2005:n julkaisusuunnitelmaa. Aiemmimmista suunnitelmista poiketen peli tullaan Pohjois-Amerikassa virallisesti julkaisemaan vain Xboxille. Aiemmin kaavaillusta PS2-versioista Tysoe ei todennut mitään, mutta pelin PC-version amerikkalaiset pelaajat pystyvät tilaamaan itselleen Codemastersin nettikaupan kautta.
gilgamesh1
Uutinen

WWE: Day of Reckoning painijalista

GameCuben ainoana vapaapainipelisarjana tunnettu WWE jatkuu Day of Reckoningin muodossa Euroopassa ensi lokakuussa. Tähän asti hämärän peitossa ollut tuotoksen painijalista on vihdoin julkaistu, ja listan nimet näyttävät seuraavanlaisilta:

SmackDown!-painijat:

Kurt Angle, The Undertaker, John Cena, Rey Mysterio, Eddie Guerrero, Big Show, Charlie Haas, Chavo Guerrero, Hardcore Holly, Rhyno, Doug Basham, Danny Basham, Booker T, RVD ja Mark Jindrak

Raw-painijat:

Kanis
Uutinen

FF-sarjan luojalta uusia roolipelejä

Final Fantasy -sarjan isänä tunnettu Hironobu Sakaguchi on kertonut riippumattoman Mist Walker studionsa työskentelevän kahden uuden roolipelin parissa. Tarkempia tietoja itse peleistä ei Sakaguchi paljastanut, mutta kertoi pistävänsä peliin koko 20 vuoden kokemuksensa ja tietämyksensä.
Oliver
Uutinen

FIFA 2005:een kansainvälistä musiikkia

Electronic Arts on julkistanut FIFA 2005:n sisältämät musiikkiraidat. Tarkoituksena on ollut etsiä musiikkia maista, joissa pelisarjakin on ollut suosittu ja kappaleita onkin löytynyt Brasiliasta, Sveitsistä, Japanista, Ruotsista, Irlannista ja niin edelleen. Esiintyjinä ovat muun muassa Air, Faithless, Flogging Molly, INXS, Morrissey, New Order, Oomph!, Sarah McLachlan, Scissor Sisters ja The Soundtrack of Our Lives.
Oliver