Uutiset

Uutinen

GTA IV:n kansikuva paljastettu, uusi traileri itsenäisyyspäivänä

Rockstar Games on julkaissut virallisilla Grand Theft Auto IV -sivuilla kuvan, joka mitä ilmeisemmin tulee koristamaan PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle ensi vuonna ilmestyvän pelin kantta.

Samalla ilmoitettiin, että pelin kolmas, "Move up, ladies" -niminen, traileri nähdään 6. päivä joulukuuta.
Oliver
Uutinen

Senaattori varoittaa vanhempia "tappokone"-peleistä

Kaliforniaa Yhdysvaltain senaatissa edustava Leland Yee varoittaa vanhempia ostamasta aikuisille suunnattuja pelejä joululahjaksi lapsilleen. Aikaisemminkin videopelien väkivaltaa kritisoinut Yee ottaa esimerkiksi luonnollisesti Manhunt 2:n, jonka julkaisusta Euroopassa Rockstar taittaa peistä Britannian ikärajoja valvovien viranomaisten kanssa.
Oliver
Uutinen

Nintendolla menee nyt todella lujaa

Nintendolla menee tällä hetkellä erittäin lujaa. Yhtiö on ilmoittanut myyneensä yli 650 000 kappaletta Wii-konsoleita Yhdysvalloissa marraskuun kahden ensimmäisen viikon aikana.
despire
Uutinen

GripShift loikkaa Xbox 360:lle

Sidhe Interactive aikoo tuoda GripShift-tasoloikkakaahailunsa Xbox 360:lle. Peli on määrä julkaista konsolin digitaalisessa Live Arcade -lataamossa vielä tämän vuoden aikana.

GripShift ilmestyi alun perin PSP:lle, mutta on nykyään saatavilla ladattavassa muodossa myös PlayStation 3:lle. Xbox 360 -versioon luvataan päivittää grafiikkaa, parantaa ohjattavuutta ja uusia sisältöä.
Hakkiz
Uutinen

Yli 21 miljoonaa PS3-peliä Eurooppaan

Blu-ray Disc Association European Promotions Committee ilmoittaa blu-ray-leffojen myynnin ylittäneen tänä vuonna Euroopassa miljoonan kappaleen rajan.
Oliver
Uutinen

PES 2008 päivitykset PS3:lle ja Xbox 360:lle

Konami on ilmoittanut virallisesti julkaisseensa korjauspäivitykset Pro Evolution Soccer 2008 -pelin PlayStation 3 - ja Xbox 360 -versioihin.

Ilmaiseksi ladattavan päivityksen kerrotaan vaikuttavan verkkopeliä vaivanneeseen viiveeseen sekä pelin hidasteluun. PS3-päivitys korjaa lisäksi ongelmat pelin asennuksessa konsolin kiintolevylle.
Oliver
Uutinen

"Uusi" tehoakku PSP:lle

Pohjois-Amerikassa julkaistaan joulukuussa PlayStation Portable -käsikonsolille tehoakku, joka tuplaa peliajan uudella "slim & lite" PSP:llä.

Kyseessä on käytännössä sama tuote, joka oli saatavilla jo vanhalle PSP:lle, mutta koska se on slim-mallin akkua paksumpi, on pakettiin lisätty mustan- ja hopeanväriset kannet, joilla sen saa siististi kotelon sisään. Tosin konsoli lihoo lähes vanhoihin mittoihinsa toiselta puolelta.

Vanhalla PSP:llä tehoakku kestää noin 20 prosenttia alkuperäistä pidempään.
Oliver
Uutinen

Take-Two -pomo: Rockstaria ei myydä

Take-Two Interactiven hallituksen puheenjohtaja Strauss Zelnick on kertonut, että hänen suunnitelmissaan ei ole Take-Twon tai Rockstarin myynti, vaan sen sijaan molempien yhtiöiden kasvattaminen. Lausunnollaan Zelnick vastasi analyytikkojen epäilyihin yhtiöiden myynnistä suuremmalle julkaisijalle, kuten Electronic Artsille.

- Uskoisin, että pyrimme tehostamaan toimintaamme, mutta emme tavoittele sitä henkilöstöä vähentämällä. Luulen että lisäämme henkilöstöämme, sillä tämä on kasvava ala ja me olemme kasvava yritys, Zelnick jatkoi.
Oliver
Uutinen

Xbox 360 tukee entistä useampia Xbox-pelejä

Microsoft on päivittänyt Xbox 360:n emulaattoripakettia, jota käytetään alkuperäisen Xboxin pelien pelaamiseen konsolilla. Päivitys lisää tuen muun muassa Blinx: The Timesweeperille, Colin McRae Rally 2005:lle, Burnout 2:lle sekä monille urheilupeleille.
Hakkiz
Uutinen

EA lopetti NFS-tissikampanjan lyhyeen

Electronic Arts on luopunut Page3.com -sivustolla julkaistusta mainoskampanjasta, jossa Ferrarin kyljessä keikistelevät vähäpukeiset naiset esiintyivät Need for Speed ProStreet -logoin merkityissä kuvissa.

EA:n puhemiehen mukaan yhtiö katuu kuvien lipsahtamista hyväksymisprosessin läpi, eivätkä ne olleet sopivia tuotemerkille. Kuvat poistettiin sivustolta tänä aamuna, mutta sessioissa nauhoitettu video löytyy saitilta edelleen, vaikkakin kaikki viitteet peliin on poistettu.
Oliver
Uutinen

Sonyn elektroniikka kelpaa viherpiiperöille

Viime vuoden elokuussa ensimmäisen kerran julkaistu Guide to Greener Electronics on Greenpeacen kokoama lista, jossa 18 suurinta tietokoneiden, kännyköiden, televisioiden ja pelikonsolien valmistajaa laitetaan järjestykseen sen mukaan, miten ne suhtautuvat myrkylisten kemikaalien käyttöön ja käsittelyyn sekä kierrätykseen.

