Uutiset

Uutinen

Esikatselussa: FlatOut

FlatOut on kotimaisen Bugbear Entertainmentin tuore romurallipeli, joka lupaa muun muassa ennenäkemättömän dynaamisia ratoja. Konsolifin kävi katsastamassa ennakkoon, voiko lupauksille odottaa vastinetta.

  • Lue juttu
  • Hakkiz
    Uutinen

    PlayStation 3:n Blu-ray varmistui

    Eilisen PS2-julkistuksen vanavedessä Sony Computer Entertainment Inc. (SCEI) ilmoitti myös virallisesti suunnittelevansa Blu-ray -teknologian soveltamista seuraavan sukupolven pelikonsolissaan. Nykyisissä CD- ja DVD-asemissa käytettävän punaisen lasersäteen sijaan Blu-ray -asemassa käytetään sinistä laseria ja levyjen kapasiteetti on noin viisinkertainen vastaaviin DVD-levyihin verrattuna.
    Oliver
    Uutinen

    Ghost Recon 2 -kuvia

    Ubisoft on julkaissut uusia kuvia tulevasta Ghost Recon 2 -sotapelistään. Ulkoasultaan peli vaikuttaakin olevan varsin kunnossa pian koittavaa Amerikan julkaisua varten.

    Peli tullaan julkaisemaan myös PS2:lle, mutta mielenkiintoiseksi tapauksen tekee se, että pelin Xbox ja PS2 -versiot eroavat toisistaan myös muutoin kuin grafiikoiltaan. Ubisoftin antamien tietojen mukaan PS2-pelin tapahtumat soljuvat ajallisesti noin vuotta vuotta ennen Xbox-versiota. Kyseessä on siis sisällöltäänkin eri versio eri alustojen kohdalla.

    gilgamesh1
    Uutinen

    Uusi PlayStation 2 joulumarkkinoille

    Sony on ilmoittanut tuovansa uuden ulkoasun saaneen PlayStation 2:n Japanin, Pohjois-Amerikan ja Euroopan markkinoille marraskuun alussa. Numerolla SCPH-70000 tunnetun mallin paino on puolittunut ja laite on hoikistunut peräti 2,8 senttiseksi, kun nykyinen malli on lähes kahdeksan senttiä paksu. Uudesta PlayStation 2:sta löytyy myös valmiina Ethernet-sovitin verkkopelaamista varten.

    Uusi malli on ensimmäistä kertaa yleisön nähtävänä Tokyo Game Showssa 24.-26. syyskuuta.

    Oliver
    Uutinen

    DS:lle julkaisupäivä ja -hinta Pohjois-Amerikassa

    Nintendo of America julkaisi eilen, 20.9, odotetun Nintendo Dual Screen -käsikonsolinsa julkaisutiedot. $149.00 eli noin 125 euron hintalappua kantava laite julkaistaan Pohjois-Amerikassa 21. marraskuuta. DS sisältää valmiiksi PictoChat -ohjelman DS-konsolien välistä langatonta viestintää varten.

    Samassa tiedotteessa varmistettiin GBA-pelien toimivuus DS:ssä, mutta ilman moninpelitukea. Syynä on linkkikaapeliportin puuttuminen konsolista.

    Euroopan julkaisupäiväksi ilmoitettiin edelleen vain ensi vuoden alkupuoli.

    kaba
    Uutinen

    Chaos Theory siirtyy ensi vuoteen

    Eurogamerin saamien tietojen mukaan Ubisoft on siirtänyt Splinter Cell -sarjan odotetun kolmannen osan, Splinter Cell: Chaos Theoryn, julkaisun ensi vuoden maaliskuuhun. Pelin oli tarkoitus ilmestyä Xboxille ja PC:lle jouluksi. Viivytys ei koske PlayStation 2- tai GameCube-versiota, jotka ilmestyvät alkuperäisen aikataulun mukaisesti kevättalvella. Julkaisemalla eri versiot samoihin aikoihin Ubisoft pyrkii maksimoimaan pelin vaikutukset markkinoihin.
    Hakkiz
    GTA Online: The Kortz Center Heist pelattavissa nyt!
    Uutinen

    Kuvia Mario Partysta ja Mario Tenniksestä

    Tänä talvena Suomessakin ilmestyvästä Mario Party 6 -pelistä on paljastettu tukku uusia ruutukaappauksia. Kuvista selviää, että uutukainen muistuttaa kovasti edeltäjäänsä, mutta toki mikrofonituki tuo oman erikoisuutensa. Uutisen alapuolella olevasta kuvasta selviääkin, että mikrofoni liitetään GameCuben toiseen muistikorttipaikkaan, jolloin tilaa jää neljälle ohjainportille.

