Uutiset

Uutinen

BioShock tulee PlayStation 3:lle

CVG-sivusto kertoo jo varmana tietona, että 2K Gamesin arvostelumenestystä niittänyt BioShock olisi tulossa myös PlayStation 3:lle. Xbox 360:lle ja PC:lle peli julkaistiin jo viime elokuussa.

Tietonsa CVG perustaa saman mediakorporaation julkaisemaan PSM3-lehteen, jonka seuraavassa numerossa on odotattavissa ennakkoa ja kuvia PS3-versiosta. Julkaisijana toimiva Take-Two ei ole vielä ilmoittanut asiaa virallisesti.
Oliver
Uutinen

PS3-konsoleita pian Ärrältä

Rautakirja ja TeliaSonera aloittavat toukokuusssa yhteistyön, joka tarjoaa vaivattoman tavan hankkia viihde-elektroniikkaa kotiin.

Jatkossa asiakas voi hankkia TeliaSoneran testaamat, ajanmukaiset laitteet pienellä kuukausimaksulla kotiovelle toimitettuna allekirjoittamalla sopimuslomakkeen R-kioskilla. Ensimmäisessä vaiheessa myyntivalikoimaan kuuluvat digikamera, tallentava digiboxi, PlayStation 3 -pelikonsoli sekä kannettava PC.

(Vinkistä kiitos hartzulle)
Oliver
Uutinen

Guitar Hero World Tour haastaa Rock Bandin

Activision vastaa Electronic Artsin Rock Bandin asettamaan haasteeseen loppuvuodesta julkaistavalla Guitar Hero World Tourilla.

Ilmiömäisen pelisarjan neljäs osa lisää tuttuun pakettiin rummut ja mikrofonin, minkä lisäksi kitaran suunnittelua on uusittu. Kaikki instrumentit ovat langattomia.
Paavo Niskala
Uutinen

Asterix olympialaisissa myös Xbox 360:lla

Atari tuo Asterix at the Olympic Games -elokuvan lisenssipelin myös Xbox 360:lle kesän aikana. Peli on jo saatavilla PlayStation 2:lle, DS:lle, Wiille ja PC:lle.

Etranges Libellulesin kehittämä Asterix at the Olympic Games tarjoaa useita pelimuotoja tutuilla hahmoilla höystettyinä. Xbox 360 -versio saapuu kauppoihin samanaikaisesti elokuvan DVD-julkaisun kanssa.
Paavo Niskala
Uutinen

Kuvia uudesta Prince of Persiasta

Ubisoft on vihdoinkin päästänyt virallisesti liikkeelle kuvia seuraavsta Prince of Persiasta, joka ilmeisesti saa lisänimekseen Prodigy.

Ainakin ulkonäöltään selkeästi uudistunut peli julkaistaan syksyllä PS3:lle, Xbox 360:lle sekä PC:lle ja versionsa saa myös Nintendon DS.
Oliver
Uutinen

Kaljapingistä WiiWaren valikoimaan

Frat Party Games -niminen pelistudio kehittää Beer Pong -peliä Wiin latauspalvelulle WiiWarelle.

Kaljapingiksenä Suomessa tunnetun, amerikkalaisten opiskelijoiden kehittämän pelin ideana on heittää pingispalloja pöydän päästä päähän ja tähdätä ne oluttuoppeihin. Jos pallo osuu tuoppiin, joutuu vastustaja juomaan sen sisällön. Voittajaksi päätyy se pelaaja, joka on saanut vastustajansa juomaan tuoppiensa sisällön ensimmäisenä.
Esa Linna
Uutinen

GTA IV:n pääroolista vain 100 000 dollarin palkka

Vaikka Grand Theft Auto IV murskasi viihdeteollisuuden ennätykset heti julkaisuviikollaan ja pelin lasketaan tuoneen kassoihin jo vähintään 600 miljoonaa taalaa, ei megamenestys näy äänensä ja liikkeensä päähahmo Niko Bellicille luovuttaneen Michael Hollickin kukkarossa.
Oliver
Uutinen

DS Lite tuo uudet värit kesään

13. kesäkuuta DS Liten värivalikoima rikastuu peräti kolmella uudella värillä, kun saataville tulevat punaiset, turkoosit ja vihreät käsikonsolit.
Oliver
Uutinen

Jenkkien Madden-pakettiin sininen PSP

Elokuussa julkaistavan Madden NFL 09 -jenkkifutispelin kunniaksi julkaistaan Pohjois-Amerikassa erikoispaketti, josta löytyy pelin PSP-version lisäksi sininen käsikonsoli, gigan muistikortti, NFL: In Just One Play -UMD sekä kuponki, joka oikeuttaa Beats-pelin lataamiseen Storesta. Rajoitettuna eränä julkaistavalle paketille on asetettu hinnaksi 199 dollaria.
Oliver
Uutinen

Live Arcaden katto nousi 350 megatavuun

Live Arcaden portfoliosta vastaava David Eary vahvisti Gamesindustry.biz-sivuston haastattelussa, että Microsoft on nostanut pelipalvelunsa kokorajoitusta 150 megatavusta 350 megatavuun.

