Uutiset

Uutinen

PGR4 kaasuttelee kauppoihin 12. lokakuuta

Microsoft julkaisee Project Gotham Racing 4:n lokakuun 12. päivä. Yhdysvalloissa Xbox 360:lle kehitetty kaahailupeli tulee myyntiin puolitoista viikkoa aiemmin.

PGR4 uudistaa sarjaa lisäämällä perinteisten autojen rinnalle moottoripyöriä. Ajettavissa ovat muun muassa Austin Mini Cooper S vuodelta 1964, Ferrari F430 vuodelta 2004 ja Kawasaki Ninja ZX-14 vuodelta 2007.

Pyörien lisäksi toinen tärkeä uudistus on dynaaminen sääjärjestelmä. Auringonpaisteen saa vaihdettua kaupunkien katuja piiskaavaksi sateeksi tai lumimyräkäksi.
Hakkiz
Uutinen

Xbox-ratissa mahdollinen turvallisuusriski (päivitetty)

Microsoft on ryhtynyt ennalta ehkäiseviin toimenpiteisiin saatuaan tiedon Xbox 360:n langattoman rattiohjaimen mahdollisesta turvallisuusriskistä. Riski koskee verkkovirtaan kytkettyjä ratteja.

Yhtiön julkaiseman lehdistötiedotteen mukaan harvinainen komponenttivika voi aiheuttaa ratin ylikuumenemisen ja tuottaa savua. Toistaiseksi viasta ei ole tiettävästi aiheuttanut vahinkoa.
Hakkiz
Uutinen

Epic-pomo: PlayStation 3 hyötyy Gears of Warista

Unreal Engine 3 -pelimoottoria kehittävän Epicin johtaja Mark Rein kertoi Eurogamerin haastattelussa olevansa sitä mieltä, että PlayStation 3:n Unreal Tournament III hyötyy Xbox 360:n viimevuotisesta Gears of War -hittipelistä.

"Olemme nyt hiukan edellä PS3:lla verrattuna Xbox 360:n tilanteeseen vuosi takaperin ja se johtuu siitä, että olemme saaneet jo valmiiksi yhden UE3-moottoria käyttävän pelin. Eli PS3 hyötyy paljon Gears of Warista," Rein sanoi.
Oliver
Uutinen

Crytekilta tulossa konsolipelejä - myös Wiille

Far Crysta ja Crysis-PC-räiskinnästä tuttu Crytek on paljastanut työskentelevänsä konsolipelien parissa. Studion johtaja Cevat Yerli kertoi Gamesindustry.bizille, että Crytek testaa Wii-peli-ideoita paraikaa. Varsinaista projektia ei ole vielä aloitettu, mutta Wii-peli putkahtanee markkinoille Yerlin mukaan kolmen tai neljän vuoden kuluessa.

Anonyymi (ei varmistettu)
Uutinen

Virtuaalifutiksen maailmanmestaruus ratkotaan PS3:lla

Lokakuussa käynnistyvän FIFA Interactive World Cupin pelikoneena on tällä kertaa PlayStation 3 ja pelinä luonnollisesti Electronic Artsin FIFA 08. Cup huipentuu toukokuussa Berliinissä käytävään finaaliin, jossa pelaajat kamppailevat 20 000 dollarin pääpalkinnosta.

Karsintoja järjestetään yli 20 maassa, sekä tietenkin verkossa PlayStation Networkissa. Osallistujien rekisteröinti on jo alkanut osoitteessa www.FIFA.com/FIWC, josta löydät myös tarkemmat aikataulut ja muuta infoa.
Oliver
Uutinen

GC2007: Uudesta PSP:stä Simpsons- ja Spider-Man-versiot

Kolmanneksen kevyempi ja viidenneksen ohuempi uusi PSP ilmestyy täkäläisiin kauppoihin 5. syyskuuta ja ohjehinnaksi on määritelty 169€ (+ Suomilisä?). Värivaihtoehtoina ovat tutut Piano Black, Ceramic White sekä uutuutena Ice Silver.

