Double Finen syväluotaava dokumenttisarja esittelee pelinkehityksen inhimillistä puolta ja kertoo, miten Psychonauts 2 syntyi
Pelien kehittäminen on joskus (aina) hankalaa.
Pelien kehittäminen on joskus (aina) hankalaa.
Sony vahvisti aiemmat Dealabs-huhut todeksi, vieläpä muutaman lisänimikkeen kera.
Midgar on saastainen, joten pese se!
Dealabsin Billbil-kun on jälleen huhuillut tulevista PS Plus -lisäyksistä.
PlayStation Plus -palvelun Extra- ja Premium-jäsenten Game Catalog -lisäyksissä nähdään Billbil-kunin mukaan niinkin tuore nimike kuin Horizon Forbidden West, vieläpä sekä PS5- että PS4-versioina. Lähde livertelee vielä muistakin lisäyksistä, joista kuitenkaan tällä haavaa ei ole vielä tietoa.
Alla vielä listattuna pelit, jotka nähtäneen valikoimissa helmikuun 21. päivä alkaen:
Monsterinmetsästyspeli Wild Hearts esittäytyy uudella tarinaa pohjustavalla trailerillaan.
Welcome to Minato -nimeä totteleva tarinatraileri kertaa pelimaailmaa aiemmin myllänneitä tapahtumia. Esittelyssä on myös kotikylänä toimiva Minato ja sen monipuoliset asukkaat Natsume-sepästä Susura-tieteilijään, näitä uhkaavia jättihirviöitä unohtamatta. Trailerin voi katsastaa uutisen lopusta.
Zombiemätkinnän julkaisupäiväkin siirtyi viikkoa aiemmaksi.
Männä yönä pidetty Superbowl sai kylkeensä reilusti elokuvatrailereita, kuten tapana on.
Ehkäpä se odotetuin traileri oli pitkään työstetystä The Flash -elokuvasta, jossa nähdään nimihahmon lisäksi ainakin Supergirl ja parikin eri Batman-versiota. MCU-rainoista vilauteltiin kuluvalla viikolla ensi-iltaansa saavaa Ant-Man and the Wasp: Quantumaniaa sekä trilogiansa päättävää Guardians of the Galaxy Volume 3:a. Indiana Jones and the Dial of Destinykin teki pikaisen visiittinsä parrasvaloihin.
The Jackbox Party Pack -pelit etenevät kovaa vauhtia kohti kymmenettä osaansa.
Party Pack -bilepelejä tehtaileva Jackbox Games julkisti jatkoa vuonna 2014 käynnistyneelle sarjalleen. Syksyllä julkaistava The Jackbox Party Pack 10 rakentuu tuttuun tyyliinsä viiden hassunhauskan minipelin ympärille, joita voi tahkota kätevästi oman mobiililaitteen näytöltä – tietysti joko samalta sohvalta tai verkon kautta suoratoistettuna.
Laatikon sisältö on paljastettu meille kuolevaisille.
Voi pojat, sanoi Mikki Hiiri kun kamujen kanssa seikkailemaan pääsi.
GameCubelta tuttu roolipelisarja saa kaivatun uusiojulkaisunsa!
Game Boy Advance -sotimiset tekevät tuloaan Switchille, tällä kertaa oikeasti.
Kapuloita siellä, kapuloita täällä, kapuloita kaikkialla.