    Mario Party 6:n kuvien yhteydessä myös Mario Tenniksestä paljastettiin ruutukaappauksia. Mitään uusia tietoja jälkimmäisestä ei kerrottu, mutta muutamassa kuvassa näkyvät Mario Bros.

    Kanis
    Uutinen

    PS2:n Ghost in the Shellille kotisivut

    Bandai America on avannut kotisivut Cavian kehittämälle Ghost in the Shell: Stand Alone Complex -toimintapelille. Pelin tapahtumat sijoittuvat vuoteen 2030, jolloin kehittynyt teknolgia on jo hämärtänyt rajaa ihmisten ja koneiden välillä, mutta mm. terroristit ja aseiden salakuljettajat ovat edelleen riesana.
    Oliver
    Uutinen

    Gran Turismo 4 ensi vuoteen?

    Japanin Sony on siirtänyt Gran Turismo 4:n julkaisupäivää listoillaan syksystä talveen, minkä uskotaan yleisesti tarkoittavan pelin myöhästymistä ensi vuoden puolelle. Gran Turismo 4:n verkkopeli ei myöskään ole vielä ollut betatestaajien kokeiltavana, mikä myös antaa aihetta epäillä pelin viivästymistä. Sonyn Amerikan ja Euroopan osastot eivät ole asiaa kommentoineet ja listaavat pelin edelleen marraskuun kohdalle.
    Oliver
    Uutinen

    Kuvasarja GBA:n tulevista julkaisuista

    GameCuben Mario Party 6 ja Mario Tennis –pelien kuvasarjojen lisäksi monesta muusta Nintendo-julkaisusta on tarjolla uusia ruutukaappauksia. Tähän mennessä hämärän peitossa olleesta Yoshi Universal Gravitationista paljastettiin tukku kuvia, mutta valitettavasti pelin yksityiskohtia ei ole vielä selvillä. Joka tapauksessa kyseessä on jonkin sortin tasoloikka, ja varhaisia ruutukaappauksia on uutisen alapuolella.

    Toinen tämänkertaiseen kuvapakettiin mahtuva peli on Japanissa Mawaru Made in Wario nimellä kulkeva julkaisu.

    Kanis
    Uutinen

    Mortal Kombat: Deception kultaan

    Midway Gamesin Mortal Combat: Deception on päätynyt monistettavaksi tulevaa julkaisua varten. Amerikassa ensi kuun alussa kauppoihin päätyvä peli näkee päivänvalon Euroopassa todennäköisesti marraskuun aikana.

    Sisällöltään Mortal Combat: Deception on tuttua väkivaltaviihdettä pelisarjan aiempia osia pelanneille. Tällä erää pelisarjaa on yritetty uudistaa jo ajatustasolta, sillä peli sisältää tavanomaisten uusien hahmojen ja entistäkin raaempien lopetusliikkeiden lisäksi uusia pelimuotoja ja kehittyneemmän moninpelijärjestelmän Xbox Liven välityksellä.

    gilgamesh1
    Uutinen

    Game Boy Advance SP:n hinta alenee

    Nintendon Euroopan jaosto on ilmoittanut alentavansa 24. päivä syyskuuta Game Boy Advance SP –taskukonsolin suositushinnan 100 euroon. Alennuksen myötä vanhasta hinnasta leikataan 30 euroa pois. Marraskuussa kauppoihin on lisäksi odotettavissa joulumarkkinoita silmällä pitäen pari bundle-pakettia. 12. päivä ilmestyvä Zelda-paketti tarjoaa The Legend Of Zelda: Minish Cap –pelin sekä itse konsolin varustettuna kullankeltaisilla kuorilla. Vastaavasti 19. Päivä kauppoihin saapuu Mario Vs. Donkey Kongin ja punaisin kuorin varustetun GBA SP:n yhteispakkaus.
    Kanis
    Uutinen

    Rocky Legendsille kotisivut

    Ubisoftin julkaisulistalta löytyvälle Rocky Legendsille on avattu omat kotisivut. Sivuilta lötytyy muun muassa peliin liittyviä kuvia, videoita sekä pelin taustatarina.

