Sony vahvisti ensi viikolla PS Plus-valikoimiin ilmestyvät Extra- ja Premium-tason pelit
Sony vahvisti Extra- ja Premium-jäsenten PS Plus -valikoimiin elokuun 16. päivä lisättävät nimikkeet.
Sony vahvisti Extra- ja Premium-jäsenten PS Plus -valikoimiin elokuun 16. päivä lisättävät nimikkeet.
Ei taideta soutaa tällä videolla.
Kohta mätkitään oikein olan takaa.
Xbox on paljastanut nopeasti lähestyvien Gamescom-messujen ohjelmistonsa.
Kohta sinäkin voi olla Glass Joe.
Peliohjelmistoista tuttu AppLovin on tarjoutunut ostamaan pelimoottoriyhtiö Unity Softwaren.
Poikkeuksellisen monipuolisesta taistelijakatraasta rakentuvalla MultiVersus-mätkinnällä pyyhkii mainiosti.
MultiVersus-karkeloissa on vieraillut tracker.gg-sivuston keräämän datan perusteella hieman päälle 10 miljoonaa innokasta. Myös Steamissa pyyhkii mainiosti, kuten aiemmin ehdimme jo uutisoimaan.
Embark Studiosin kahden tulevan pelin julkaisupäiviä on vaihdettu päittäin, kertoo studiopomo Patrick Söderlund.
Yhteistyöräiskintä ARC Raidersin oli tarkoitus tulla valmiiksi kuluvan vuoden aikana. Näin ei kuitenkaan käy, vaan ilmestymistä on lykätty suosiolla ensi vuoteen saakka. Ylimääräinen kehitysaika käytetään pelin laajentamiseen ja luonnollisesti viilaamiseen – lisätietoja testivaiheesta kuullaan myöhemmin.
Marvel's Midnight Suns viivästyy jälleen kerran, toisilla alustoilla enemmän kuin toisilla.
Vuosi sitten elokuussa julkistetun Marvel's Midnight Sunsin oli tarkoitus ilmestyä alkujaan jo menneen kevään aikana. Julkaisua kuitenkin lykättiin paremman lopputuloksen toivossa lokakuulle. Nyt tässäkään suunnitelmassa ei pysytä, sillä peli saadaan kauppoihin vasta maaliskuun 31. päivä päättyvän tilivuoden aikana – hyvin todennäköisesti siis ensi vuonna.
Seuraava Sonic-elokuva päivättiin.
Uusi hahmotulokas Kimberly ja Super Street Fighter IV:sta tuttu Juri ovat pelattavissa Street Fighter 6:ssa.
Kirbya juhlistava live-konsertti lähetetään suoratoistona YouTubessa.
Beyond Good & Evil 2 näyttäisi olevan edelleen työn alla Ubisoft Montpellier -studioilla.
Vuonna 2003 ilmestyneen Beyond Good & Evilin jatko-osa julkistettiin lähes 15 vuotta sitten, 2008. Sittemmin projektista on kuultu vain satunnaisia pihahduksia, mikä on saanut odottavan pelaajakansan syystäkin kyseenalaistamaan koko pelin olemassaolon. Nyt aiheen tiimoilta saatiin kuitenkin ensimmäinen konkreettinen tiedonmurunen aikoihin.
Ubisoft heittää Far Cry 6:n kaikkien innokkaiden ulottuville tulevan viikonlopun ajaksi.
Pitkäikäisen Far Cry -räiskintäsarjan kuudes osa julkaistiin viime vuoden lokakuussa kohtuullisen hyvien arvostelujen saattelemana. Mikäli peli on vielä kokematta, voi sen pistää kaikkine laajennuksineen ilmaispeluutukseen tulevan viikon lopun ajaksi – tämän lisäksi kauppapaikoilta voi bongailla tarjouksia aiheen tiimoilta. Lisätietoja Ubisoftin sivuilta, täältä.