Mikäli nämä eivät miellytä, tarjolle tulee rajoitetuksi ajaksi noin 200 euron hintaiset Simpsons- ja Spider-Man 2 -pakkaukset.
Oliver
Uutinen

PS3 Storen Leipzig-päivitys

Games Convention -messuilla Leipzigissä pitämänsä lehdistötilaisuuden kunniaksi Sony Computer Entertainment Europe päivitti PlayStation 3:n PS Storen sisältöä torstain sijaan jo keskiviikkona.

Uutena demona on tarjolla Folklore-toimintaroolipeli, jonka ladattavalla tiedostolla on kokoa 1,1 gigatavua. Ennakkotietojen mukaan demo on tarjolla vain tämän kuun loppuun.
Oliver
Uutinen

Pro Evolution Soccer Wiille ensi vuoden alussa

Konami on ilmoittanut julkaisevansa Pro Evolution Soccer -sarjan pelin Wiille. Yksinkertaisella työnimellä Pro Evolution Soccer kulkeva peli ilmestyy kauppoihin alustavasti vuoden 2008 ensimmäisellä vuosineljänneksellä.

Konamin mukaan peli tulee jatkamaan PES-sarjan realistista linjaa, mutta Wii-version kontrolleja pyritään kehittämään liiketunnistusta hyödyntäen. Pelaaja pystyy esimerkiksi määrittämään pallottomien pelaajien liikettä sekä siirtelemään palloa entistä helpommin.

Anonyymi (ei varmistettu)
Uutinen

GC2007: PlayTV tekee PS3:sta tallentavan digiboksin

Britit, ranskalaiset, italialaiset, saksalaiset ja espanjalaiset voivat ensi vuoden alussa hankkia PS3-konsolilleen PlayTV-lisälaitteen, joka mukana tulevan ohjelmiston kanssa muuttaa pelikonsolin tallentavaksi digiboksiksi. Muille alueille laite on luvassa myöhemmin.

Kahdella virittimellä varustettu PlayTV käyttää antenniverkkoa (DVB-T) ja laitteen nopea ohjelmaopas näyttää kanavien tiedot seitsemän päivän päähän. PlayTV on myös valmis vastaanottamaan tulevaisuuden teräväpiirtosignaalit täydessä 1080p-loistossaan ja lisäksi tallennus onnistuu täydellä tarkkuudella.
Oliver
Uutinen

GC2007: PSP:lle Go!Messenger ilmaiseksi

Tammikuussa PSP:lle tulevan ohjelmistopäivityksen yhteydessä laitteen hakemistoon ilmestyy ikoni, jonka kautta muistikortilleen voi ladata Go!Messenger-sovelluksen.

Go!Messengerin kautta voi pitää yhteyttä toisiin PSP-käyttäjiin langattomien verkkoyhteyksien kautta käyttäen uudistettua onscreen-näppäimistöä. Naputtelun sijaan voi myös jutella kuulokemikrofonin avulla ja tarpeen vaatiessa Go!Cam-kamera mahdollistaa lisäksi videopuhelut.
Oliver
Uutinen

GC2007: Satelliittinavigointia PSP:lle

Sony on esitellyt vihdoinkin PSP-käsikonsolin GPS-lisälaitteen Euroopassa.

Nimellä Go!Explore markkinoidun laitteen mukana tulee ohjelmisto, josta Euroopassa julkaistaan seitsemän eri versiota eri alueille, joista yhtenä on Skandinavia Suomi mukaanluettuna. Myös yhdentoista eri kielivaihtoehdon joukosta löytyy suomi.
Oliver
Uutinen

CG2007: Buzz-visailupeli myös PlayStation 3:lle

PS2:lta tuttu Buzz-visailupeli ilmestyy ensi vuoden alussa PS3-versiona.