    Rockyn jatko-osa jatkaa pelillisesti edeltäjänsä linjoilla, eli pelaaja pääsee ohjastamaan menneiden aikojen nyrkkeilytähtiä läpi heidän uransa. Uudistuksina pelissä ovat Xbox Live -tuki kahdelle pelaajalle, sekä monipuolistettu harjoittelumoodi. Mikäli pelityyppi kiinnostaa, kannattaa tarkempia tietoja lueskella pelin virallisilta kotisivuilta lähdelinkin takaa.

    gilgamesh1
    Uutinen

    Kuvia Kururin Squashista

    Lokakuun 14. päivä Japanissa GameCubelle julkaistavasta Kururin Squashista on nyt saatavilla tukku uusia ruutukaappauksia. Peli luottaa pieniä muutoksia lukuun ottamatta Game Boy Advancelta tutun Kuru Kuru Kururin -pelin hauskaan ideaan, joten lisää esteiden väistelyä on siis luvassa. Cube-versioon on mahdutettu lisäksi myös parhaimmillaan neljän pelaajan moninpeli jaetulla ruudulla.

    Lisää ruutukaappauksia löytyy lähdelinkin takaa.

    Karva
    Uutinen

    PStwo jo tänä syksynä?

    The Hollywood Reporter kertoo yhdysvaltalaisten pelialan analyytikkojen ja jälleenmyyjien odottavan Sonyn julkaisevan uuden, pienennetyn version PlayStation 2:sta 26. päivä lokakuuta, jolloin konsolin julkaisusta tulee kuluneeksi neljä vuotta. Sony on jo aikaisemmin rekisteröinyt tavaramerkin 'PStwo' ja lisäpontta epäilyksille on antanut monien jälleenmyyjien valittelema nihkeys 'vanhojen' konsoleiden toimituksissa.
    Oliver
    Uutinen

    Sega Rallya PlayStation 2:lle ensi vuonna

    Sega on työstämässä PlayStation 2:lle uutta Sega Rally -arcadekaahailua. Pelisarjan kymmenvuotisjuhlien kunniaksi julkaistavan Sega Rally 2005:n suurimpana uutuutena mainostetaan AGC-järjestelmää, joka luo radat peliin satunnaisesti, joten esimerkiksi rataprofiili, vuorokaudenaika ja sääolosuhteet vaihtuvat joka pelikerralla. Suosikkiratansa voi myös halutessaan tallentaa muistikortille.
    Oliver
    Uutinen

    Eidoksen tulos miinukselle

    Iso-Britannian suurin pelijulkaisija Eidos on ilmoittanut kesäkuun lopussa päättyneen tilivuotensa tuloksen jääneen noin 4,2 miljoonaa euroa tappiolle, kun edellisen vuonna tehtiin vielä voittoa 25,5 miljoonaa. Liikevaihto supistui 196 miljoonaan euroon yli 220 miljoonasta.
    Oliver
    Uutinen

    Uutta tietoa Ninja Gaidenin toisesta laajennuksesta

    Team Ninjan pelisuunnittelijana ja pelimaailman rock-tähtenä tunnettu räiskyvä Tomonobu Itagaki paljasti IGN:n haastattelussa uutta tietoa viime kevään hittipeli Ninja Gaideniin julkaistavasta Hurricane Pack Vol. 2:sta. Pari kuukautta sitten julkaistusta ensimmäisestä Hurricane Packista poiketen toinen laajennusosa ei sisällä alkuperäistarinaa uudistavia ominaisuuksia.

    Uusien aseiden ja pukujen lisäämisen sekä pelimoottorin ehostamisen sijaan Hurricane Pack Vol. 2 sisältää täysin uuden skenaarion, jonka läpäisyyn pitäisi mennä taitavalta ninjalta 30-40 minuuttia.

    Hakkiz
    Uutinen

    Voita matka Bungielle pelaamaan Halo 2:ta

    Microsoft on tänään kertonut uudesta Xbox Live Backstage Pass -arvonnastaan. Arvontaan osallistuvat kaikki Xbox Live -tunnukset, jotka ovat voimassa 15. lokakuuta ja joiden asetuksista Microsoftille on annettu lupa käyttää tunnuksen tietoja. Kaksikymmentä voittajaa valitaan sattumanvaraisesti 22. lokakuuta. Palkintona on kolmipäiväinen VIP-matka Washingtoniin, Yhdysvaltoihin Microsoftin piikkiin. Lentojen ohella myös majoitus, ruokailu ynnä muut ovat järjestettyjä.
    Hakkiz