Nyt jo kuudennen kerran julkaistun listan kolmannella sijalla on Sony, joka yhdeksästä mitatusta osa-alueesta sai osittain hyvän tuloksen seitsemästä ja hyvän tuloksen kemikaalien käsittelystä sekä kierrätyksestä.
Oliver
Uutinen

Halvempi PS3 kiitospäivän hittituote

Perinteisesti vuoden vilkkaimpiin kauppapäiviin Yhdysvalloissa kuuluva kiitospäivän jälkeinen perjantai kasvatti PlayStation 3:n myynnin yli kolminkertaiseksi edellisviikosta.

Sonyn edustajan Kimberly Otzmanin mukaan ajalla 18. - 24.11. kymmenen suurimman jälleenmyyjän PS3-menekissä oli kasvua 245 prosenttia. Itse lukuja ei ikävä kyllä ollut saatavilla. Otzman kertoi myös, että PS3:n myynti on nelinkertaistunut sen jälkeen, kun hintaa laskettiin sadalla dollarilla ja uusi 399 dollarin malli tuli kauppoihin.
Oliver
Uutinen

Sensible Soccer palaa kuvioihin jouluksi

Kulttimaineen saavuttanut Sensible World of Soccer ilmestyy Xbox Live Arcadeen 19. joulukuuta. Ilmestymisajankohdan vahvisti jalkapallopelin julkaisusta vastaava Codemasters.

Sensible World of Soccerin oli määrä ilmestyä Xbox 360:n pelipalveluun jo kesällä, mutta tiettävästi ongelmat pelin verkkokoodissa siirsivät julkaisua useilla kuukausilla.
Hakkiz
Uutinen

Medal Of Honor: Heroes 2 myöhästyy

Wiin ensimmäisen netissä pelattavan FPS-pelin eurojulkaisu myöhästyy reilusti ja uusi julkaisupäivämäärä on nyt 7.2 2008. Virallista syytä myöhästymiselle ei annettu.

Medal of Honor: Heroes 2 on jo julkaistu Pohjois-Amerikassa ja se sisältää 32 pelaajan nettipelin sekä laajasti kustomoitavissa olevat kontrollit. Jenkkiarvostelijoiden mietteitä pelistä voi vilkaista Metacritics.com:sta.
Jooseppi
Uutinen

Wii sai demo- ja videokanavan Japanissa

Nintendo on avannut tänään Japanissa demo- ja videokanavan Wiille. Kanava tuli japanilaisille pelaajille yllätyksenä sillä Nintendo ei ollut tapansa mukaan ilmoittanut asiasta etukäteen.

Uusi kanava on nimeltään Everybody's Nintendo Channel ja tarjoaa ladattavaksi DS-pelien demoja ja trailereita sekä tulevista että jo julkaistuista Wii-peleistä. Pienikokoiset DS-pelien demot siirretään langattomasti käsikonsoliin, jonka sisäisessä muistissa ne säilyvät kunnes konsoli suljetaan.

Demokanavan saapumisesta Eurooppaan ei ole vielä kerrottu mitään.
despire
Uutinen

VET ja FIGMA valvomaan peli-ikärajojen noudattamista

Tiedote:

Valtion elokuvatarkastamo (VET) ja Suomen peliohjelmisto- ja multimediayhdistys FIGMA ry suorittavat yhteistyössä pelien ikärajavalvontaa jälleenmyyjien keskuudessa marras-joulukuun aikana. Alle 18-vuotiaat koeostajat yrittävät ostaa heiltä kiellettyjä pelejä erilaisilta pelien vähittäismyyjiltä. Pelioston onnistuessa koeostaja luovuttaa pelin VET:n tarkastajalle, joka huomauttaa myyjää tapahtuneesta rikkeestä.
Oliver
Uutinen

PS3 murtaa salasanat sata kertaa nopeammin

Uusi-seelantilainen turvallisuustutkija Nick Breese väittää PlayStation 3:n suoriutuvan salasanojen murtamisesta sata kertaa nopeammin, kuin Intel-rautaan pohjautuva tietokone.

Breesen mukaan kahdeksan merkin salasanat voidaan selvittää muutamassa päivässä, kun aikaisemmin siihen meni viikkoja. Muun muassa Office-, PDF- ja ZIP-tiedostoja suojaavat salasanat voidaan PS3:n avulla murtaa huomattavasti aikaisempaa nopeammin.
Oliver
Uutinen

Kuusi miljoonaa euroa Suomen pelifirmoille

Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes on kuluneen vuoden aikana investoinut kotimaisiin pelifirmoihin yli kuusi miljoonaa euroa, kun EU-maiden yhteenlasketut investoinnit alalle ovat 21 miljoonaa.

Suomen pieni väkiluku ja pienet pelimarkkinat ovat kuitenkin johtaneet siihen, että koulutuksen hyvästä tasosta huolimatta osaajista on pulaa ja pelifirmat työllistävät yleensä alle kymmenen henkeä.
Oliver
Uutinen

Pleikkarin isä palkitaan elämäntyöstään

Yhdysvaltalainen Academy of Interactive Arts and Sciences (AIAS) on ilmoittanut palkitsevansa helmikuussa järjestettävässä D.I.C.E. -tilaisuudessaan Sony Computer Entertainmentin johdosta kesällä eläkkeelle siirtyneen Ken Kutaragin elämäntyöstään peliteollisuuden hyväksi.
Oliver