Buzz!: Quiz TV sisältää 5000 kysymystä, jotka on jaettu viidelle "kanavalle", joiden aiheina ovat musiikki, leffat ja tv, urheilu, yleistieto ja "lifestyle". Kysymyksiä voi valita yhdeltä alueelta tai halutessaan sekaisin kaikista. Uusia kysymyspakkauksia tulee ladattavaksi PS Storeen ja niitäkin on erilaisia eri alueille ja jopa kaupungeille.
Oliver
Uutinen

Kuvia Hazen co-op-nelinpelistä

Ubisoft on julkaisut joukon kuvia Free Radicalin kehittämän Haze-FPS-räiskinnän yhteistyöpelimuodosta, johon mahtuu neljä kaveria. Yhteistyössä voi taistella joko kapinallisten tai Mantel-korporaation riveissä.

Haze julkaistaan PS3:lle marraskuussa ja X360:lle sekä PC:lle joskus ensi vuoden puolella.
Oliver
Uutinen

Söldner-X: Himmelsstürmer -2D-räiskintä PS3:n Storeen

Hong Kongilainen Eastasiasoft on ilmoittanut julkaisevansa SideQuest Studiosin kehittämän Söldner-X: Himmelsstürmer -2D-räiskinnän PlayStation 3:n PS Storessa ensi talven aikana. Pelistä on tulossa myös PC-versio.

Klassisen peligenren edustajasta löytyy 12 tasoa neljässä eri maailmassa kuudella eri vaikeustasolla. Päivitettäviä aseita on käytössä viittä eri tyyppiä ja erilaisia extroja on yli 29, joista osalla on negatiivisia vaikutuksia. Parhaat pisteet päivittyvät tietysti verkkoon.
Oliver
Uutinen

Rock Band myös PS2:lle, mutta Eurooppaan vasta ensi vuonna

Electronic Arts on vahvistanut Rock Band -musapelin julkaisun siirtyvän Euroopassa ensi vuoden alkuun.

Aikaisemmin ilmoitettujen PS3- ja X360-versioiden lisäksi pelin nähdään myös PS2:lla ja versioon on luvassa pitkälti samat ominaisuudet kuin uusillekin konsoleille, sekä lisäksi omiakin piirteitä. Euroopassa monet alueet saavat Rock Band -pelistä omat versionsa, jolloin levyn biisivalikoimasta löytyy myös paikallisia suuruuksia ja alueellista sisältöä on luvassa myös verkosta ladattavaksi.
Oliver
Uutinen

FIFA 08:aan kymmenen pelaajan verkkopeli

Syyskuun lopulla julkaistavan FIFA 08:n PlayStation 3 - ja Xbox 360 -versiot saavat 6-8 viikkoa ilmestymisensä jälkeen ladattavaksi ilmaisen Be A Pro: Online Team -lisäosan, joka mahdollistaa yksittäiset 5 vs 5 -matsit verkossa.
Oliver
Uutinen

Vilkaisu maailmansodan salaisiin tehtäviin

Blazing Angels 2: Secret Missions of WWII:sta on ilmestynyt demo Xbox 360:lle. Vajaan 620 megatavun kokoisessa kokeiluversiossa on mukana yksinpelitehtävä ja kahdeksan pelaajan moninpelikartta.

Ubisoftin lentotoimintapeli tulee syksyllä myyntiin Xbox 360:lle, PlayStation 3:lle ja PC:lle. Peli lupaa toiseen maailmansotaan sovitettuja ilmataisteluja, joissa on mukana konseptiasteelle jäänyttä kalustoa.
Hakkiz
Uutinen

Super Mario Galaxy Eurooppaan 16. marraskuuta

Leipzigin Games Conventionissa paljastui muutaman Wii-pelin julkaisupäivä. Jeux-France tietää kertoa, että Nintendon maskotin uusin seikkailu Super Mario Galaxy saapuu kauppojen hyllyille 16. päivä marraskuuta. Alustava eurohinta on 49,99.

Anonyymi (ei varmistettu)
Uutinen

Lisää Mafiaa uusille konsoleille

2K Games ilmoittaa julkaisevansa jatkoa muutaman vuoden takaiselle Mafia-pelilleen, jota on myyty yli kaksi miljoonaa kappaletta. Kehittäjänä toimii ensimmäisenkin pelin tehnyt Illusion Softworks ja alustoiksi mainitaan uuden sukupolven konsolit sekä PC.
Oliver