SCAR - Squadra Corse Alfa Romeon uudet kuvat
Poikkeuksellisesti kuljettajan ajotaitojen kehittämiseen autotunauksen sijaan keskittynyt simulaatiopainotteinen asfalttikaahailu ilmestyy ensi kuun aikana Xboxille, PS2:lle ja PC:lle.
Poikkeuksellisesti kuljettajan ajotaitojen kehittämiseen autotunauksen sijaan keskittynyt simulaatiopainotteinen asfalttikaahailu ilmestyy ensi kuun aikana Xboxille, PS2:lle ja PC:lle.
Konsolin julkaisuajankohdaksi Goldman Sachs ehdottaa jo aiemmin uumoiltua kuluvan vuoden 10. tai 11. kuukautta. Yritys odottaa Microsoftin toimittavan jälleenmyyntiin maailmanlaajuisesti noin kolme miljoonaa uutuuskonsolia viimeisen vuosineljänneksen aikana.
Kisat käydään avoimissa ympäristöissä ja takaa-ajoihin luvataan strategisia elementtejä. Autovalikomasta löytyy menopelejä pikkusporteista muskeliautojen kautta täysiverisiin superautoihin.
Toistaiseksi ei ole varmuutta, aiotaanko peliä julkaista Euroopassa, mutta ainakin Yhdysvaltoihin uusi Fire Emblem on tulossa kesäkuun alussa.
Electroplankton sisältää useita minipelejä, joissa musiikkia luodaan eri tavoin. Planktoneille voidaan esimerkiksi määrätä tiettyjä reittejä, joiden kautta ne kulkevat, tai yksinkertaisesti nauhoittaa niille erilaisia äännähdyksiä/laulunsanoja. Pelaaja voi myös vaikuttaa planktoneiden sävelkorkeuteen muuttamalla niiden kokoa ja muotoa.
Electronic Artsin The Godfather -toimintapeli on saanut vahvan vastustajan. Sarjan kaikista kolmesta elokuvasta vastannut legendaarinen ohjaaja Francis Ford Coppola on AMC-televisiokanavan Sunday Morning Shootout -ohjelman nauhoituksissa kertonut, ettei kuullut elokuvien oikeudet omistavalta Paramount-yhtiöltä aikomuksista kääntää elokuvia peleiksi.
Yksinpeli tarjoaa pelattavaa yli 40 tuntia ja tarinaa viedään eteenpäin lukuisilla välianimaatioilla.