- Olemme kuunnelleet kumppaneitamme ja asiakkaitamme selvittääksemme, mikä on sopivaa. Emme kuitenkaan halua kokorajoituksen nousevan kattoon, sillä mielestämme on järkevää mainostaa pienempiä ja helpommin lähestyttäviä nimikkeitä, joiden tuottaminen ei maksa 20 miljoonaa dollaria, se on hyväksi ekosysteemille, Eary sanoi.
Paavo Niskala
Uutinen

Killzone 2 siirtyi muiden pelien vuoksi

Sony Computer Entertainment American PR-mies Ron Eagle on painottanut, ettei pari viikkoa sitten ilmoitettu Killzone 2:n julkaisun siirtäminen ensi helmikuuksi johtunut ongelmista pelin kehityksessä.
Oliver
Uutinen

Undertow-kehittäjä Epic Gamesin haltuun

Unreal Engine 3 -pelimoottorilla maailmaa valloittava Epic Games on ostanut Live Arcaden Undertow'n kehittäjänä tunnetun Chair Entertainmentin.

Studio jatkaa edelleen uusien nimikkeiden parissa työskentelyä, mutta jatkossa pelit rakennetaan yksinoikeudella Unreal Engine 3:n varaan. Studiolla on työn alla muun muassa Orson Scott Cardin Ender's Game -romaaniin perustuva projekti.
Paavo Niskala
Uutinen

Videopeliväkivalta ei lisää väkivaltarikoksia

Patrick Kierkegaardin brittiläisessä Essexin yliopstossa suorittaman tutkimuksen mukaan mikään aineisto ei tue teoriaa, jonka mukaan videopeliväkivalta lisäisi väkivaltarikollisuutta.

Kierkegaard väittää, että aikaisemmat tutkimukset ovat olleet valtaosin puolueellisia, eikä hänen aineistonsa osoita väkivaltaisten videopelien suosion ja väkivaltarikosten määrän välillä olevan yhteyttä. Vaikka väkivaltapelien suosio on kasvanut viime vuosina, on nuorison väkivaltarikollisuus ollut laskussa jo 90-luvun alusta lähtien.
Oliver
Uutinen

Verisiä kuvia MadWorldista

Viime viikolla uutisoimastamme MadWorldistä on valunut lisää kuvia julkisuuteen. Kuvien pohjalta voinee todeta runsaan veren käytön olevan olennainen osa pelin graafista tyyliä — jopa olennaisempi kuin No More Heroes -pelissä ennen sensurointia. Nähtäväksi jää, millainen on Platinum Gamesin ja pelin julkaisijana toimivan Segan julkaisupolitiikka MadWorldin tapauksessa.

MadWorld julkaistaan yksinoikeudella Wiille ensi vuonna. Kuvia uutisen ohessa.
SOJ
Uutinen

Japanin tuottajatähtien uutuudet sarjoiksi

GameSpotin kyselytuokiossa Sega of American johtajat kertoivat, että viime viikolla julkistetut Bayonetta (PS3, X360), Madworld (Wii) ja Infinite Line (DS) eivät jää yksittäisiksi peleiksi, vaan jokaisesta suunnitellaan pitkällä tähtäimellä kokonaista sarjaa.
Oliver
Uutinen

Gunmetal-PS3 ei tule Eurooppaan (Päivitys)

Japanilaisilla ja pohjois-amerikkalaisilla pelaajilla on mahdollisuus saada kesäkuun 12. päivä julkaistava Metal Gear Solid 4 yhdessä "Gunmetal Gray" -sävyisen PS3-konsolin kanssa, mutta Eurooppalaiset saavat jälleen jäädä nuolemaan näppejään. Konamin edustaja ilmoitti GameSpot UK:lle, ettei rajoitettuna eränä julkaistavaa pakettia ole luvassa saarivaltioon, joten sitä ei varmasti nähdä muuallakaan Euroopassa.
Oliver